Torstai 14.5.
Lähtö Helsingistä kampin bussiterminaalista meinasi saada lopun, kun bussiin ei kelvannutkaan minkäänlainen muoviraha. Onneksi kuski ehdotti, että nostetaan rahaa sitten jossain vaiheessa ja maksetaan, joten matka pääsi alkamaan. Hangossa sitten nousimme nostamaan rahaa ja näimme vieressä sataman, joten nousimme sitten saman tien pois kyydistä. Olimme siis aikaisemmin tarkastaneet, että eteläisin piste on satama-alueella. Rinkat selässä sitten hieman paikkoja hakien löysimme paikan, joka oli kompassin mukaisesti eteläisin piste. Otimme votkaryypyt ja iloitsimme matkan varsinaisesta alusta.
Aloimme sitten kävelyn kohti itäistä pistettä, kunnes huomasimme kaupunkikartan, jossa oli punaisella merkitty sijaintimme. Kuvasta sitten näimme, että olimme käyneet väärässä satamassa, emmekä suinkaan eteläisimmässä pisteessä. Totesimme, että alkaa olemaan nälkä ja suuntasimme kotipizzaan. Vähän tankattuamme päätimme sitten ajella taksilla oikeaan satamaan (tämä siis oli vielä sallituissa rajoissa, koska emme vielä olleet saavuttaneet eteläistä pistettä ja siten olleet aloittaneet projektia, myöhemmin taksin käyttö ei enää ole oikein sallittu etenemismuoto). Satama-alueella sitten ei saanutkaan mennä ilman kulkulupaa ihan eteläisimpään pisteeseen, joten päätimme mennä niin etelään kuin pääsimme. Siellä sitten juhlistimme Mikan juuri ostamilla sikareilla matkan alkua. Päätimme, että saatamme myöhemmin yrittää hankkia kulkulupaa satama-alueelle ja vielä tulla kävelemään jäljelle jääneen pienen pätkän.
Pois päin kävellessämme huomasimme, että paikallinen arkkitehtuuri on tuottanut toinen toistaan rumempia ja oudompia taloja.
Ensimmäisenä päivänä ylitimme myös 23:n leveyspiirin, jota juhlistimme tukkipinon päällä huikalla Stolichnayaa.
Päivän päätimme pystyttämällä teltan mäntymetsään ja painuimme nukkumaan. Tässä vaiheessa molemmilla oli vielä hyvä menofiilis päällä ja suunnittelimme, miten voisimme optimoida ilta ja aamutoimia sekä muita päivän mittaan olevia askareita, jotta kävelemiselle jäisi mahdollisimman paljon aikaa ja voisimme suorittaa kilometrejä.
Perjantai 15.5.
Herättyämme laitoimme mukana kantamamme kertakäyttögrillin päälle ja aloimme paistamaan makkaroita. Niistä tuli oikein maukkaita ja päivä lähti iloisesti ja energiaa pursuten käyntiin. Laitoimme teltan kasaan ja lähdimme kulkemaan kohti Täktomia, olimme siis vielä juuri ja juuri Hangon taajaman ulkopuolella. Matkalla aloimme vähän keskustella veden saannista, kun mukaan oli tullut vedenpuhdistin, jolla oli tarkoitus ottaa puroista ja järvistä vettä. Huono puoli oli se, että kaikki vesi, jota näimme, oli merivettä tai todella likaisen näköistä pelloilta virtaavaa vettä. Onneksi veden lähestyessä loppua, Mika rohkaisi itsensä ja kyseli pihalla autoaan pesseeltä mieheltä, että saisiko juomavettä. Saimme pullomme täyteen vettä ja lisäksi vielä mies toi kertakäyttömukit ja kannullisen vettä. Vieraanvaraisuus on jotain vähän toista, mihin Espoossa on tottunut. Vesipullot täynnä jatkoimme matkaa vauhdikkasti ja matka etenikin oikein mukavaa tahtia. Tvärminnessä sitten huomasimme, että kivikovilla kengillä kävey asvaltilla on melko kuluttavaa ja pysähdyimme laittamaan vähän urheiluteippiä jalkoihin. Varsinkin itse huomasin, että jalkojen hikoilukin saa aikaiseksi sen, että jalat ovat koko ajan melko kosteat. No, ei homma vaikuttanut siinä vaiheessa kovin huolestuttavalta, joten päätimme helpottaa asiaa ja kävellä mahdollisimman paljon pientareella ja vähän tien sivussa, jotta alla olisi jokin pehmeämpi materiaali kuin asvaltti.
Tässä vaiheessa aloimme kuulla paikalla olleen sotaharjoituksen ääniä, ilmeisesti rynnäkkökiväärillä ampumista. Lisäksi tien vieressä oli hyvä, armeijan kulkuneuvoja varten tehty ei-päällystetty ura.
Koska vettä ei selkeästikään ollut tuhlattavaksi asti, olimme päättäneet syödä jossakin taajamassa ravintolassa ruoan ja säästää siten vettä. Huomasimme vain, että kello oli jo paljon yli puolenpäivän, eikä mistään taajamasta löytynyt ruokapaikkaa. Aikaisemmin olimme saaneet ohjeen, että Lappvik-nimisestä paikasta löytyy ravintola. Itse emme löytäneet kuin Teboilin ja sielläkin oli vain makkaroita ja lihapiirakoita myytävänä. Päätimme, että niitä emme syö, joten ostimme vain jätskit ja jatkoimme matkaa. Tässä vaiheessa jalkapohjissa tuntui jo matkan rasitus. Vähän metsän puolelle päästyämme söimme sitten lounaan kello 18, jonka teimme Reiterin retkimuonista. Totesimme, että ne ovat erittäin käteviä, kun niiden syönnin jälkeen ei tarvitse tiskata ja päätimme käyttää niitä jatkossakin. Eväidensyöntipaikka oli ihan mukavan oloinen pyörätie, jossa mahtuisi pari autoakin rinnakkain etenemään, joten ei joutunut ihan metsässä kävelemään:)
Jonkin aikaa matkattuamme saavuimme Harparskog -nimiseen kylään ja jäänteitä Harparskog -linjasta, jossa on käyty toisen maailmansodan aikaisia taisteluita. Mika kunnioitti sotiemme veteraaneja sotilaallisella tervehdyksellä
Myöhemmin löysimme myös isoja kivijonoja, joiden päättelimme liittyneen myös sotilaalliseen toimintaan, mahdollisesti tankki-tai muina esteinä.
Tässä vaiheessa käveleminen alkoi olemaan hyvin tuskallista ja tarkastelinkin omien jalkapohjieni kuntoa. Yksi iso rakkula oli jo sisältä helakan punainen.
Päivä alkoi lähestymään loppuaan ja niin myös meidän vesivarantomme. Mika kyseli taas maalaistalosta vettä ja saimmekin taas pullomme täyteen. Tällä kertaa tosin talon isäntä katsoi meitä vähän epäilevästi, mutta ei ilmeisesti kehdannut kieltäytyä, kun pihalla oli mukana ruotsalainen vieraskin. Vieras tosin puhui erinomaista suomea ja keskustelimme ruotsalaisista kävelijöistä, jotka kävelevät eturauhassyövän hoidon puolesta.
Vettä saatuamme päätimme etsiä jostain leiripaikan ja aika saman tien minulla tuntui jalassa kuinka iso vesirakkula puhkesi. Tästä seurasi se, että todellakin menimme ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan etsimään telttapaikkaa. Kun teltta oli saatu pystyyn, aloimme paikkailemaan jalkojamme, missä hommassa menikin melko kauan. Tunnelma ei ollut kovin korkealla ja mietimme jo, pitääkö lähteä seuraavana päivänä kotiin ja soittelimmekin jo varoitukseksi, että kotiinlähtö saattaa olla lähellä. Söimme vähän leipää ja Mikan loistavia kuivattuja lihoja.
Lauantai 16.5.
Aamulla herättyämme ja lisättyämme jalkoihin laastareita, ne tuntuivat vähän paremmilta kuin illalla ja elättelimme jo toivoa, että ehkä reissu ei vielä päätykään tänään. Päätimme kuitenkin tehdä päätöksen vasta kun jonkin verran kävelyä oli takana. Lähtötunnelmaa paransi sekin, että mika sai kävelysauvat seisomaan maahan, eikä niitä tarvinnut rinkka selässä lähteä nostelemaan.
Missään vaiheessa emme kuitenkaan antaneet jalkojen kivun vaikuttaa etenemisvauhtiin, vaan pidimme kirkkaana mielessä sen, että kilometrejä tässä on tultu hakemaan. Siispä etenemisvauhti oli vielä hyvä ja tauotkin pidimme kohtuullisen lyhyinä.
Päivän ensimmäisen välipalan nautimme vähän ennen Tammisaarta kioskin pihalla syöden ostamiamme jäätelöitä. Taas saimme vesivarastomme täytettyä ja lisäksi pahvimukitkin täyteen vettä. Juotuamme vedet pahvimukeista, täytimme ne ostamillamme oluilla ja jatkoimme matkaa. Itse olin vielä säilyttänyt pillinkin, jonka läpi olut maistui erilaiselta.
Saavuttuamme Tammisaareen, josta pääsisimme kätevästi takaisin kotiin, söimme pizzeriassa meat lover -pizzat ja päätimme kivusta huolimatta, että ihan näin nopeasti meitä ei saa reissua lopettmaan, kun ihan konttaamaan asti ei ole tarvinnut ruveta. Jatkoimme matkaa ja yritimme etsiä apteekkia tai muuta paikkaa, mistä saisimme lisää rakkolaastareita, sillä oma kävelyni ei enää näyttänyt kovin terveeltä, vaan joka askeleella piti jo ontua aika pahasti, että pystyi etenemään. Käytyämme lidlissä ostamassa vesipullon saimme selville, että jos halusimme apteekkiin, tulisi meidän kävellä muutamia kilometrejä taaksepäin. Tätä emme kuitenkaan tehneet, koska halusimme kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä tällä reissulla.
Muutama kilometri Tammisaaren keskustan jälkeen pidimme taukoa pyörätiellä, johon paistoi aurinko erittäin mukavasti ja siinä oli jotenkin vain mukava ottaa aurinkoa ja nauttia päivästä. Siinä vähän aikaa lepäiltyämme aloimme keskustelemaan retken tavoitteista ja siitä, mitä täältä oikein ollaan tultu hakemaan. Totesimme, että alunperinkin kun suunnitelma keksittiin, olimme jutelleet, että matkaltamme lähemme hakemaan mukavia fiiliksiä ja kivoja paikkoja, joita voi katsella. Nyt kuitenkin olimme jossain vaiheessa vaihtaneet tavoitteeksemme sen, että pääsemme mahdollisimman nopeasti reitin läpi. Eli into oli voittanut järjen ja mukavuuden tavoittelun. Huomasimme myös, että iloinen rupattelu oli jäänyt jo pitkän aikaa sitten ja vaihtunut apaattiseen etenemiseen. Päätimmekin hyvin yksimielisesti, että muutamme prioriteettejä ja lyhensimme retken senhetkisen tavoitteen puoleen ja totesimme, että pidämme taukoja juuri silloin kun se sattuu kiinnostamaan ja juuri niin pitkiä taukoja kuin sattuu kiinnostamaan. Eli alamme nauttia etenemisestä. Tästä eteenpäin reissusta onkin vain sitten hyviä muistoja, eikä niinkään jalkojen kivun värittämiä muistoja.
Saavutimmekin seuraavaksi 60:n pituuspiirin ja juhlistimme sitä nauttimalla mukaan ottamamme Kukko-oluet ja syömällä makkarat.
Ilta alkoikin jo hämärtymään ja etsimme sopivan paikan pystyttää teltta. Tällä kertaa teltan toisella puolella oli rautatie ja toisella iso tie parin sadan metrin päässä. Vähän pohdimme, haittaavatko ne nukkumista, mutta onneksi näin ei käynyt. Vietimme euroviisu-illan syömällä kuivalihaa, juomalla loput viinat ja kiipeilemällä läheisellä isolla kivellä. Huomasimme, että mukava rupattelu oli palannut ja molemmilla oli hyvä fiilis päällä. Vielä kun tiesi, että seuraavana päivänä jalatkin voivat varmaan paremmin, oli mukava mennä nukkumaan.
Sunnuntai 17.5.
Aamulla heräsimme, nautimme aamupalan, kasasimme teltan ja lähdimme taas jatkamaan retkeä. Jalatkin tuntuivat paremmilta, kun edellisen päivän iltapäivänä olimme pitäneet hyvin taukoja ja edenneet hitaammin. Löysimme mukavia polkuja, joita kävelimme ja saimme taas eräässä maalaistalossa vesipullomme täytettyä. Lounaan nautimme löytämämme järven ääressä uimarannalla, jossa ensimmäistä kertaa siis käytimme vedenpuhdistinta, kun teimme ruokaa. Vietimme ruokapaikalla hyvän tovin, josta suutasimmekin kohti Karjaata, joka oli meidän lopullinen tavoitteemme.
Karjaan asemalla nousimme junaan ja aloitimme matkan kohti kotia. Totesimme vain, että matkan aloittaminen näin yltiöpäisesti kilometrejä hakien oli aika hyvä homma, koska saimme nyt näin ensimmäisellä kerralla jo muistutuksen siitä, että nyt ei olla suorittamassa, vaan nauttimassa luonnosta. Uskon, että muilla reissuilla muistamme tämän erittäin hyvin. Lisäksi viimeinen vuorokausi oli erittäin mukavaa etenemistä rennolla tahdilla.
Nyt vain suunnittelemaan seuraavaa reissua kunhan jalat ovat palautuneet siihen kuntoon, että niillä voi taas kävellä normaalisti:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti