Ristijärvi

Taas oltiin ja oli monellakin tapaa erilainen reissu. Ensinnäkin jouduttiin oikeasti varautumaan huonoon säähän, sitä kun oli paljon lupailtu. Toisekseen päästiin lopettamaan tienkävely ja siirtymään kunnon vaellusreiteille. Ja kulkemisessa käytettiin järkeä, eikä hajotettu itseämme vaikka oltiin useampi päivä liikkeellä. Ja mikään ei oikein mennyt pieleen. Ja jos menikin, niin loppujenlopuksi nekin asiat kääntyivät lähinnä positiivisiksi. Siinähän sitä kummastelemista jo olikin. Uusia välineitäkin oli matkassa ja olivat tarkoituksiinsa ihan päteviäkin.

Liikkeelle lähdettiin maanantaina ja tarkoituksena oli mennä Ristijärvelle ja katsoa sitten tilanne. Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa lähtöpaikkaan ja hakea auto pois vuokra-autolla. Onneksi ajomatkalla oli aikaa miettiä ja todeta, että paljon järkevämpi oli ajaa Kajaaniin ja sieltä bussilla lähtöpaikan lähelle. Vähän toista kilometriä tuli ylimääräistä kävelyä ja sekin ilman kamoja, joten paha ei ollut ollenkaan. Oltiin kyllä varauduttu pidempään reissuun hillitsemällä kaman määrää. Ilman ruokaa ja vettä painoivat 12 kg, joten mihinkään höyhenenkeveyteen ei päästy, mutta kohtuulliseen painoon kuitenkin. Ruokaa ostaessa tarttui taas matkaan mm. kilo lihaa ja pari pakettia makkaraa, joten siinä kohtaa heitettiin kyllä painohifistelyllä vesilintua varsin vahvasti. Itse edistin kaman rajoittamista uudella repulle, Savotan Jääkäri M oli mukana. Kevythän se ei ole, mutta sen verran pieni, että kokonaispaino ei tolkuttomaksi pääse. Ihan soiva peli, ei siinä mitään. Pakkaamista täytyy vaan harjoitella lisää, aika erihenkinen kuin putkirinkat. Muuta testissä ollutta kamaa oli Skrama, jonka ottamisen perustelin sillä, että ei noista notskipaikkojen välineistä aina tiedä. Osoittautui varsin profeetalliseksi. Kenkätestiin pääsivät suunnistukseen kesällä hommaamani nastarit, lähinnä siksi, että olivat ainoat vaihtoehdot Crocsien ja tosi raskaitten vaelluskenkien välissä. Crocsitkin olivat uudet maastomalliset, kun vanhoista uskollisista alkoi pohja kulua sikäli olemattomaksi, että krouvimpi soratie oli jo epämukava. Äkkiä kuluvat, tulikohan edes 1000 km täyteen niillä. Luultavasti kyllä tuli.

Päivä 1

Reissu tunnustettiin jo lähtiessä kaksijakoiseksi. Ensin 40 km ison tien viertä Vuokattiin ja siitä UKK-reittiä Ristijärvelle 50 km. Hienosta paikasta ja hienossa kelissä kun lähdettiin, niin hyvillä mielin sai mennä. Bussi toi paikalle puoli kuuden maissa ja oltiin katsottu Louhilenkin laavu n. 20 km:n päästä yöpaikaksi, joten pimeä ehtisi tulla, mutta ihan ihmisten aikaan oli tarkotus päästä nukkumaan. Taukoja pidettiin kiitettävällä pieteetillä ja fiilis oli ihan hyvä, vaikka tietä käveltiinkin. Liikennettä ei onneksi mitenkään loputtomasti ollut, joten erityisen paha kuljettava tuo ei ollut. Perille tultiin pimeässä, mutta laavu löytyi hyvin. Samalla todettiin reissun yksi teema eli vesisäätö. Vettä ei nimittäin lähistöllä ollut. Kaukaa viisaana oltiin otettu vesipussiin 5 litraa mukaan, kun paikka näytti vähän siltä, ettei vettä välttämättä ole. Laavu oli myös noin muuten aika mielenkiintoinen. Lippa meni hyvinkin pitkälle ulos laavun reunasta ja päästiin näkemään uusi ennätys nuotiopaikan etäisyydessä laavusta, kun matkaa oli varmaan kolme-neljä metriä.

Tulipaikan sijainti ratkesi hyvinkin näppärästi tällä kertaa, kun laavun vieressä oli pieni kota, jonka tulipaikka todettiin irtonaiseksi. Pitkäpiimäisen ruotsalaishenkisen keskustelun: "Mites?", "Joo"-jälkeen kulmista kiinni ja härveli laavun eteen sopivaan kohtaan tuomaan lämpöä ja kypsää grillilihaa kansalle. Pääsin myös testaaman hiukan ekassa kenttätestissä ollutta , kun paikallisessa puuvajassa ei ollut kuin pienin koskaan näkemäni retkikirves. Kyllä se Skrama sitä parempi oli. Lisäksi Skramaa tuli testattua muussakin leirikäytössä, kun se oli ainoa puukko, jonka olin mukaan ottanut. Vähän krouvi, mutta toimii. Pihvinsyöntiin olisi kyllä parempi, jos pää koukkaisi vähän ulospäin eikä sisään niinkuin nyt tekee, mutta sai sen pihvin siihen silti riittävästi seivästettyä. Nukkumaan päästiin ihan järkevään aikaan, joten erittäin poikkeuksellisissa merkeissä alkoi reissu.

Päivä 2

Aamulla päätettiin veden vähyyden takia jättää aamukahvin keittäminen siihen asti kunnes löydetään vettä. Muuten oltiin kohtuu ajoissa liikkeellä, joten hätää ei ollut. Tavoitteena päivälle oli Naapurinvaaran kota Vuokatin tuolla puolen, matkaa n. 25 km, joten mitään hurjastelua ei ollut suunnitelmissa. Illan suunnalla oli luvattu sadetta, seurattiin kelin kehittymistä mielenkiinnolla, mutta suurin osa päivästä meni ihan hyvin. Taukojakin muistettiin pitää, ja ensimmäisellä tauolla keiteltiin Tipasjoesta kahvitkin. Ruokailun suhteen oli sikäli perinteinen meininki, että lounasta syötiin Sotkamossa paikallisessa kepaamilassa neljän aikaan. Sotkamossa saatiin myös paikallisesta eräkaupasta kahva retkikattilaan, oma kun oli jäänyt kotiin.

Vuokatin kohdalla ruvettiin katselemaan, että löytyykö jostain jotain laitosta, jossa saisi vesiastiat täyteltyä, kun ei keittosouviin huvittanut ryhtyä, eikä laskettu olevamme ihan niin erämaassa vielä, että raakana viitsisi juoda. Tulevakaan yöpaikka tuskin vettä tarjoaisi, kun oli vaaran päällä, joten vesipussi olisi kiva olla täysi.Toivosta alettiin jo luopua, muutta sitten oli risteyksessä kyltti paikalliseen ravitsemuslaitokseen, jossa täytettiin astiat, sammutettiin janoa ja katseltiin jonkun aikaa junnufutista telkkarista. Sikälikin meni passelisti, että oli juuri alkanut sataa ja kovin sade meni ohi kun oltiin sisällä. Lopulta piti kuitenkin jatkaa matkaa ja aikaakin tuli sen verran tusailtua, että tuli selväksi, että pimeässä päästään kulkemaan tänäänkin. Pari kilometriä kun kuljettiin, niin ilman suuria fanfaareja oltiinkin jo UKK-reitillä. Sekin kun kulkee tietä pitkin jonkun matkaa. Lopulta käännyttiin ihan polulle, jonka alussa jouduttiin vähän arpomaan, kun siellä oli jonkun klapityömaa. Pinojen ja koneiden takaa näkyi kuitenkin sen verran opastaulua, että todettiin, että pakko olla oikea reitti. Jälkeenpäin arveltiin, että jotain olennaista jäi näkemättä. Hetki kun kuljettiin, tuli vastaa aita jossa oli pariaatteessa näppärä nostoportti, oli vaan niin kapea, että ei meinannut rinkkoineen päästä läpi. Hienon oloista lehtimetsäniittyä oli sen mitä otsalampun valossa näkyi. Aina välillä näkyi polulla myös jätöksiä. Jonkun aikaa kun oli kuljettu, alkoi näkyä kiiluvia silmiä ja isoja valkoisia hahmoja. Se on lehmäkin iso otus, kun tulee yllättäen yöllä vastaan. Ja aika epämiellyttävä fiilis, kun niitä viisi seisoo polulla ja tulee koko ajan pikkuhiljaa kohti.

Mentiin ympäri ja niiden takana olikin heti portti aitauksesta pois. Hetki otettiin kuvia ja ihmeteltiin tilannetta ja sitten jatkettiin matkaa ja vähän matkan päässä tulikin vastaan taulu, jossa kerrottiin, että mitälie Herefordeja oli laitumella ja olisi hyvä jättää ne rauhaan. Todettiin, että hyvä tietää tässä vaiheessa, mutta saattaa olla, että sama viesti oli lähtöpaikallakin klapien takana. No, elämys oli tämäkin. Kota tuli vastaan hetken päästä ja varsin passeli oli. Penkit olivat vähän kapeita. Itse nukuin silti penkillä, Matti testasi lattia ja ilmeisesti sekin toimi ihan jees. Fiilistä nosti tietoisuus siitä, että pitkien asvalttitaipaleiden pitäisi olla takana. Kyllä polkua ja hiekkatietä on aika eri asia kulkea.

Päivä 3

Kolmas päivä alkoi vaihtelevan tihkuisena. Niin paljon ei vettä kuitenkaan tullut, että olisi sadeviittoja ruvettu kaivelemaan, mutta vaihdoin Crocseista nastareihin ja olivathan ne hyvät, kun metsässä mentiin. Ja varsinkin märillä pitkospuilla. Päivän suunnitelma oli lähtiessä aika epämääräinen, kun ainoat taukopaikat olivat 15 kilometrin päässä oleva Jouhtenuksen kota ja siitä 20 km Saarijärven nuotiopaikka. Sieltä taas olisi joku 15 km autiotuvalle. Reitti oli hieno ja riittävän hyvin merkitty, mutta ei todellakaan mitenkään paljon kuljettu. Pihojen läpi tai reunoja kuljeskeltiin useamman kerran. Energisyyskään ei ollut ihan huipussaan, mutta mukavan metsän kulkeminen piti homman hyvin käynnissä. Päivän pläniä puitiin vähän väliä, mutta todettiin, että mennään kodalle ja mietitään sitten. Suunnitelma alkoikin kirkastua vähän ennen kotaa. Sinne päästäkseen kun piti lähteä pois polulta ja kulkea taas jonkun matkaa asvalttia. Nilkkani ilmoitteli välittömästi, että asvaltin kulkemista on muuten sitten tehty ihan tarpeeksi, joten sellaiset osat suunnitelmista, joihin kuului vähänkään pidempi matka asvaltilla, haudattiin saman tien. Vähän ajan päästä Matin polvikin alkoi vihoitella ja ehkä puoli kilometriä ennen kotaa päätti taivaskin romahtaa kunnolla niskaan. Ei siinä sitten viitsitty enää sadekamojakaan laittaa, niin varsin märkinä tultiin perille.

Kota oli muuten hyvin varustettu ja hieno muuten, mutta polttopuut oli vähissä, rankoja oli sen sijaan jätetty puuvajan eteen. Työvälineitä ei ollut talon puolesta, joten tässä kohtaa oli hyvinkin tyytyväinen, että skrama ja saha olivat mukana. Päätettiin, että jatkossa otetaan ihan oikea saha mukaan, ei se niin paljon paina. Pätkittiin puita ja todettiin, että kun polttopuut saadaan piisaamaan, niin jäädään yöksi siihen ja katsotaan, että kulkeeko seuraavana päivänä paremmin. Pidettiin siis ennenkuulumaton asia nimeltä lepopäivä! Pilkottiin puita, syötiin, uitiin ja jutusteltiin ja kehittettiin suraavalle päivälle suunnitelma, jolla autiotuvalle pääsee alle 30 km:n kulkemisella. Kyseinen tupa oli 6 km Ristijärveltä, joten laskettiin, että vaikka menisikin vähän huonoon kuntoon, niin sen verran pääsee kyllä pois. Paikallinen kalastajatäti oli saanut kaksi pienehköä haukea, joista antoi toisen mielellään meille, kun eivät kissatkaan loputtomasti sitä syö. Havaittiin, ettei otettu suolaa mukaan, joten kuivaa ja mautonta tuli hauesta, mutta tulipa kokeiltua. Keskimäärin hyvin meni siis tämäkin päivä. Jos ei meno niin maistunutkaan, niin ainakin jäi hyvä mieli siitä, että kerrankin käytettiin järkeä.

Päivä 4

Laitettiin ihan herätys, että päästäisiin ajoissa liikkeelle ja päästiinkin ihan hyvään aikaan. Nilkka oli sitä mieltä, että liian kovaa ei pidä askeltaa, mutta muuten koivet toimivat lepopäivän jäljiltä hyvin. Eikä se vauhtikaan nyt niin hidasta ollut, ynnäiltiin, että ennemminkin sopiva matkavauhti ja normaalisti mennään liian lujaa. Reitti oli edelleenkin mukava ja maisemat hienoja. Sadetta tiputteli välillä ja nyt laitettiin sadeviitatkin, kun oltiin sovittu, että laitetaan ne mieluummin ajoissa.

Lounaspaikaksi tarvittiin taas vedellistä paikkaa ja onneksi sattuikin varsin passeli puro olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sillankaidekin oli leveä ja pöydäksi kelpaava. Kelpasi syödä ja keitellä kahveja. Samalla oltiin tultu siihen kohtaan, missä oli aika poiketa UKK-reitiltä omille poluille. Lähdettiin siis vähän suorempaa reittiä ja hetken päästä ihan rehellistä metsänkulkemistakin, kun tie teki koukkauksen. Karttaan oli merkitty suota ja puro Nuottijärven vieressä. Siellä oli myös tehty hakkuuta, joten kuljeskeltiin hakkuuaukeaa vähän soisehkossa metsässä ja todettiin, että sateeton kesä oli pitänyt tästäkin purosta huolen. Metsä oli muuten hyväkulkuista ja todettiin, että varsin pätevä oikaisu oli. Keli oli hyvä ja meno mukavaa ja kun alettiin lähestyä Saukkovaaraa, oli metsässä hommissa äijä sähköisen moottorisahan kanssa, jota Matti sitten pääsi haastattelemaan ominaisuuksista ja testaamaankin. Eli sikälikin hyvä reissu. Saukkovaaraa kiivetessä todettiin, että on avohakkuissa puolensa, olisi varsin hienot maisemat jääneet näkemättä jos ei olisi aika isoa osaa vaarasta parturoitu. Tuulentupa saavutettiin ihan hyvässä ajassa ja paikka oli kyllä hieno. Huvitusta saatiin ovessa olevasta lapusta, jonka mukaan siellä ei saa yöpyä, mutta jos kuitenkin yöpyy, pitää tuoda oma palovaroitin. Autiotuvassa, josta puolet on laveria ja jossa on patjat valmiina on ihan hyvä varoittaa, että tämä ei sitten ole yöpymiskäyttöön. Oli myös ihan hyvä, että oltiin ajoissa, koska vesi oli taas vähissä ja vesipaikaksi merkityssä kaivossa lillui sen verran kamaa, että ei oikein hotsittanut se. Pikaisella laskelmalla todettiin, että Ristijärven S-Markettiin on 6 km matkaa, aikaa pari tuntia ja matkan varrella laavu ja Kota, joten eteenpäin vauhdilla ja ensimmäiseen paikkaan, mistä saadaan vettä, lyödään leiri. Pääteltiin, että Saukkovaaran touhut on enemmän talvikäyttöön ajateltuja, koska systeemit on hienot, mutta vettä ei ole.

S-Marketille tultiin ajoissa ja ostettiin juotavaa, kertakäyttögrilli, makkaraa ja sipsejä. Aamulla lähtisi bussi 7.45 joten mentiin ehkä sata metriä pyörätietä hiljaiseen paikkaan ja lööbailtiin, syötii ja juteltiin ja lopuksi laitettiin makuupussit peräkkäin tien reunaan ja nukuttiin siinä, kun oli hyvin hiljainen tie. Aamulla oli sitten sutjakka lähtö. Koko reissun oltiin ihmetelty, kun kaikki sujuu hyvin ja kääntyy parhain päin, mutta bussiin mennessä tuli tästä ehkä paras osoitus, kun bussissa ei kelvannut kuin käteinen, jota minulla sattui täysin sattumalta olemaan mukana. Sinnekin päästiin siis onnellisesti ja jouduttiin monta kertaa ihmettelemään, että miksi mikään ei oikeastaan mennyt pieleen koko reissun aikana.

Loppuajatuksia

Päällimmäiseksi reissusta jäi käteen hyvä mieli siitä, että kaikki meni mukavasti, eikä kotiinkaan tarvinnut tulla ihan rikkinäisenä. Vahva usko on myös, että jatkossakin mennään rauhallisemmin, kun vaellukset on vaelluksia, eikä pitäisi olla enää sellaisia "kävellään äkkiä pois"-reissuja. Sitä edistänee myös se, että aletaan olla niin kaukana, että lyhyitten reissujen tekemisessä ei ole monta järkeä.

Uusista välineistä reppu oli reppu. Kulki selässä ja kuljetti kamaa juuri niin paljon kuin viitsi siihen kiinni laittaa, eikä kiinnittänyt kantaessa huomiota enempää kuin tuollainen 10-20 kg mötikkä selässä nyt kiinnittää. Kengät olivat kengät, crocsit on aina mukana, niin asvaltilla voi vaihtaa pois kun ovat aika velmun tuntuiset siinä. Eikä nastareilla nyt ainakaan liukastele. Maastoa nyt ei juurikaan menty, mutta liukkailla pitkospuilla ihan jees. Skrama lähtee mukaan jatkossakin, riittävän kirves näihin hommiin ja kyllä sillä kaikki puukkojutut sen verran teki, ettei hirveä puukkoikävä tullut. Vielä kun kärki taupuisi hiukan ulos eikä sisään, niin olisi kivempi seivästää makkaraa tai pihviä. Päätettiin, että jatkossa otetaan ihan oikea saha mukaan. Ei se niin paljoa paina ja jos sahuuseen joutuu, niin on se aika paljon parempi kuin tuollainen puutarhasaha. Joka oli kyllä saha paikallaan, ei sikäli. Oikea saha vaan olisi ollut vielä paremmin.

Seuraava keikka jouduttaneen tekemään toukokuussa, on nimittäin niin, että torstai 14. toukokuuta 2009 on päivätty merkintä, että reissu on lähtenyt liikkeelle. Jokseenkin olisi siis passelia olla kymmenvuotispäivän haituvilla keskipisteessä, jonne matkaa kertyy reitistä riippuen jotain 100 km:n ympärillä. Hyvänä yksityiskohtana myös itäpiste saavutettiin viisi vuotta sitten vastaavaan aikaan. Eli viitisen vuotta näyttää menevän ääripistevälin kulkemisessa. Huvittavana yksityiskohtana myös viisi vuotta sitten oli fiilis ollut se, että kiva päästä tieltä pois. Ja kyllä ne tienkulkemiset ovat rehellisyyden nimissä olleet aika eri juttuja silloin kuin nämä nykyiset pöräykset. Mutta notta 10 v lähestyy ja keskipiste.