Pyhä-Luosto palasina

Saapuminen

Käytiin ihmettelemässä porukalla Pyhä-Luoston maisemia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Haltilla, mutta kun rajat olivat kiinni, niin olisi tullut liian rankaksi se reissu, joten päädyttiin kulkemaan Pyhän ja Luoston maisemia, kun olivat suurimmalle osalle tuntemattomia. Yhteensä meitä oli viisi ja paikanpäälle tultiin tällä kertaa kahdella autolla. Alkuperäinen suunnitelma sisälsi myös poikkeamisen Ranuan eläinpuistossa, mutta otettiin sen verran rauhallisesti kulkemiset, että se jäi haaveeksi. Yövyttiin Pihtiputaalla laavussa, johon mahtuivat muut, itse nukuin Matin riippumatossa, johon olin laittanut tarppini sateensuojaksi. Taidan hyttysettömänä aikana hyödyntää kevyempää mattoilua jatkossakin, aika paljon vähemmän klaustrofobinen tunnelma. Siitä köröteltiin Pyhä-Luosto reitin lähtöpisteelle. Siellä todettiin, että auton jättäminen ei oikein kätevästi onnistukaan ja iltakin alkoi hämärtää, joten säädettiin kamat valmiiksi ja ajettiin auto parkkiin Luoston laskettelukeskukseen ja mentiin Tikkalaavuun yöksi. Siellä oli väkeä muutenkin, joten jakauduttiin niin, että osa porukasta nukkui laavussa ja osa teltassa. Laavussa nukkunut toinen pariskunta söi aamupalaksi pekonia ja munia ja itse jäin hämmentyneenä pohdiskelemaan, että miksi en ole itse ikinä tajunnut ottaa pekonia mukaan reissuun ainakin alkupäiviksi. Joskus sitä tuntee itsensä erityisen tyhmäksi.

1. päivä

Koko tulomatkan oli ollut keskustelua siitä, että voihan tätä reissaamista tehdä päiväretkinäkin jos haluaa, joten henkinen matka siihen, että lähdettiin tekemään päiväretki Perhe-Luoston parkkipaikalta Yli-Luoston autiotuvalle oli aika lyhyt. Päiväretkeilyyn sopivaa reppua ei ollut kuin Hannulla, joten tyhjensin rinkkani ja laitettiin päiväretkikamat siihen. Leiri jätettiin Tikkalaavulle odottamaan. Keskuksen ala-asemalta lähti kätevästi juuri oikeaan suuntaan tiekin, joten lähtö meni mukavasti. Päivän teema oli selkeästi tunturi ylös, tunturi alas, lounas, tunturi ylös ja tunturi alas. Maisemat olivat ruskaisen hienoja sen, mitä pilvisyydeltä pääsi näkemään ja muutenkin meininki oli hyvä. Reittikuvauksessa varoitettiin, että tämä pätkä ei ole vasta-alkajille ja aikamoista kivikkoa se olikin monelta osin.

Olin ottanut tälle reissulle vaelluskenkäni käyttöön, lähinnä vedenpitävyyden takia, mutta kivikkoiset polut tekivät niistä kyllä ihan hyvän valinnan muutenkin. Perille päästiin kuitenkin ihan onnellisesti ja paisteltiin autiotuvalla kamiinassa makkarat ja nautiskeltiin autiotuvassa lojumisesta. Lähtiessä paikalle saapui passelisti seuraavia taukoilijoita, ei tarvinnut edes tulia sammuttaa. Alkuperäinen ajatus oli kävellä takaisin Tikkalaavulle, mutta kello oli rauhallisen tahdin ja lähdön takia ehtinyt niin pitkälle, että osa matkasta pitäisi kävellä pimeässä. Otsalamppuja ei ollut päätynyt päiväretkelle kuin pari, joten todettiin, että palataan autolle ja sillä Tikkalaavulle nukkumaan. Tällä päätöksellä oli kauaskantoiset seuraukset siihen asenteeseen, millä matkaa tehtiin, sen reissu muuttui kertaheitolla päiväretkireissuksi, kun pää oli avattu. Paluumatka meni paljon helpomin ja nopeammin kuin menomatka, kivikkoa on paljon mukavampi kulkea ylämäkeen kuin alamäkeen. Tunturilta tultiin alas hiihtohissin alla ja tässä kohtaa totesin, että jatkossa pitää laittaa kengät kunnolla kiinni, että varpaat kestää. Toisena yönä Tikkalaavulla ei ollut muita kuin me. Oletettavasti siksi, ettei enää ollut viikonloppu.

2. päivä

Päivän suunnitelma oli selvä. Ukko-Luoston huipulle, sieltä etelään joko Pyhälammelle tai Rykimäkuruun. Se suunnitelma kesti siihen asti, että avattiin silmät. Pilvet olivat matalalla, eikä retken toiseksi suurimman tunturin valloitus tuntunut oikein järkevältä, kun näkyvyyttä ei ole pätkääkään. Ja tässä kohtaa edellisen päivän autoilupäätös kantoi lopullisen siemenen. Pikkuhiljaa ajatus eteni siitä, että mennään autolla Rykimäkurun maisemiin ja kävellään siellä ja sitten seuraavana päivänä kävellään sieltä Luostolle tarkistamaan maisemat, siihen, että varattiin Kuukkelin vuokratupa ja tuotiin autolla rinkat niin lähelle kuin päästiin ja käytiin katsomassa Rykimäkuru, syötiin hyvin ja saunottiin pitkään. Kävelyä tuli rinkan kanssa 1,5 km ja yhteensä ehkä joku 5 km. Mutta mukavaa oli ja olihan se mukava laittaa saunan päälle puhtaat vermeet jatkoa varten. Sauna oli hiukan erikoisesti laitettu ihan vaellusreitin hollille, mikä kantoikin hedelmää, kun Matti tuli aamusaunasta juuri kun pari ohikulkijaa oli hetkeksi pysähtynyt pihaan. Lähtivät äkkiä. Mutta oli kyllä niin mukavaa, että varmaan tulee jatkossakin panostettua siihen, että mahdollisuuksien mukaan pääsee keskellä vaellusta saunaan. Ja ehkä ylipäätään siihen, että ottaa vähän rennommin nämä vaellukset.

3. päivä

Sää oli parempi, joten rinkat autoihin, yksi auto Luostolle ja nenä kohti Ukko-Luostoa. Siinä mielessä poikkeuksellinen päivä, että käveltiin aikalailla se, mitä oli ajateltu. Rinkankantamisen välttely hyväksyttiin jo vallitsevaksi tosiasiaksi ja sen mukaan toimittiin. Tällä kertaa päätettiin pärjätä sen verran vähemmällä, että Hannun päiväreppu sai riittää tavaroihin. Rykimäkuru nähtiin toistamiseen ja tutkittiin Rykimäkeron kodan potentiaalia yöpymiseen. Todettiin, että yöpyminen onnistuisi, mutta ei se mikään hyvä yöpymispaikka olisi. Kuru oli edelleen hieno, varsinkin kun huomattiin muita kulkijoita tulossa reitin sivusta ja pääteltiin, että sielläkin olisi nähtävää. Ja olikin hieno kieleke katsella kurua. Matkan varrella poikettiin ametistikaivoksella kahvilla ja kulku sujui mukavasti. Näköalojen katseluun tämä taisi olla paras päivä, koska kuljettiin aika paljon korkealla ja pilvetkään eivät häirinneet menoa. Ukko-Luoston huipulla ihmeteltiin näköaloja, sääasemaa ja vanhaa huussia ja tultiin portaita alas. Jäykät kengät ja portaat olivat huono yhdistelmä polville, jotka muuten kyllä kestivät kulkemista hyvin.

. Yöksi siirryttiin Huttuloman autiotuvalle, koska sinnä pääsi parkkiin kilometrin päähän. Tie oli todella huonossa kunnossa ja todettiinkin, että jatkosuunnitelmia tehtäessä pitää ottaa huomioon, ettei ajeta sitä toista kertaa. Autiotupa oli mukava ja siellä meidä kanssa hengasi Satu, joka oli niitä ja muitakin paikkoja kulkenut enemmänkin ja kertoi paljon mielenkiintoista mm. vuorikiipeilystä. Tapaaminen oli sikälikin varsin onnellinen sattuma, että Satu valisti meitä, että Noitatunturin ylittämistä ei kannata tehdä siitä suunnasta, vaan Pyhän suunnasta, koska rinne Pyhän suuntaan on todellä jyrkkä ja varsinkin rinkkojen kanssa hyvinkin hankala kuljettava. Vastapalvelukseksi luvattiin viedä tuvasta löytynyt kuksa luontokeskukseen, että voivat koittaa löytää omistajan. "Matin kuksa" taisi kyljessä lukea. Tuvassa nukkui hyvin ja viisi ihmistä lämmitti sen juuri passelisti.

4. päivä ja paluu

Pyhälle ja sieltä Noitatunturin yli takaisin Huttulomaan, siinä päivän pläni. Suurinpiirtein piti kutinsakin, sen verran toki poikettiin, että käytiin Isokuru katsomassa kun kerran edestä mentiin. Alunperin oli tarkoitus kulkea ohi ja tulla seuraavana päivänä katsomaan Isokuru, mutta ei tuntunut järkevältä, kun kulku pitkospuilla on kuitenkin helppoa ja nopeaa. Työmaa katkaisi reitin Pyhänkasteenlammelle, mutta on se kuru hieno joka tapauksessa.

Siitä jatkettiin Oravalammen laavulle syömään ennen nousua Noitatunturille. Reissun karmeinta polkua oli tämä pätkä. Erityisen rasittavaa kivikon ja juurakon yhdistelmää. Itse laavu oli mielettömän hienossa paikassa ja Kuukkelitkin kävivät poseeraamassa ahkerasti. Tulivat kyllä muillakin leiripaikoilla ihmettelemään meitä, mutteivät sentään ihan noin lähelle. Pari muutakin retkuetta tavattiin makkaroita paistellessa, paikka oli erinomaisesti sijoitettu rohkeuden keräämiseen kiipeämistä varten.

Kiipeäminen oli juuri niin rankkaa kuin oli luvattu. Jyrkkää kivikkoa, jossa taukoa sai pitää säännöllisesti. Toisaalta maisemat olivat mahtavat, joten ei se istuskelu ollenkaan haitannut. Lopussa alkoi vähän jännittää pilvet, jotka saavuttivat meidät juuri kun päästiin Noitatunturin huipulle. Vähän pelättiin, että menee reitin löytäminenkin hankalaksi, jos oikein menee harmaaksi. Ylös kuitenkin päästiin ja siellä onneksi pilvet ohenivat aina välillä niin, että maisemat pääsi näkemään jos katsoi oikeaan aikaan oikeaan suuntaan. Onneksi kuljettiin tosiaan näin päin, koska sen jyrkän pätkän kulkeminen alaspäin ei olisi ollut kivaa. Edes ilman rinkkoja, kuten nyt mentiin saati sitten rinkkojen kanssa. Alas tultiin paljon loivemmin, tosin louhikkoa ja kivikkoa oli siitäkin aika suuri osa. Paljon mukavampaa kulkemista joka tapauksessa.

Matkalla nähtiin myös Kuorinkikuru, joka oli ylhäältä hienon näköinen, varsinkin kun se oli jotenkin melkein epätodellisen suora. Kulkeminen takaisin Huttulomalle tästä eteenpäin oli kohtuu mukavaa polkua jota oli mukava hyvissä tunnelmissa mennä, kun oli Noitatunturi selvitettu. Huttulomaan oli pari ihmistä majoittunut, joten varoitimme heitä siitä, että myöhemmin saattaa preässä tulla pari väsynyttä ihmistä, sihhä Oravalammen laavulla oltiin juteltu yhden pariskunnan kanssa rinkkoineen ja vaikka palloiltiin ihan hyvä hetki Noitatunturin huipulla, niin ei heitä siellä nähty ja he sanoivat aikovansa yöpyä Huttulomassa. Tehtiin myös nopeita johtopäätöksiä loppusuunnitelmasta, koska ainoa ohjelma seuraavalle päivälle oli Isokuru joka olikin jo nähty. Päätettiin ajaa Ranuan lähelle yöpymään Portimojärven lintutornin laavuun, jotta sitten seuraavana aamuna voidaan mennä Ranuan eläinpuistoon, kun se oli Essiltä jäänyt tullessa näkemättä. Oli sikäli kiva eläinpuisto, että eläimet olivat näkyvissä ja liikkeellä, joten tyhjien karsinoiden katselua oli keskiverto eläintarhakeikkaa vähemmän. Jääkarhukin vaikutti siltä, että se oli päättänyt, että tämä on se päivä, kun se etsii reitin ulos sieltä loosista. Eläinpuiston jälkeen ajettiin Karstulaan Hannun appivanhempien mökille saunomaan, syömään ja nukkumaan ja sitten seuraavana päivänä kotiin.

Loppupohdinnat

Lähdettiin reissuun sillä asenteella, että otetaan rennosti ja siitä ehkä vähän seurasi se, että otettiin hiukan liiankin rennosti. Toisaalta oli ihan hyvä harjoitus siitä, ettei ole pakko liikaa aina sykkiä, yleensä on ollut tapana vetää jarjettömän kovaa. Toisaalta tässä oppi myös sen, että pitää oikeasti alkaa pitää itsestää huolta, useamman kerran joutui kysymään itseltään, että miten hyvin olisi jaksanut jos olisi ollut se 20 kg rinkka selässä. Ja miten koivet olisivat kestäneet. Vaelluskengät oli kivikoissa kivat, portaissa vähemmän kivat. Ihan hyvä reissu, jatkossa ehkä panostaa kuitenkin vähän vaelluksellisempaan otteeseen.