Mukavampaa talvea, loppumatka ja yleisiä jorinoita

Mikkelästä lähdettäessä oli passeli alamäki, niin Matti pääsi kokeilemaan pulkalla laskemista. Hyvin toimi. Muuten satuttiin aina menemään mäkiä niin, että mentiin jyrkempää ylös ja alaspäin oli loivempaa. Ihan hyvin näytti sujuvan. Reilu 10 kilometriä käveltiin ja oltaisiin poikettu pullakahveille Korialla, mutta traagisesti kahvila oli aukeamassa vasta tunnin päästä. Pulla kyllä tuoksui jo. Kyllä se väsy alkoi vähän vaivata jo, mutta hyvässä vauhdissa mentiin.

Kymijoki oli komia, piti ottaa kuva siitäkin. Varustus oli aika toimiva. Erikoisuutena tällä kertaa mukana oli kaksi puhelinta, kun vaimo oli sitä mieltä, että olisi kiva jos minulle voisi soittaakin. Systeemi olikin erittäine hyvä, sillä nyt ei tarvinnut pelätä, että navigaatioapuna toimiva HTC:n värkki olisi hyytynyt. Hyvä laite, paska puhelin. Tulee varmaan käytettyä tätä systeemiä jatkossakin. HTC:ssa kuitenkin 1:16000 maastokartat koko Suomesta ja GPS, joten ihan kätevä epäselvissä tilanteissa. Järkkäri oli matkassa, mutta olin unohtanut tarkistaa akun, joten sillä sai tasan yhden kuvan. Todettiin, että nokialainen ottaa riittävän hyviä kuvia näihin kekkereihin, joten ei taida tulla järkkäri enää mukaan.

Makuupusseja oli mukana kaksi, kun en talvipussia omista. Tarpeeseen tuli toinenkin, kun jalat meinasivat palella yöllä. Kesäpussia vähän ympärille, niin ei palellut. Jouduttiin oikein syömään kerran reitkiruokaakin. Pyttipannu ei ollut kovin makoisaa, mutta upposi silti, sen verran oli nälkä. Talvikengät olivat hyvät, niillä oli hyvä kävellä. Varakengiksi ja taukoja varten otin kumisaappaat. En ota toiste, täysin turhat olivat. Hanskoina oli jo monasti hyväksi havaittu sormikkaat + lapaset-yhdistelmä. Pitäisi kyllä hommata uudet lapaset, nuo ovat jo aikansa urheasti palvelleet. Toimiva systeemi edelleen.

Tulentekoa piti testailla, mutta ensimmäisenä iltana väsytti niin paljon, että ei jaksanut paljoa testailla ja toisena iltana oltiin sitten sisällä. Kokeilin sytyttää roskia tuliraudalla, mutta en jaksanut säätää sytykkeitä kunolla, joten eihän se onnistunut. Paljoa en jaksanut yrittääkään. Kaasusytkäri ei ole fiksu peli talvella sekään. Suunniteltiin, että koitetaan joka reissulla tehdä tuli tuliraudalla ja sitten kun se onnistuu, niin siirrytään hankalampiin tapauksiin.

Mukavampaa talvea, toinen päivä.

Toisena päivänä käveltiin ehkä 30 km, mikä ei kuulosta paljolta, mutta kun matkaan kuului jonkun verran lumessakahlaamista, niin ihan reipas päivä oli. Ensimmäinen kahlaussessio tuli, kun käännyttiin vahingossa väärään suuntaan ja päädyttiin pari sataa metriä väärään paikkaan. Eli jyrkänteen väärälle puolelle. Pienellä hakemisella löytyi kuitenkin suhteellisen turvallisentuntuinen reitti alas. Kuvassa on se jyrkänne, emme tulleet alas tuosta. Kalliokiipeileville paikka saattaisi olla kiinnostava. Siellä oli ihan korkeitakin kallioita.

Heti perään päästiinkin kahlaamaan kunnollisemmin, kun ilmeni, että yksi tienpätkä oli auraamatta. On ihan raskasta kantaa rinkkaa, kun lumi alkaa lähestyä polvia. Ei sitä kahlaamista kuitenkaan ollut kuin ehkä puoli kilometriä, mutta kyllä se vähän laittoi puuskuttamaan. Siitä kun päästiin tielle saatiin myös ensimmäinen perisuomalainen "Mitäs porukkaa te olette?"-kysymys. Ilmeisesti kaksi satunnaista äijää pitämässä taukoa omaan kotiin johtavalla päättyvällä tiellä ei aina ole tervetullutta. Todettiin olevamme läpikulkumatkalla.

Siinä kulkiessa törmättiin myös dokumentoituun paikalliseen nähtävyyteen, eli kivisiltaan. Pitihän siitä sitten kuva ottaa. Vähän sen jälkeen tehtiin dokumentoimaton kunnanvaihto, todettiin nimittäin että suorin reitti vaatii muutaman sadan metrin verran oman polun tekemistä, mikä sitten tehtiinkin. Oli sikäli erikoinen tilanne, että oikaiseminen meni tasan suunnitelmien mukaan ja säästi sekä aikaa että vaivaa. Vaikka kyllä sitä vaivaa junkun verran oli, umpihangessa pellolla oli vielä vähän enemmän lunta kuin tiellä.

Samoihin aikoihin todettiin, että kartalle oli merkitty potentiaalisena yöpymispaikkana Mikkelän tila ja tiedustelujen jälkeen selvisi, että paikka on auki ja tilaakin on, joten sinne menimme yöksi, kun matkan varrella oli. Aika luksusta, oltiin ainoa asukkaat, joten oleellisesti asuttiin omassa talossa jossa oli keittiö ja sauna. Satunnainen hauska episodi tuli kun tilattiin pitsa ja kuski ei osannutkaan perille, kun tie jota navigaattori käski mennä olikin poikki. Lähdettiin sitten etsimään sitä kuskia ja lopulta saatiin pitsatkin. Ihan asenteella oli kuskikin, kun ilmeisesti jonkun verran käveli niiden laatikoiden kanssa vähemmän talvisessa varustuksessa, että saa pitsat perille. Niitä piti kyllä vähän uunittaa kun päästiin sisään.

Mukavampaa talvea, ensimmäinen päivä.

Talvi on paljon mukavampi, kun pakkasta on 5 eikä 25 astetta. Erityisesti silloin, kun käy kävelemässä n. 50 km ja nukkuu teltassa. Teltassa tosin nukuttin vain yksi yö, mutta kyllä se yllättävästi imee mehuja ihmisestä. Talvessa on sekin hyvä puoli, että silloin on helpohko päätellä, että onko joku talo autio vai näyttääkö se vain siltä. Aution talon luokse vievä tie on hyvä telttapaikka, kun siinä on 30 cm lunta päällä.

Ensimmäisenä päivänä käveltiin n. 10 km aurattua tietä, jolla liikennettä ei ollut ollenkaan. Matti totesi välittömästi pulkan olevan kuningasratkaisu niihin olosuhteisiin. Toinen kuningasratkaisu todettiin olevan se, että juomavesi on termospulloissa ja se on lämmintä, ei kuumaa. Niin, että sitä voi juoda ihan normaalisti eikä tarvitse ryystää. Tekee aika paljon mukavamaksi oloa, kun voi kävellessä napata vähän väliä lämmintä vettä. Eikä tule nestevajaustakaan, kun juominen tapahtuu suurinpiirtein samalla vaivalla kuin muihinkin vuodenaikoihin. Päivä päätettiin Lapinjärven ja Iitin rajalle, kuten kuvasta voi päätellä.

Kouvola saavutettu

Viime viikonloppula hilpaisimme Artjärveltä Kouvolaan. Tällä kertaa siis pääsimme taas matkustamaan junalla takaisin kotiin, mikä tuntui mukavammalta kuin bussilla matkailu.

Keli on mitä mainioin, eli pikkupakkasia ja käytännössä koko ajan satoi vähän lunta. Varsinkin Mikan mielestä reissu toi takaisin ilon talvivaeltamiseen, se viime kertainen -25 asteessa kävely ilman vettä ei ollut ihan niin kivaa. Omalta osaltani kävelyä helpotti merkittävästi se, että en kantanut rinkkaa, vaan vedin sitä perässä pulkan päällä. Pulkan nari oli vielä kiinnitetty vyöhön, jolloin rinkka tuli melkein itsestään, paitsi viimeisenä päivänä, kun maa oli vähän loskaista ja pulkka oli raskas vetää.

Ekan yön vietimme teltassa Artjärven ja Lapinjärven rajalla. Pitkästä aikaa siis meillä ei ollut riippumattoja mukana, tämä olikin eka yhteinen yö viime vuonna ostamassani kupoliteltassa. Toinen yö menikin sitten bed and breakfast -paikassa, jossa pääsimme siis sisälle nukkumaan ja pääsimmepä jopa saunaankin.

Reissu meni siis todellakin hyvin ja nyt on aika hyvä into päällä lähteä seuraavalle taipaleelle kohti Repoveden kansallispuistoa.