Kuljeskeltiin UKK:ssa, osa 2

Matkaa taitettiin ihan hyvässä vauhdissa kunnes ruvettiin lähestymään lounastamista varten suunniteltua nuotiopaikkaa. Minun vanhentunut karttani näytti, että kyseiselle paikalle pääsisi nopeimmin kun oikaisee hiukan metsän läpi. Ja pääsikin. Nuotiopaikka olikin sitten todellinen vintage, tiedä koska viimeksi ollut oikeasti käytössä ja suolampikin sellainen, että paremmat välineet olisi veden hakeminen vaatinut. Onneksi Matilla oli tarpeeksi vettä kannossa ja saatiin ruuat syötyä. Hetken perästä tuli vastaan se nykyään käytössä oleva paikka, joka olisi Mattin kartasta löytynytkin. Vaan hieno se tuokin paikka oli, joten en ehkä menetykseksi laske kuitenkaan.

Loppupäivä kuljettiinkin Suomujoen vartta kohti Lankojärven autiotupaa. Yksi koski ylitettiin sillalla, mutta noin yleisesti oli aika jännää, kuinka matalia paikalliset joet ovat. Tuntui siltä, että keskimääräisen paikallisen joen tai vaikka järvenkin yli olisi voinut kahlata melkein mistä vaan. Sää rupesi iltapäivää kohti sateisemmaksi, mutta ehdittiin aika passelisti tupaan alta pois. Yksi reissun teemoista tuntuikin ensimmäisen päivän jälkeen olevan, että liki aina kun satoi sattui myös olemaan katto pään päällä. Ei harmittanut yhtään sekään. Matkaa päivälle tuli n. 8 km rennolla meiningillä.

Seuraavana päivänä lähdettiin normaalia kovemmalla kiireellä, koska oli tiedossa, ettö Luulammen tuvassa olisi kioski. Aukioloajoista ei ollut tietoa, joten valistuneesti arvattiin, että varmaan neljältä. Matkaa sinne oli 16 km, joten pyrittin reippaaseen etenemiseen. Matkan varrella tulivat vastaan myös reissun komeimmat ruskamaisemat. Reissun nopein kilometri tuli, kun vähän puoli neljän jälkeen tuli vastaan kyltti jossa kerrottiin, että tuvalle on matkaa kilometri ja kioski todella menee neljältä kiinni. Kaakao ja munkki ei tehnyt yhtään pahaa siinä vaiheessa. Itse siirryin vielä jonkun ajan päästä Kiilopäälle hotellihuoneeseen, kun olin lähdössä päivää ennen muita kotiin. Matti ja Siiri jäivät yöpymään tuvalla.

Jos kiinnostaa katsella reissun kuvia enemmänkin, niin täältä löytyy.

Kuljeskeltiin UKK:ssa, osa 1

UKK-puistossa kuljeskeltiin ja ihan hieno paikka oli. Reissu alkoi hyvin, Rovaniemellä saatiin nauttia paikallisesta vieraanvaraisuudesta, herkullisesta poronkäristyksestä ja ihan syvälllisestä keskustelustakin. Varsin bueno aloitus siis. Ruokavarustuksessa homma lähti taas näpistä heti alkumetreillä ja mukaan tuli mm. saunakaljat. Rinkkoihin saatiinkin painoa mukavasti, minulla 29kg, Matilla 26kg ja Siirilläkin reilu 8kg. Alkuun päästiin reippaassa tuulessa ja tihkusateessa ja aika epämukavaa oli siihen asti, kunnes päästiin vähän alemmaksi tunturista.

Yötä oltiin Suomunlatvan laavulla, jossa meitä kävi moikkaamassa muutama porokin. Väkeä oli liikkeellä, laavu oli täynnä ja pari telttaakin pystyssä siinä ympärillä. Siinä vesiä keitellessä todettiin myös, että nuotiokattila ei ole ihan nopein värkki, ainakaan jos ei ihan hirveää roihua rakenna. Paras puoli ensimmäisessä päivässä oli kyllä selkeästi se, että loput päivät tuntuivat sen jälkeen paljon helpommilta. Seuraava päivä alkoi edellisen merkeissä kunnes tultiin Suomunruoktun tuvalle. Siinä taukoillessa keli parani ja mukava lämmin tupa paransi mielialaakin. Käytiin jopa koukkaamassa lähialueen museoitua autiotupaa.

Museokeikalla Siirikin pääsi kahlaamisen makuun ja siitä tulikin selkeästi yksi reissun suosikkiaktiviteeteista. Suomunruoktulle oli vielä tultu kantamalla. Kohonneitten fiiliksien siivittäminä kuljeskeltiin yöpymään aina Tuiskukurun tuvalle asti, joten kävelyä tuli päivälle suurinpiirtein 20 km eli ei huonosti ollenkaan. Itse totesin tosin jo ensimmäisellä ovenavauksella tuvan olevan sikäli lämmin, että päätin nukkua teltassa. Muut nukkuivat sitten sisällä. Seuraavana päivänä kuljettiin hienoissa ja erittäin mustikkaisissa tunturimaisemissa rennommalla otteella Luirojärvelle 8 km saunomaan. Melkoisen luksus paikka oli, kuivaushuone oli kamoillekin. Ihan hyvä olikin ottaa rennompi päivä välin, niin riitti taas virtaa seuraavalle päivälle.

Aamulla jätettiin kamat tupaan ja lähdettiin valloittamaan Sokostia, mikä varsin tuskattomasti suoritettiinkin, koska meillä oli selkeä konsensus siitä, että kivikossa on kiva kiivetä. Sokostin huipulla päästiin myös luksuksen makuun, kun havaittiin siellä olevan tukiasema, joten kotiinkin pystyi soittamaan. Jännästi (tarkoituksella?) sijoitettu niin, että ei kuulu kuin toiselle puolelle tunturia. Sääkin suosi, sillä lähtiessä huippu oli vielä pilvien peitossa, mutta kirkastui sitä mukaa kun kiivettiin ja huipulla olikin erittäin hienot näköalat.

Päivän tallustelut eivät jääneet siihen vaan kuljettiin sen päälle vielä reilu 12 km Palovangan nuotiopaikalle yöpymään, joten matkaa tuli päivälle jo selvästi päälle 20 km. Syömisen kanssa meinasi tulla ongelma, kun lammet olivat kuivuneet pitkältä pätkältä. Onneksi sitten kun tuli vastaan sellainen lampi josta viitsi vettä ottaa, oli joku värkännyt hyvän nuotiopaikankin siihen. Päivän suosikki oli matkan varrelta löytynyt (poron?) kallo. Nuotiopaikalle tultiin kymmenen jälkeen illalla pimeässä ja vähän pohdittiin, että pitäisikö jatkaa vähän pidemmälle yövaelluksena, mutta onneksi alkoi sataa joten lyötiin teltta äkkiä pystyyn. Nopeasti todettiin myös kyseinen ratkaisu erittäin hyväksi. Varsinkin kun koko yön satoi. Aamulla pääsin kokeilemaan nuotion sytyttämistä sateessa. Meidän varustuksella tosin haaste oli melkoisen vähäinen. Kolme sytytyspalaa pohjalle, ladutaan nuotio valmiiksi, päälle kaadetaan hyvä loraus 80% votkaa. Yksi kipinä tuliraudasta riitti. Todettiin, että jyrkkä votka on jatkossakin mukana. Siinä kun rauhassa aamutoimia väsäiltiin ja muutenkin suoritettiin keskimääräistä rennompi lähtö, loppui sadekin. Ihan hyvin meni siis. Kirjuuttelen lisää myöhemmin.

UKK-puistoon lepäämään

Koitetaan uudemman kerran rennon reissun aikaansaamista. Tällä kertaa reseptinä on ottaa mukaan yksi yhdeksänvuotias ja mennä ukk-puistoon pyörimään viikoksi. Sokostille ja silleen. Lähtö siis huomenna.

Valmistautuminen on vähän omituista, kun pitää oikeasti miettiä jotain ruokia ja semmoisia.Onneksi Matti lähinnä mietti ne. Ajateltiin reissun jälkeen koostaa vähän hyveitä ruokia tännekin talteen, että löytyy sitten jos vielä joskus erehtyy kotipihalta pois. Muutenkin varustus poikkeaa normista kun ei tunturiin oikein riippumatolla lähde. Pitää taas osata nukkua maassa. Mikäs sen jännempää. Lisäjännitystä tulee siitä, että olen nyt ollut pari päivää taudissa. Onneksi paranemaan päin.

Hämmentävää oli havaita, että lappiin kannattaa lentää. Puolet halvempaa kuin junailu. Kannattaa tosin huomata, että matkustusjärjestelyissä oli ammattilainen (Hanna) apuna.

Särkisalmen ABC, Parikkala

Vanhat tavat ovat pinttyneet kovaa kiinni. Kauniista ajatuksista huolimatta kuljettiin sata kilometriä neljässä päivässä ja tultiin sitten erittäin rikkinäisinä pois. Parikkala siis saavutettu tai oikeammin Särkisalmen ABC. Kovaan vauhtiin vaikuttivat osaltaan kyllä myös kovasti innokkaat hyttyset. Sinällään homma meni kuitenkin oikeaoppisesti, että nukuttiin pitkään ja tulen ääressä istuskeltiin sitten ihan rauhassa, kun paikka tuli. Luksusmeininki oli muutenkin, mukana oli kaksi kiloa Ikean lihapullia, kuusi pakettia makkaraa tuli myös syötyä. Niistä tosin pari pakettia tuli hommattua matkan varrelta. Ei ollut grammahifi päällä tällä kertaa. Tulen kanssa ei leikitty, koska ei jaksettu kun mentiin niin kovaa. Sekä myös siksi, että armoitettu lauma hyttysiä oli koko ajan kimpussa, joten tuli laitettiin aina pystyyn nopeimmalla mahdollisella tavalla. Hauskaa oli silti. Homma Lähti oikeastaan lapasesta jo heti kärkeen. Neljän jälkeen päästiin kävelemään ja todettiin, että Lähin laavu onkin lähempänä kuin oltiin ajateltu eli 25 kilometrin päässä. Ratkaisu mennä sinne eli Myllykosken laavulle osoittautuikin erittäin hyväksi, sillä paikka oli upea. Pienestä järvestä lähti koski jonka rannalla laavu oli. Kohina oli melkoinen. Marjoja oli matkalla melkoisesti ja mustikoita va metsämansikoita tulikin napsittua naamaan jonkun verran. Hyvää settiä. Jos olisi kulkenut rauhallisemmin, niin varmaan koko reissun olisi voinut elää helposti marjoilla.

Laavulla oli niin mukava yöpyä, että päätettiin yöpyä loputkin yöt laavuilla, kun niitä oli reilusti reitillä tarjolla. Sikäli aika vanhanaikaisesti kävi, että kyllä se ensimmäinen laavu oli vastaantulleista paras. Reitti kulki monenlaisissa maastoissa ja paikoissa, mutta valitettavasti olivat monet niistä paikoista sen verran heinäisiä, että allergiaoireet kävivät erittäinkin voimallisiksi. Lopussa kuljettiinkin metsäautoteitä ja pikkuteitä, eikä menty enää poluille. Reitinvetäjällä oli nimittäin melkoinen hakkuuaukeafetissi.

Onnelliseen sattumaan eli kahvilaan törmättiin myös. Iso plussa aina näillä keikoilla. Saatiin myös kunnollinen kovuudenhaku mukaan, kun etsittiin laavua viimeiselle yölle. Ensimmäiseltä laavulta puuttui vesi, toiselta polttopuut. Siinä vaiheessa oltiin jo niin totuttu leuhkaan elämäntyyliin, että päätettiin mennä kolmannelle laavulle, vaikka kello jo tavoitteli puoltayötä. Viidestä kilometristä noin 4.7 meni hyvin, mutta sitten polku peittyi massiiviseen määrään tuulenkaatoja. Puiden yli kiipeily parikymmenkiloisen rinkan kanssa pimeässä metsässä keskellä yötä crocsit jalassa oli ihan juttu sekin. Päästiin nukkumaan ennen neljää. Laavu onneksi oli erinomainen, paitsi että huussista piti terminoida ampiaispesä, mikä nyt ei iso vaiva ollut.

Varusteissa tehtiin pari oleellista havaintoa. Ensinnäkin, jos juomavedet haluaa keittää ennen juomista, niin pieni kelly on aika pieni. Päivän vesiin meni joku kymmenisen pannullista. Ei se tosin ihan tuskallinen operaatio sitten enää ollut, kun opetteli hoitamaan homman niin, että tulet ei sammuneet tankkauksen välillä. Nuotio kun kuitenkin oli aina päällä, niin jokin nuotiokeittoväline olisi ollut huomattavasti kätevämpi. Toinen havainto oli se, että märässä ja lämpimässä maastossa crocsit ovat ihan ehdoton jalkine. Lähdin liikkeelle vibrameilla, mutta ovat niin huonot kuivumaan, että puolitoista päivää oli käytännössä märät kengät. Sitten vaihdoin crocseihin ja ainoa ongelma oli se, että meinasi toinen jäädä suohon. Löytyihän se sieltä kuitenkin kun aikansa kaiveli. Ei se haittaa jos jalat kastuvat, kun ne ovat taas vartissa kuivat. Eikä tartte varoa kenkiä. Kolmas havainto reissusta yleensä oli se, että kun seurailtiin e10-kaukovaellusreittiä, niin kyseessä on tosiaan merkitty reitti, mutta ei välttämättä merkitty polku. Hyvin oli merkitty kyllä, eksymisen vaaraa ei ollut, mutta jos sille lähtee, niin paranee varautua siihen, että pystyy kulkemaan vaikka ei polkua olisikaan. Märkää oli, mutta aika iso syy siihen taisi olla märässä kesässä. Ohjeistuksessa suositettiin hyviä vaelluskenkiä, mutta itse tosiaan suositan crocseja. Ainakin omat kengät olisivat nimittäin suo-osuuksilla kyllä käyneet pinnan alla. Tosin osansa tässäkin oli kyllä sillä, että käytetyillä kengillä sitä hörppäämistä ei tarvinnut varoa. Vaelluskengät tulee jatkossakin käyttöön vasta jos tiedossa on selkeää polulta poikkeamista ja on syytä epäillä louhikkoista maastoa.

Luonto kutsuu

Kyllästyttiin apinanraivollatietäpitkin-meininkiin ja päätettiin, että siirrytään polulle. Tarkoituksena siis seurata E10-vaellusreittiä Imatralta niin pitkälle kuin ehditään. Tavoitteena vähintään Parikkala, mutta menee mihin menee. Lähtö huomenna ja kotiin pitäisi tulla sunnuntaina. Aikaa siis on ja tällä kertaa Buranaakin. Tavoitteena kuitenkin pärjätä ilman.

Suurin tavoite reissussa on opetella käyttämään kipinärautaa. Nyt kun kerrankin ollaan kesällä reissussa, niin ajateltiin käyttää tilaisuutta ja leikkiä tulella. Matkavauhtiin vaikuttanee eniten hyttysriskin toteutuminen. Grammahifistelystä on myös ainakin toistaiseksi luovuttu, ruokana mm. lihapullia ja makkaraa. Myös säilykepurkkeja on messissä.

Imatra

Käytiin pääsiäisenä taas kuljeksimassa ja saavutettiin Imatra. Tällä kertaa testattiin, että voiko neljässä päivässä päästä niin pitkälle, että voisi suunnitella pääsevänsä itäpisteelle tänä kesänä. Ei voi. Hajoaa jalat.

Ensimmäisenä päivänä hiippailtiin n. 15 km ja tsekattiin yksi motelli, jonka epäiltiin olevan kiinni, mutta joka olisi voinut myös olla auki. Ei ollut auki, joten nukuttiin sitten lähimetsässä. Olivat muuten varmaan parhaat yöunet luonnossa, mitä olen koskaan nukkunut. Syystä en kyllä tiedä. Toisena päivänä kuljettiin reilu 40 km Joutsenoon ja yövyttiin paikallisessa gasthausissa. Siellä todettiin, että koivet alkavat valittaa sen verran, että kävellään vain Imatralle ja sieltä pois. Kolmantena päivänä käveltiin Imatralle 20 km. Ei olisi kannattanut, akillesjänne vihastui siitä. Suurin osa ajasta käveltiin pyörätietä ja reipasta 5 km/h. Ei ollut kauhean antoisaa.

Hyvänä puolena keikassa oli se, että Imatran läheltä lähtee vaellusreittejä, joten päästään ihan metsään kulkemaan ja päästään muutenkin innostavampaan maastoon. Ja nyt kun on todettu, että ei päästä itäpisteelle tänä vuonna, niin ei tartte hätäillä. Mietittiin myös, että jatkossa mennään talvellakin luonnossa, luultavasti suksilla, mutta mahdollisesti myös lumikengillä. Ei tuo tiellä käveleminen niin kivaa ole.

Luumäelle, Etelä-Karjalaan

Karjala takaisin! Etelä-Karjala siis saavutettu.

Paska keikka mutta tulipa tehtyä. Tehtiin myös jonkunasteinen suunnitelmanmuutos ja lähdettiinkin kiertämään Saimaata etelän kautta eikä pohjoisen. Ainoa syy mennä pohjoisesta oli Repoveden kansallispuisto ja sinne oltaisiin päästy pääsiäisenä. Repovesi taas on pääsiäisenä oletettavasti mukava kombinaatio lunta, jäätä, vettä ja mutaa, joten todettiin, että pitäköön tunkkinsa. Matin synttäreiden kunniaksi hipsittiin siis 50 km itään eli Luumäelle.

Homma alkoi hyvin, keli oli perjantaina hyvä ja suurin osa matkasta meni liki kuivaa pyörätietä pitkin. Yksi pätkä jouduttiin kävelemään kutostien viertä, mutta muuten oli mukavaa. Reilu parikymmentä kilometriä jäi taakse ja yöpyminen toteutettiin taas vaihtteksi riippumatoissa. Perspektiivikysymys lienee, että oliko se hyvä vai huono ratkaisu. Ainakin siinä muistui taas mieleen niitä kaikenlaisia huomioonotettavia asioita. Matilla nimittäin oli liian kapea makuualusta, mistä syystä tuloksena oli varsin kylmä yö. Itse taas unohdin laittaa pään jalkoja alemmaksi, mikä kostautui valumisena ja normaalia epämukavampana nukkumisena. Sikäli siis hyvä, että käytiin tämä yksi yö nyt, niin ei ehkä tee näitä virheitä sitten, kun pitäisi nukkua monta yötä.

Toinen päivä etsikin sitten konstin toisensa perään olla perseestä. Alku tosin ei ollut paha, sillä löydettiin Kaipiaisista kuppila, joka oli auki ja saatiin pääkaupunkiseutulaisille tolkuttoman halpaa kahvia, sämpylää ja pulla. Ihan hyvääkin oli. Sää oli nihkeän sumuinen ja kostea ja niin kylmä kuin keli voi olla ilman pakkasta. Matilla rupesi kenkä menemään kantapäästä läpi. Onneksi oli taukokengiksi crocsit mukana. Reilu 25 km crocseilla on suoritus sekin. Varsinkin kun on liukasta ja märkää. Potentiaaliset ruokapaikat joita oltiin katsottu olivat joko konkassa, rempassa tai muuten vaan kiinni, joten syötiin niiden sämpylöiden lisäksi yksi makkarapaketti puoliksi. Yhden suunnistusvirheen ja yhden auraamattoman tienpätkän takia jouduttiin myös kävelemään kutostien viertä monta kilometriä ylimääräistä. Ei ollut kauhean mukavaa, mutta perille sentään päästiin.

Kokeilujakin tuli tehtyä. Oleellisimpana kävelysauvat, jotka toivat kyllä kävelyyn vauhtia ei siinä mitään. Täytyy varmaan kysyä Matilta, että oliko ne hyvät, kun se joutui tulemaan ilman perässä. Luultavasti tälläisille huonojen kelien kilometrinnielemiskeikoille ainakin pääsee mukaan. Toiseksi testasin, että miten saan kamat menemään 22 litran juoksureppuun. Menihän ne, eikä kriittisiä puutteita huomattu muita kuin että ensiapukamat olivat unohtuneet ja ne nyt sentään olisi saanut mukaan menemään. Ihan kiva kulkea vähän pienemmillä vermeillä. Oli paljon vähemmän turhaa roinaakin sitten. Kaksi ja puoli kiloa jäi matkasta pois pelkästään kantolaitteen kevenemisen takia.

Oksennustauti, ei mennä

Kakara sairastui, eikä kiinnosta käydä kokeilemassa, että iskeekö tauti kävellessä, joten joskus toiste sitten.

Valmisteleva vetäisy eli myöhempien aikojen pakkasharjoitus

Viimeksi meni niin railakkaasti, että ajateltiin käydä äkkiä kulkemassa lisää. Kouvolan ja Mäntyharjun välillä on nimittäin sikäli heikosti julkista liikennettä, että vaihtoehtoina on joko kulkea koko väli eli jotain 80-100km kerralla tai sitten jakaa se kahtia, mutta silloin alkupätkä on sen 30-35 km. Eli matka, joka pitäisi helpohkosti päästä päivässä.

Joten suunnitelma on lähteä aamusta junalla Kouvolaan ja tulla illaksi taas kotiin. Muuten koko hommassa ei mitään jännittävää olekaan, mutta kun säätiedotus lupailee päivän ylimmäksi -20C, niin varustuskysymys käy mielenkiintoiseksi. Ruokailu on tarkoitus hoitaa niin, että syödään Valkealassa lounasta ja sitten loput matkasta mennään eväillä paitsi jos vastaan tulee joku toinen ruokapaikka. Vaatetukseksi riittänee samat vermeet kuin viimeksikin, koska nyt ei tarvitse pärjätä paikallaan. Taukovarustukseksi suunnittelin ottavani istuinalustan ja huonon kesämakuupussin. Sehän ei suuremmin haittaa, jos sen pussin kastelee, kun ei ole tarkoitus yöpyä. Matti meinasi ilmeisesti hommata taukokengiksi huopikkaat, jos jostain löytää. Ajattelin myös ottaa kävelysauvat mukaan. Suurin kysymysmerkki ovat kengät. Viimeksi ne riittivät erittäin hyvin, mutta edelliset kokemukset kovilta pakkasilta kertovat, että jos ongelmia tulee, niin ensiksi niitä tulee jalkoihin.

Mukavampaa talvea, loppumatka ja yleisiä jorinoita

Mikkelästä lähdettäessä oli passeli alamäki, niin Matti pääsi kokeilemaan pulkalla laskemista. Hyvin toimi. Muuten satuttiin aina menemään mäkiä niin, että mentiin jyrkempää ylös ja alaspäin oli loivempaa. Ihan hyvin näytti sujuvan. Reilu 10 kilometriä käveltiin ja oltaisiin poikettu pullakahveille Korialla, mutta traagisesti kahvila oli aukeamassa vasta tunnin päästä. Pulla kyllä tuoksui jo. Kyllä se väsy alkoi vähän vaivata jo, mutta hyvässä vauhdissa mentiin.

Kymijoki oli komia, piti ottaa kuva siitäkin. Varustus oli aika toimiva. Erikoisuutena tällä kertaa mukana oli kaksi puhelinta, kun vaimo oli sitä mieltä, että olisi kiva jos minulle voisi soittaakin. Systeemi olikin erittäine hyvä, sillä nyt ei tarvinnut pelätä, että navigaatioapuna toimiva HTC:n värkki olisi hyytynyt. Hyvä laite, paska puhelin. Tulee varmaan käytettyä tätä systeemiä jatkossakin. HTC:ssa kuitenkin 1:16000 maastokartat koko Suomesta ja GPS, joten ihan kätevä epäselvissä tilanteissa. Järkkäri oli matkassa, mutta olin unohtanut tarkistaa akun, joten sillä sai tasan yhden kuvan. Todettiin, että nokialainen ottaa riittävän hyviä kuvia näihin kekkereihin, joten ei taida tulla järkkäri enää mukaan.

Makuupusseja oli mukana kaksi, kun en talvipussia omista. Tarpeeseen tuli toinenkin, kun jalat meinasivat palella yöllä. Kesäpussia vähän ympärille, niin ei palellut. Jouduttiin oikein syömään kerran reitkiruokaakin. Pyttipannu ei ollut kovin makoisaa, mutta upposi silti, sen verran oli nälkä. Talvikengät olivat hyvät, niillä oli hyvä kävellä. Varakengiksi ja taukoja varten otin kumisaappaat. En ota toiste, täysin turhat olivat. Hanskoina oli jo monasti hyväksi havaittu sormikkaat + lapaset-yhdistelmä. Pitäisi kyllä hommata uudet lapaset, nuo ovat jo aikansa urheasti palvelleet. Toimiva systeemi edelleen.

Tulentekoa piti testailla, mutta ensimmäisenä iltana väsytti niin paljon, että ei jaksanut paljoa testailla ja toisena iltana oltiin sitten sisällä. Kokeilin sytyttää roskia tuliraudalla, mutta en jaksanut säätää sytykkeitä kunolla, joten eihän se onnistunut. Paljoa en jaksanut yrittääkään. Kaasusytkäri ei ole fiksu peli talvella sekään. Suunniteltiin, että koitetaan joka reissulla tehdä tuli tuliraudalla ja sitten kun se onnistuu, niin siirrytään hankalampiin tapauksiin.

Mukavampaa talvea, toinen päivä.

Toisena päivänä käveltiin ehkä 30 km, mikä ei kuulosta paljolta, mutta kun matkaan kuului jonkun verran lumessakahlaamista, niin ihan reipas päivä oli. Ensimmäinen kahlaussessio tuli, kun käännyttiin vahingossa väärään suuntaan ja päädyttiin pari sataa metriä väärään paikkaan. Eli jyrkänteen väärälle puolelle. Pienellä hakemisella löytyi kuitenkin suhteellisen turvallisentuntuinen reitti alas. Kuvassa on se jyrkänne, emme tulleet alas tuosta. Kalliokiipeileville paikka saattaisi olla kiinnostava. Siellä oli ihan korkeitakin kallioita.

Heti perään päästiinkin kahlaamaan kunnollisemmin, kun ilmeni, että yksi tienpätkä oli auraamatta. On ihan raskasta kantaa rinkkaa, kun lumi alkaa lähestyä polvia. Ei sitä kahlaamista kuitenkaan ollut kuin ehkä puoli kilometriä, mutta kyllä se vähän laittoi puuskuttamaan. Siitä kun päästiin tielle saatiin myös ensimmäinen perisuomalainen "Mitäs porukkaa te olette?"-kysymys. Ilmeisesti kaksi satunnaista äijää pitämässä taukoa omaan kotiin johtavalla päättyvällä tiellä ei aina ole tervetullutta. Todettiin olevamme läpikulkumatkalla.

Siinä kulkiessa törmättiin myös dokumentoituun paikalliseen nähtävyyteen, eli kivisiltaan. Pitihän siitä sitten kuva ottaa. Vähän sen jälkeen tehtiin dokumentoimaton kunnanvaihto, todettiin nimittäin että suorin reitti vaatii muutaman sadan metrin verran oman polun tekemistä, mikä sitten tehtiinkin. Oli sikäli erikoinen tilanne, että oikaiseminen meni tasan suunnitelmien mukaan ja säästi sekä aikaa että vaivaa. Vaikka kyllä sitä vaivaa junkun verran oli, umpihangessa pellolla oli vielä vähän enemmän lunta kuin tiellä.

Samoihin aikoihin todettiin, että kartalle oli merkitty potentiaalisena yöpymispaikkana Mikkelän tila ja tiedustelujen jälkeen selvisi, että paikka on auki ja tilaakin on, joten sinne menimme yöksi, kun matkan varrella oli. Aika luksusta, oltiin ainoa asukkaat, joten oleellisesti asuttiin omassa talossa jossa oli keittiö ja sauna. Satunnainen hauska episodi tuli kun tilattiin pitsa ja kuski ei osannutkaan perille, kun tie jota navigaattori käski mennä olikin poikki. Lähdettiin sitten etsimään sitä kuskia ja lopulta saatiin pitsatkin. Ihan asenteella oli kuskikin, kun ilmeisesti jonkun verran käveli niiden laatikoiden kanssa vähemmän talvisessa varustuksessa, että saa pitsat perille. Niitä piti kyllä vähän uunittaa kun päästiin sisään.

Mukavampaa talvea, ensimmäinen päivä.

Talvi on paljon mukavampi, kun pakkasta on 5 eikä 25 astetta. Erityisesti silloin, kun käy kävelemässä n. 50 km ja nukkuu teltassa. Teltassa tosin nukuttin vain yksi yö, mutta kyllä se yllättävästi imee mehuja ihmisestä. Talvessa on sekin hyvä puoli, että silloin on helpohko päätellä, että onko joku talo autio vai näyttääkö se vain siltä. Aution talon luokse vievä tie on hyvä telttapaikka, kun siinä on 30 cm lunta päällä.

Ensimmäisenä päivänä käveltiin n. 10 km aurattua tietä, jolla liikennettä ei ollut ollenkaan. Matti totesi välittömästi pulkan olevan kuningasratkaisu niihin olosuhteisiin. Toinen kuningasratkaisu todettiin olevan se, että juomavesi on termospulloissa ja se on lämmintä, ei kuumaa. Niin, että sitä voi juoda ihan normaalisti eikä tarvitse ryystää. Tekee aika paljon mukavamaksi oloa, kun voi kävellessä napata vähän väliä lämmintä vettä. Eikä tule nestevajaustakaan, kun juominen tapahtuu suurinpiirtein samalla vaivalla kuin muihinkin vuodenaikoihin. Päivä päätettiin Lapinjärven ja Iitin rajalle, kuten kuvasta voi päätellä.

Kouvola saavutettu

Viime viikonloppula hilpaisimme Artjärveltä Kouvolaan. Tällä kertaa siis pääsimme taas matkustamaan junalla takaisin kotiin, mikä tuntui mukavammalta kuin bussilla matkailu.

Keli on mitä mainioin, eli pikkupakkasia ja käytännössä koko ajan satoi vähän lunta. Varsinkin Mikan mielestä reissu toi takaisin ilon talvivaeltamiseen, se viime kertainen -25 asteessa kävely ilman vettä ei ollut ihan niin kivaa. Omalta osaltani kävelyä helpotti merkittävästi se, että en kantanut rinkkaa, vaan vedin sitä perässä pulkan päällä. Pulkan nari oli vielä kiinnitetty vyöhön, jolloin rinkka tuli melkein itsestään, paitsi viimeisenä päivänä, kun maa oli vähän loskaista ja pulkka oli raskas vetää.

Ekan yön vietimme teltassa Artjärven ja Lapinjärven rajalla. Pitkästä aikaa siis meillä ei ollut riippumattoja mukana, tämä olikin eka yhteinen yö viime vuonna ostamassani kupoliteltassa. Toinen yö menikin sitten bed and breakfast -paikassa, jossa pääsimme siis sisälle nukkumaan ja pääsimmepä jopa saunaankin.

Reissu meni siis todellakin hyvin ja nyt on aika hyvä into päällä lähteä seuraavalle taipaleelle kohti Repoveden kansallispuistoa.