Käytiin pääsiäisenä taas kuljeksimassa ja saavutettiin Imatra. Tällä kertaa testattiin, että voiko neljässä päivässä päästä niin pitkälle, että voisi suunnitella pääsevänsä itäpisteelle tänä kesänä. Ei voi. Hajoaa jalat.
Ensimmäisenä päivänä hiippailtiin n. 15 km ja tsekattiin yksi motelli, jonka epäiltiin olevan kiinni, mutta joka olisi voinut myös olla auki. Ei ollut auki, joten nukuttiin sitten lähimetsässä. Olivat muuten varmaan parhaat yöunet luonnossa, mitä olen koskaan nukkunut. Syystä en kyllä tiedä. Toisena päivänä kuljettiin reilu 40 km Joutsenoon ja yövyttiin paikallisessa gasthausissa. Siellä todettiin, että koivet alkavat valittaa sen verran, että kävellään vain Imatralle ja sieltä pois. Kolmantena päivänä käveltiin Imatralle 20 km. Ei olisi kannattanut, akillesjänne vihastui siitä. Suurin osa ajasta käveltiin pyörätietä ja reipasta 5 km/h. Ei ollut kauhean antoisaa.
Hyvänä puolena keikassa oli se, että Imatran läheltä lähtee vaellusreittejä, joten päästään ihan metsään kulkemaan ja päästään muutenkin innostavampaan maastoon. Ja nyt kun on todettu, että ei päästä itäpisteelle tänä vuonna, niin ei tartte hätäillä. Mietittiin myös, että jatkossa mennään talvellakin luonnossa, luultavasti suksilla, mutta mahdollisesti myös lumikengillä. Ei tuo tiellä käveleminen niin kivaa ole.
