Toisena päivänä käveltiin ehkä 30 km, mikä ei kuulosta paljolta, mutta kun matkaan kuului jonkun verran lumessakahlaamista, niin ihan reipas päivä oli. Ensimmäinen kahlaussessio tuli, kun käännyttiin vahingossa väärään suuntaan ja päädyttiin pari sataa metriä väärään paikkaan. Eli jyrkänteen väärälle puolelle. Pienellä hakemisella löytyi kuitenkin suhteellisen turvallisentuntuinen reitti alas. Kuvassa on se jyrkänne, emme tulleet alas tuosta. Kalliokiipeileville paikka saattaisi olla kiinnostava. Siellä oli ihan korkeitakin kallioita.
Heti perään päästiinkin kahlaamaan kunnollisemmin, kun ilmeni, että yksi tienpätkä oli auraamatta. On ihan raskasta kantaa rinkkaa, kun lumi alkaa lähestyä polvia. Ei sitä kahlaamista kuitenkaan ollut kuin ehkä puoli kilometriä, mutta kyllä se vähän laittoi puuskuttamaan. Siitä kun päästiin tielle saatiin myös ensimmäinen perisuomalainen "Mitäs porukkaa te olette?"-kysymys. Ilmeisesti kaksi satunnaista äijää pitämässä taukoa omaan kotiin johtavalla päättyvällä tiellä ei aina ole tervetullutta. Todettiin olevamme läpikulkumatkalla.
Siinä kulkiessa törmättiin myös dokumentoituun paikalliseen nähtävyyteen, eli kivisiltaan. Pitihän siitä sitten kuva ottaa. Vähän sen jälkeen tehtiin dokumentoimaton kunnanvaihto, todettiin nimittäin että suorin reitti vaatii muutaman sadan metrin verran oman polun tekemistä, mikä sitten tehtiinkin. Oli sikäli erikoinen tilanne, että oikaiseminen meni tasan suunnitelmien mukaan ja säästi sekä aikaa että vaivaa. Vaikka kyllä sitä vaivaa junkun verran oli, umpihangessa pellolla oli vielä vähän enemmän lunta kuin tiellä.
Samoihin aikoihin todettiin, että kartalle oli merkitty potentiaalisena yöpymispaikkana Mikkelän tila ja tiedustelujen jälkeen selvisi, että paikka on auki ja tilaakin on, joten sinne menimme yöksi, kun matkan varrella oli. Aika luksusta, oltiin ainoa asukkaat, joten oleellisesti asuttiin omassa talossa jossa oli keittiö ja sauna. Satunnainen hauska episodi tuli kun tilattiin pitsa ja kuski ei osannutkaan perille, kun tie jota navigaattori käski mennä olikin poikki. Lähdettiin sitten etsimään sitä kuskia ja lopulta saatiin pitsatkin. Ihan asenteella oli kuskikin, kun ilmeisesti jonkun verran käveli niiden laatikoiden kanssa vähemmän talvisessa varustuksessa, että saa pitsat perille. Niitä piti kyllä vähän uunittaa kun päästiin sisään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti