Tulenteko tuliraudalla

Kävinpä parin tunnin reissulla Nuuksiossa vähentämässä stressiä ja tuijottelemassa tulta. Otin myös tuliraudan mukaan, tavoitteena kerrankin kokeilla, että saako sillä tulet aikaan. Ajan kanssa ei ole tullut kokeiltua ennen, vaikka pari kertaa olen pikaisesti kokeillut ja kerran toki nuotion sateella sillä sytyttänyt, mutta silloin käytössä oli sellainen määrä 80% viinaa, että sitä ei oikeasti lasketa. Ja kyllähän sen tulen sai aikaan kun tarpeeksi testaili vaihtoehtoja.

Tein itseasiassa tulet kahdellakin tavalla, kuulin nimittäin luotettavasta lähteestä, että kun halkaisee tamponin ja vähän pöyhii sitä höttöä siellä sisällä, niin se syttyy helposti kuin mikä. Pitihän se testata ja pitää paikkansa. Syttyi iloisesti kunhan kipinä meni edes vähän samaan ilmansuuntaan. Melkein väitän että helpompi kuin tulitikku. Jatkossa siis tulenteon hätävaraksi tulirauta ja yksittäistamponi.

Mutta asiaan. Välineinä tulirauta, nahkamies ja kuivaa puuta. Ensimmäinen kokeilu oli sahata nahkamiehen sahalla kasa purua ja lyödä kipinää sinne. Ei toiminut, kipinä ei vaan riittänyt vissiin sytyttämään. Sitten kokeilin viilata sahanpurukasaan tuliraudasta tavaraa ennen kipinän laittamista. Ei toiminut sekään, tuliraudasta hiotut kipinät räiskyivät ja heittelivät purut ympäriltään pois. Kolmanteen versioon tein ison kasan purua ja vuolin sekaan mahdollisimman ohuita haituvia puusta. Sitten viilasin viereen tuliraudasta tavaraa ja siirsin puru- ja haituvakasan magnesiumkasan päälle niin, että sitä magnesiumia hiukan vielä pilkotti. Sitten vaan kipinää perään ja syttyihän se. Oman tulkinnan mukaan siis oleellista on se, että magnesiumin päällä on niin paljon tavaraa, ettei se lennä pois magnesiumin rätistessä. Purukasa syttyi sitten heti iloisesti liekkiin, mikä vähän yllätti, odotin että olisin saanut hiillosta, jota olisi pitänyt vielä puhkua henkiin. Mutta hyvä näin. Kuvittelisin, että päivän verran kun testailisi, niin saisi äkkiähkösti tulet kasaan hyvissä olosuhteissa.

Pieni lisäys: koitin uudestaan ja tällä kertaa en onnistunut saamaan tulta aikaan. Täytyy jatkaa treenaamista.

Altai Skis HOK 125 cm ja X-Trace-side

Ostin tuommoiset ja olen niitten päällä ollut kotiympäristössä vähän toistakymmentä tuntia. Hyvät pelit. Virallista juttua Täällä.

Taustaa henkinnalle sen verran, että poika opettelee hiihtämään ja ensi talvena laskettelemaan ja tavoitteena on myös tehdä näitä reissuja talvella jatkossakin, joten suksille oli tilausta. Suksien ongelma taas on se, että noihin tarkoituksiin jos hommaa sukset, niin se tarkoittaa 5 paria suksia, kun vaimonkin pitäisi pystyä pojan kanssa tarpeen vaatiessa menemään. Tai sitten yhdet HOKit. Ja yhdet teleskooppisauvat, joiden valmistajaa en nyt tähän hätään muista. Ei tartte edes monoja, kun nuo siteet syövät sisäänsä normi talvikengän ihan sujuvasti. Intternetsistä tosin luin, että erähiihtokäyttöön tarkoitettuja saappaita eivät välttämättä syö sisäänsä yhtä sujuvasti, koska side ei säädy ihan rajattoman isoksi.

Ensimmäisenä todettakoon se, että jos tarkoituksena on mennä kovaa, niin nämä ovat väärät välineet. Tasaisella optimiolosuhteissa menee hiukan kävelyä kovempaa (Maksimissaan ehkä 8 km/h) ja alamäkeen nousukarvat jarruttavat menoa. Kaikki testit tosin umpihangessa. Valmiilla ladulla näillä ei hiihdä, koska ovat siihen liian leveät. Ja tietenkin, jos on tälläiset, niin miksi haluaisit hiihtää valmiilla ladulla? Ei vaelluskenkiäkään kaupunkikäveyyn hankita ja yleensä ladun vieressä on tilaa.

Toisena todettakoon, että nämä ovat hauskat vehkeet. Paatunut riuhtoja ja kiirehtijäkin rauhoittuu nauttimaan ympäristöstä ja kulkemisen vapaudesta, koska näillä on se perusvauhti, jota pääsee vaivattomasti ja sitä kovempaa ei järkevällä vaivalla pääse. Toisekseen lyhyet sukset ovat niin ketterät ja nousukarvat niin pitävät, että maasto ei yleensä ole este. Se taas innostaa kulkemaan omia polkuja. Suurin vika näissä onkin se, että ne tuottavat valtavaa tarvetta lähteä lappiin kiipeilemään tuntureille ja laskemaan alas. Laskemista kunnollisissa mäissä en ole testannut vielä, mutta paikallisten pulkkamäkien perusteella tarvitaan jäykät kengät että saa kantin kiinni. Mikä nyt sinänsä on aika itsestäänselvyys, mutta mainitaan nyt kuitenkin.

Kuljeskeltiin UKK:ssa, osa 2

Matkaa taitettiin ihan hyvässä vauhdissa kunnes ruvettiin lähestymään lounastamista varten suunniteltua nuotiopaikkaa. Minun vanhentunut karttani näytti, että kyseiselle paikalle pääsisi nopeimmin kun oikaisee hiukan metsän läpi. Ja pääsikin. Nuotiopaikka olikin sitten todellinen vintage, tiedä koska viimeksi ollut oikeasti käytössä ja suolampikin sellainen, että paremmat välineet olisi veden hakeminen vaatinut. Onneksi Matilla oli tarpeeksi vettä kannossa ja saatiin ruuat syötyä. Hetken perästä tuli vastaan se nykyään käytössä oleva paikka, joka olisi Mattin kartasta löytynytkin. Vaan hieno se tuokin paikka oli, joten en ehkä menetykseksi laske kuitenkaan.

Loppupäivä kuljettiinkin Suomujoen vartta kohti Lankojärven autiotupaa. Yksi koski ylitettiin sillalla, mutta noin yleisesti oli aika jännää, kuinka matalia paikalliset joet ovat. Tuntui siltä, että keskimääräisen paikallisen joen tai vaikka järvenkin yli olisi voinut kahlata melkein mistä vaan. Sää rupesi iltapäivää kohti sateisemmaksi, mutta ehdittiin aika passelisti tupaan alta pois. Yksi reissun teemoista tuntuikin ensimmäisen päivän jälkeen olevan, että liki aina kun satoi sattui myös olemaan katto pään päällä. Ei harmittanut yhtään sekään. Matkaa päivälle tuli n. 8 km rennolla meiningillä.

Seuraavana päivänä lähdettiin normaalia kovemmalla kiireellä, koska oli tiedossa, ettö Luulammen tuvassa olisi kioski. Aukioloajoista ei ollut tietoa, joten valistuneesti arvattiin, että varmaan neljältä. Matkaa sinne oli 16 km, joten pyrittin reippaaseen etenemiseen. Matkan varrella tulivat vastaan myös reissun komeimmat ruskamaisemat. Reissun nopein kilometri tuli, kun vähän puoli neljän jälkeen tuli vastaan kyltti jossa kerrottiin, että tuvalle on matkaa kilometri ja kioski todella menee neljältä kiinni. Kaakao ja munkki ei tehnyt yhtään pahaa siinä vaiheessa. Itse siirryin vielä jonkun ajan päästä Kiilopäälle hotellihuoneeseen, kun olin lähdössä päivää ennen muita kotiin. Matti ja Siiri jäivät yöpymään tuvalla.

Jos kiinnostaa katsella reissun kuvia enemmänkin, niin täältä löytyy.

Kuljeskeltiin UKK:ssa, osa 1

UKK-puistossa kuljeskeltiin ja ihan hieno paikka oli. Reissu alkoi hyvin, Rovaniemellä saatiin nauttia paikallisesta vieraanvaraisuudesta, herkullisesta poronkäristyksestä ja ihan syvälllisestä keskustelustakin. Varsin bueno aloitus siis. Ruokavarustuksessa homma lähti taas näpistä heti alkumetreillä ja mukaan tuli mm. saunakaljat. Rinkkoihin saatiinkin painoa mukavasti, minulla 29kg, Matilla 26kg ja Siirilläkin reilu 8kg. Alkuun päästiin reippaassa tuulessa ja tihkusateessa ja aika epämukavaa oli siihen asti, kunnes päästiin vähän alemmaksi tunturista.

Yötä oltiin Suomunlatvan laavulla, jossa meitä kävi moikkaamassa muutama porokin. Väkeä oli liikkeellä, laavu oli täynnä ja pari telttaakin pystyssä siinä ympärillä. Siinä vesiä keitellessä todettiin myös, että nuotiokattila ei ole ihan nopein värkki, ainakaan jos ei ihan hirveää roihua rakenna. Paras puoli ensimmäisessä päivässä oli kyllä selkeästi se, että loput päivät tuntuivat sen jälkeen paljon helpommilta. Seuraava päivä alkoi edellisen merkeissä kunnes tultiin Suomunruoktun tuvalle. Siinä taukoillessa keli parani ja mukava lämmin tupa paransi mielialaakin. Käytiin jopa koukkaamassa lähialueen museoitua autiotupaa.

Museokeikalla Siirikin pääsi kahlaamisen makuun ja siitä tulikin selkeästi yksi reissun suosikkiaktiviteeteista. Suomunruoktulle oli vielä tultu kantamalla. Kohonneitten fiiliksien siivittäminä kuljeskeltiin yöpymään aina Tuiskukurun tuvalle asti, joten kävelyä tuli päivälle suurinpiirtein 20 km eli ei huonosti ollenkaan. Itse totesin tosin jo ensimmäisellä ovenavauksella tuvan olevan sikäli lämmin, että päätin nukkua teltassa. Muut nukkuivat sitten sisällä. Seuraavana päivänä kuljettiin hienoissa ja erittäin mustikkaisissa tunturimaisemissa rennommalla otteella Luirojärvelle 8 km saunomaan. Melkoisen luksus paikka oli, kuivaushuone oli kamoillekin. Ihan hyvä olikin ottaa rennompi päivä välin, niin riitti taas virtaa seuraavalle päivälle.

Aamulla jätettiin kamat tupaan ja lähdettiin valloittamaan Sokostia, mikä varsin tuskattomasti suoritettiinkin, koska meillä oli selkeä konsensus siitä, että kivikossa on kiva kiivetä. Sokostin huipulla päästiin myös luksuksen makuun, kun havaittiin siellä olevan tukiasema, joten kotiinkin pystyi soittamaan. Jännästi (tarkoituksella?) sijoitettu niin, että ei kuulu kuin toiselle puolelle tunturia. Sääkin suosi, sillä lähtiessä huippu oli vielä pilvien peitossa, mutta kirkastui sitä mukaa kun kiivettiin ja huipulla olikin erittäin hienot näköalat.

Päivän tallustelut eivät jääneet siihen vaan kuljettiin sen päälle vielä reilu 12 km Palovangan nuotiopaikalle yöpymään, joten matkaa tuli päivälle jo selvästi päälle 20 km. Syömisen kanssa meinasi tulla ongelma, kun lammet olivat kuivuneet pitkältä pätkältä. Onneksi sitten kun tuli vastaan sellainen lampi josta viitsi vettä ottaa, oli joku värkännyt hyvän nuotiopaikankin siihen. Päivän suosikki oli matkan varrelta löytynyt (poron?) kallo. Nuotiopaikalle tultiin kymmenen jälkeen illalla pimeässä ja vähän pohdittiin, että pitäisikö jatkaa vähän pidemmälle yövaelluksena, mutta onneksi alkoi sataa joten lyötiin teltta äkkiä pystyyn. Nopeasti todettiin myös kyseinen ratkaisu erittäin hyväksi. Varsinkin kun koko yön satoi. Aamulla pääsin kokeilemaan nuotion sytyttämistä sateessa. Meidän varustuksella tosin haaste oli melkoisen vähäinen. Kolme sytytyspalaa pohjalle, ladutaan nuotio valmiiksi, päälle kaadetaan hyvä loraus 80% votkaa. Yksi kipinä tuliraudasta riitti. Todettiin, että jyrkkä votka on jatkossakin mukana. Siinä kun rauhassa aamutoimia väsäiltiin ja muutenkin suoritettiin keskimääräistä rennompi lähtö, loppui sadekin. Ihan hyvin meni siis. Kirjuuttelen lisää myöhemmin.

UKK-puistoon lepäämään

Koitetaan uudemman kerran rennon reissun aikaansaamista. Tällä kertaa reseptinä on ottaa mukaan yksi yhdeksänvuotias ja mennä ukk-puistoon pyörimään viikoksi. Sokostille ja silleen. Lähtö siis huomenna.

Valmistautuminen on vähän omituista, kun pitää oikeasti miettiä jotain ruokia ja semmoisia.Onneksi Matti lähinnä mietti ne. Ajateltiin reissun jälkeen koostaa vähän hyveitä ruokia tännekin talteen, että löytyy sitten jos vielä joskus erehtyy kotipihalta pois. Muutenkin varustus poikkeaa normista kun ei tunturiin oikein riippumatolla lähde. Pitää taas osata nukkua maassa. Mikäs sen jännempää. Lisäjännitystä tulee siitä, että olen nyt ollut pari päivää taudissa. Onneksi paranemaan päin.

Hämmentävää oli havaita, että lappiin kannattaa lentää. Puolet halvempaa kuin junailu. Kannattaa tosin huomata, että matkustusjärjestelyissä oli ammattilainen (Hanna) apuna.

Särkisalmen ABC, Parikkala

Vanhat tavat ovat pinttyneet kovaa kiinni. Kauniista ajatuksista huolimatta kuljettiin sata kilometriä neljässä päivässä ja tultiin sitten erittäin rikkinäisinä pois. Parikkala siis saavutettu tai oikeammin Särkisalmen ABC. Kovaan vauhtiin vaikuttivat osaltaan kyllä myös kovasti innokkaat hyttyset. Sinällään homma meni kuitenkin oikeaoppisesti, että nukuttiin pitkään ja tulen ääressä istuskeltiin sitten ihan rauhassa, kun paikka tuli. Luksusmeininki oli muutenkin, mukana oli kaksi kiloa Ikean lihapullia, kuusi pakettia makkaraa tuli myös syötyä. Niistä tosin pari pakettia tuli hommattua matkan varrelta. Ei ollut grammahifi päällä tällä kertaa. Tulen kanssa ei leikitty, koska ei jaksettu kun mentiin niin kovaa. Sekä myös siksi, että armoitettu lauma hyttysiä oli koko ajan kimpussa, joten tuli laitettiin aina pystyyn nopeimmalla mahdollisella tavalla. Hauskaa oli silti. Homma Lähti oikeastaan lapasesta jo heti kärkeen. Neljän jälkeen päästiin kävelemään ja todettiin, että Lähin laavu onkin lähempänä kuin oltiin ajateltu eli 25 kilometrin päässä. Ratkaisu mennä sinne eli Myllykosken laavulle osoittautuikin erittäin hyväksi, sillä paikka oli upea. Pienestä järvestä lähti koski jonka rannalla laavu oli. Kohina oli melkoinen. Marjoja oli matkalla melkoisesti ja mustikoita va metsämansikoita tulikin napsittua naamaan jonkun verran. Hyvää settiä. Jos olisi kulkenut rauhallisemmin, niin varmaan koko reissun olisi voinut elää helposti marjoilla.

Laavulla oli niin mukava yöpyä, että päätettiin yöpyä loputkin yöt laavuilla, kun niitä oli reilusti reitillä tarjolla. Sikäli aika vanhanaikaisesti kävi, että kyllä se ensimmäinen laavu oli vastaantulleista paras. Reitti kulki monenlaisissa maastoissa ja paikoissa, mutta valitettavasti olivat monet niistä paikoista sen verran heinäisiä, että allergiaoireet kävivät erittäinkin voimallisiksi. Lopussa kuljettiinkin metsäautoteitä ja pikkuteitä, eikä menty enää poluille. Reitinvetäjällä oli nimittäin melkoinen hakkuuaukeafetissi.

Onnelliseen sattumaan eli kahvilaan törmättiin myös. Iso plussa aina näillä keikoilla. Saatiin myös kunnollinen kovuudenhaku mukaan, kun etsittiin laavua viimeiselle yölle. Ensimmäiseltä laavulta puuttui vesi, toiselta polttopuut. Siinä vaiheessa oltiin jo niin totuttu leuhkaan elämäntyyliin, että päätettiin mennä kolmannelle laavulle, vaikka kello jo tavoitteli puoltayötä. Viidestä kilometristä noin 4.7 meni hyvin, mutta sitten polku peittyi massiiviseen määrään tuulenkaatoja. Puiden yli kiipeily parikymmenkiloisen rinkan kanssa pimeässä metsässä keskellä yötä crocsit jalassa oli ihan juttu sekin. Päästiin nukkumaan ennen neljää. Laavu onneksi oli erinomainen, paitsi että huussista piti terminoida ampiaispesä, mikä nyt ei iso vaiva ollut.

Varusteissa tehtiin pari oleellista havaintoa. Ensinnäkin, jos juomavedet haluaa keittää ennen juomista, niin pieni kelly on aika pieni. Päivän vesiin meni joku kymmenisen pannullista. Ei se tosin ihan tuskallinen operaatio sitten enää ollut, kun opetteli hoitamaan homman niin, että tulet ei sammuneet tankkauksen välillä. Nuotio kun kuitenkin oli aina päällä, niin jokin nuotiokeittoväline olisi ollut huomattavasti kätevämpi. Toinen havainto oli se, että märässä ja lämpimässä maastossa crocsit ovat ihan ehdoton jalkine. Lähdin liikkeelle vibrameilla, mutta ovat niin huonot kuivumaan, että puolitoista päivää oli käytännössä märät kengät. Sitten vaihdoin crocseihin ja ainoa ongelma oli se, että meinasi toinen jäädä suohon. Löytyihän se sieltä kuitenkin kun aikansa kaiveli. Ei se haittaa jos jalat kastuvat, kun ne ovat taas vartissa kuivat. Eikä tartte varoa kenkiä. Kolmas havainto reissusta yleensä oli se, että kun seurailtiin e10-kaukovaellusreittiä, niin kyseessä on tosiaan merkitty reitti, mutta ei välttämättä merkitty polku. Hyvin oli merkitty kyllä, eksymisen vaaraa ei ollut, mutta jos sille lähtee, niin paranee varautua siihen, että pystyy kulkemaan vaikka ei polkua olisikaan. Märkää oli, mutta aika iso syy siihen taisi olla märässä kesässä. Ohjeistuksessa suositettiin hyviä vaelluskenkiä, mutta itse tosiaan suositan crocseja. Ainakin omat kengät olisivat nimittäin suo-osuuksilla kyllä käyneet pinnan alla. Tosin osansa tässäkin oli kyllä sillä, että käytetyillä kengillä sitä hörppäämistä ei tarvinnut varoa. Vaelluskengät tulee jatkossakin käyttöön vasta jos tiedossa on selkeää polulta poikkeamista ja on syytä epäillä louhikkoista maastoa.

Luonto kutsuu

Kyllästyttiin apinanraivollatietäpitkin-meininkiin ja päätettiin, että siirrytään polulle. Tarkoituksena siis seurata E10-vaellusreittiä Imatralta niin pitkälle kuin ehditään. Tavoitteena vähintään Parikkala, mutta menee mihin menee. Lähtö huomenna ja kotiin pitäisi tulla sunnuntaina. Aikaa siis on ja tällä kertaa Buranaakin. Tavoitteena kuitenkin pärjätä ilman.

Suurin tavoite reissussa on opetella käyttämään kipinärautaa. Nyt kun kerrankin ollaan kesällä reissussa, niin ajateltiin käyttää tilaisuutta ja leikkiä tulella. Matkavauhtiin vaikuttanee eniten hyttysriskin toteutuminen. Grammahifistelystä on myös ainakin toistaiseksi luovuttu, ruokana mm. lihapullia ja makkaraa. Myös säilykepurkkeja on messissä.