Ruskaretki Raja-Joosepista

Käytiin porukalla ihmettelemässä ruskaa UKK-puistossa. Läntistä UKK:ta kun on jo tullut ihmeteltyä, niin lähtöpaikaksi valikoitui Raja-Jooseppi ja aikaakin oli tällä kertaa reilusti, kun lähtö oli perjantaina ja paluu sunnuntai-iltana. Valmistautumisesta tuli aika skitsofreninen. Nyt katsottiin oikein kartasta, ettei päivämatkat ylitä 15 km ja muutenkin oli selkeänä asenteena, että lunkisti mennään. Varustuksesta kun sovittiin, oli selkeänä tavoitteena pitää rinkan paino hallituissa lukemissa. Aika paljon jätettiin varusteita kotiin, kun ei niitä kuitenkaan tarvitse ja koitetaan nyt pitää kamat kevyinä. Hiukan liikaa jätettiin kamaa pois, mutta ei onneksi ratkaisevasti. Ja sitten mentiin kauppaan hommaamaan eväät. Oltiin itseasiassa jo aika pitkälti kasattu järkevät ja tehokkaat eväät kasaan, kun todettiin, että siellähän on jääkaappikeli, otanpa hiukan pekonia. Ja sitten joku totesi ääneen, että nythän ei olle kulkemassa pitkiä matkoja, joten eihän se niin haittaa, jos on vähän enemmän ja parempaa kamaa. Ja sitten lähdettiinkin metsään varustuksella, jossa minulla taisi olla miehistä kevyimmät kamat, kun ei tainnut mennä edes 30 kg rikki ainakaan paljon. Mutta ei kuitenkaan sitten niitä alussa karsittuja "ylimääräisiä" kamoja. Joten meillä oli mukana pari litraa kermaa, muttei esim. kirvestä, sahaa tai tarppia ja keittimeksikin oli vain tikkukeittimiä. Eikä siinä mitään, näinkin pärjättiin. Taksi toi illalla Raja-Jooseppiin ja oltiin siinä hollilla laavulla ensimmäinen yö ja syötiin puoli kiloa kassleria.

1.päivä

Lähtö oli rauhallinen eikä vauhtikaan mikään hirmuinen, mutta kauniissa säässä oli hyvä kulkea. Inspiroivassa maastossa ja inspiroivassa seurassa alkoi myös kehittyä koko reissua määrittävä toistohuumori ja yleinen sekoilu. Taino, yleinen sekoilu alkoi varmaan siellä kaupassa eikä sitten enää loppunut. Varustautumisvaiheessa oli tullut vastaan vaelluskelpoisten jalkineiden puute, joten hommasin tällä kertaa vaellussaappaat, kun oli saappaille tarve muutenkin. Muilla oli kevyemmät vaelluskengät ja useamman kertaa tuli vastaan, että on suunnattoman kätevää, että porukassa on ainakin yksi ihminen, jonka ei tarvitse välittää polun katkovista puroista ja suokohdista. Toisaalta tuli myös selväksi, että noin muuten niillä on kyllä hitaampaa ja raskaampaa kulkea. Mutta työjako reitin selvittämisessä märissä kohdissa oli selvä. Ja olivat ne saappaat hyvät kyllä kävellä. Jatkossakin lähtenee syysreissuille. Lounasta syötiin Alemman Kiertämäjärven laavulla. Savulohipasta oli uskomattoman hyvää ja viimeistään tässä kohtaa omassakin päässä alkoi vahvana elää ajatus siitä, että kyllähän näillä reissuilla voi syödä myös hyvin. Samalla päästiin myös toteamaan, että Matin 4.5 litran trangian kattila on tälle porukalle tosi passelin kokoinen. Yötä oltiin Kiertämäjärven autiotuvan luona. Tuvassa oli ihmisiä, joten yövyttiin teltoissa ja hengattiin nuotiolla pihalla. Tälle illalle oli varattuna naudan paistia, mutta todettiin kimpassa, että kassler on parempaa nuotio-oloissa. Ei tuokaan huonoa kyllä ollut.

2.päivä

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä maastopyöräreittiä Anteriin, mutta päätettiin, ettei tien käveleminen oikein houkuta, joten kun karttaan oli merkitty ylemmän kiertämäjärven jälkeen kahlaamo, niin päätettiin mennä siitä ja maastossa kohti Peuranampumapäätä. Ei kyllä taidettu osua kahlaamoon, mutta päästiin kahlaamalla yli kuitenkin. Maasto oli hyväkulkuista metsää, jota kelpasi kävellä, vaikka ylämäkeen mentiinkin. Reitti paljastui loistavaksi valinnaksi hyvin nopeasti, maisemat ovat aika erilaiset, kun katselee vähän korkeammalta. Syötiin tunturipuron varrella ja päätettiin kulkea läheisen solan läpi. Sola oli melkein kulkukelvoton lohkareitten ja tunturikoivikon yhdistelmä, mutta sen toisella puolella tuli vastaan jäätävän hieno kuru, jonka pohjalla meni puro. Seurattiin puroa ylös niin kauan, että maasto alkoi tasaantua sen verran, että teltoille löytyi paikat. Leirinuotio laitettiin parin ison siirtolohkareen väliseen suojaan. Varmasti yksi hienoimpia leiripaikkoja missä olen nukkunut. Tai ainakin äkkiä mieleen tuli vain yksi hienompi. Peuranampumapää on siitä erinomainen yöpymiseen, että vettä piisasi. Polttopuuta kannattaakin sitten alkaa etsiä ajoissa. Tässä kohtaa joutui vähän kärsimään tarpittomuudesta, koska paikka oli niin hieno, että päätin nukkua ulkona. Väsäsin sadeviitasta sen verran suojaa, että sen ulkopuolella oli vain naama, sillä ajatuksella, että jos alkaa sataa, niin sateen osuminen naamaan kyllä herättää. Tein myös teltan eteiseen valmiiksi paikan missä nukun jos tulee sade. Hyvä olikin, sillä kyllä se sade sitten tuli.

3.päivä

Reissun varmasti maisemiltaan upein päivä. Kohtuu rauhallisen lähdön jälkeen ylitettiin Peuranampumapää ja sitten jäätinkin jo lounaalle Peuranampumapään ja Hirvaspäiden väliseen solaan. Lounaspaikalta Maasto oli hyvää kulkea ja selkeästi tämä oli aika yleinen reitti. Nähtiin useampikin porukka. Yksi kolmen hengen porukka tuli juttelemaankin ja kysyi, että nähtiinkö karhua, kun olivat kuuulemma säikäyttäneet nuoren karhun aikalailla meitä kohti. Ei nähty ja mietittiin, että oliko lapinjuttu vai katsottiinko vaan kaikki väärään suuntaan. Olisihan se komea ollut karhukin nähdä. Suunnitelmana oli käydä huiputtamassa Kuikkapää ja mennä siitä sitten suorinta reittiä Anterinmukkaan saunomaan. Kun ruvettiin saapumaan Hirvaspäiden ja Kuikkapään väliseen solaan, alkoi ripsiä sadetta. Siinä kun katseltiin märkää louhikkkoa, jota olisi ihan korkeusmetreinä noustava liki parisataa, niin todettiin, että ihan riskienhallinnallisesti skipataan se Kuikkapää. Ei se alastulokaan ihan helppoa ollut, mutta varovasti tullen päästiin ehjinä Maalpurinojan varteen polkua kulkemaan. Siinä vaiheessa oli kello sen verran, että valoisalla perillepääsy vaati ihan reipasta kulkemista, mutta polku rupesi onneksi sen verran vahvistumaan, että kulkukin kävi kohtuu näppärästi. Kaarreoja kahlattiin ensimmäisestä mahdollisesta paikasta eikä lähdetty kahlaamolle, säästettiin kilometri. Anterinmukassa oli ehkä kymmenkunta ihmistä leirissä, mutta saunavuoro löytyi hyvin. Tässä vaiheessa viininjuojat arvostivat mukana roudattua viinitonkkaa ja Mikko oli roudannut minullekin yhden saunakaljan, joten varsin luksuksellisissa merkeissä meni ilta. Samalla säädettiin taas vähän jatkosuunnitelmia, sillä alkuperäinen suunnitelma oli mennä seuraavaksi yöksi Muorravaarakkaan ja siitä sitten Sokostin yli Luirolle. Säätiedotteen vaan lupasivat Sokostin ylitykseen kokopäiväistä sadetta, joten todettiin, että ei taida olla järkeä. Sen sijaan päätettiin lähteä Hammaskurun kautta. Kuultiin, että siellä oli ollut reippaasti väkeä, mutta ajateltiin, että jos tuntuu liikaa tungosta, niin voi sieltä jatkaa matkaa hiukan eteenpäin ja tehdä leirin.

4.päivä

Aamulla syötiin lättyjä ja munakasta ja tehtiin lähtöä hyvinkin rauhallisesti. Ensimmäiset saapujat tulivatkin jo paikalle, kun me vielä kasailtiin kamoja. Matkaa ei ollut luvassa paljon ja sekin vähä varsin tasaista, joten mitään kiirettä ei ollut tarpeenkaan pitää. Eikä kyllä pidettykään. Nättiä jokivartta ja helppoa kulkemista, jos ei lasketa Anterinjoen ylitystä. Siinä kuljeskeltiin jonkun aikaakin etsimässä mukavaa ylityskohtaa. Hammaskurulla todettiin, että paikalla ei ollut ketään, joten valloitettiin autiotupa. Ilta meni mukavasti korttia pelaillessa ja jutellessa. Päädyin kuitenkin sitten yöllä siirtymään kuistille nukkumaan, koska en onnistunut saamaan nukkumajärestelyä riittävän viileäksi sisätiloihin. Onneksi oli isot kuistit, koska oli aika sateista, mutta katon reunasta pääsi kyllä turvallisen kauas nukkumaan.

5.päivä

Sateinen päivä ja suuntana Luirojärvi. Muuten aika samanlainen päivä kuin edellinen, mutta avarampi maasto tarjosi enemmän maisemia ja ruska oli jo hyvin esillä, joten sitä kelpasi ihailla. Aikalailla puolessavälissä oli nuotiopaikka, joka vaikutti siltä, että oli siirtymässä pois käytöstä. Paikalla oli kuitenkin aika tuore puuvaja, joten hiukan ihmeteltiin sitä yhtälöä. Tässä kohtaa tuli vastaan myös kirveettömyys, vajassa oli pari isoa pölliä, joita ei meidän välineillä saanut pieneksi. Sain myös pientä hupia etsiskelemällä vanhoja puukasoja lähiympäristöstä. Taisin löytää kolme. Saatiin safkat kuitenkin ja lonnittiin Luirolle. Joku ihminen tuli vastaan ennen Luiroakin, mutta melkoinen paluu sivistykseen tapahtui siinä 500 metriä ennen Luiron tupia. Väkeä oli kuin pipoa ja nuotiolla olisi saanut lättyjä jonkun valmistamana, mutta sen verran olisi joutunut vartoomaan, että jäi väliin. Kahvia otin. Sen verran oli tullut jo nutiskeltua rauhasta ja hienoista paikoista, että väkimäärään pystyi suhtautumaan filosofisesti. Reissu Luirolle on hieno sekin, ja jos ei liikaa halua sykkiä tai osaamista ei niin hirveästi ole, niin tosi hyvä paikka kokeilla erämaareissua, koska jos ongelmia tulee, niin niiden kanssa tuskin jää yksin. Ja on se saunominen sielläkin aika elämyksellistä. Aika laajamittaisesti porukka oli myös päätynyt telttamajoitukseen, koska meidän porukasta osa nukkui tuvassa ja loputkin olisivat kyllä mahtuneet.

6.päivä

Matka jatkui kohti Tuiskukurua ja siinä alkufiilistelyissä pohdiskeltiin, että Kuuselan kämppä ei olisi huono varata, jos on tämänkokoinen porukka. Hannu ja Mikko laittoivat herneet likoamaan, että saadaan illalla hernekeittoa. Tuiskukurun ja Luiron väli on tullut jo pari kertaa mentyä ja oli hauska huomata, että kyllä siitä jotain muistikin. Lounas syötiin Tuiskukurun tuvassa ja jatkettiin matkaa Tuiskukurun kautta Kotakönkäälle. Hieno se Tuiskukurukin on. Kotakönkäällä keitettiin hernekeittoa. Ei ole ollenkaan huono, varsinkaan, kun laitetaan pekoniakin reilusti mukaan. Pitää ehdottomasti harkita jatkossakin. Meininki oli muutenkin aika hyvä, sähläämisen taso oli sen verran korkealla, että eräs laavullaistuskelija pohdiskeli, että ollaanko me oikeasti joku hämärä realitysarja ja kysyi, että onko meillä kamera piilossa. Eipä ollut, me oltiin vaan me.

7.päivä

Laavulta on vaan jotenkin erityisen hieno herätä, en tiedä että mikä siinä on. Reissu alkoi henkisesti kääntyä loppusuoralle, kun koko ajan tultiin enemmän ihmisten ilmoille. Lähtiessä ihailtiin Kotaköngästä ja siitä matkaa jatkettiin kohti Rautulampea. Hienoa ympäristöä ja ruska alkoi olla parhaimmillaan. Jossain kohtaa ilmeni saappaiden huono puoli, kun astuin vähän huonosti ja nitkautin hiukan pohjetta. Luulen, että osasyynä on se, että vauhti hyvällä polulla nousi saapaskulkijalle turhan reiluksi. On ne vähän krouvit kävellä hyvällä polulla monta päivää. Jaettiin vähän kuormaa kevyemmäksi ja hidastettiin tahtia, niin ihan hyvin sillä kulki. Rautulampi pääsi yllättämään. Siitä olin tietoinen, että vanha kämppä oli palanut, mutta siihen ei osattu varautua, että osutaan uuden avajaisiin. Aika erihenkinen kuin vanhat, mutta nyt oli autiotupakin siellä, ennen taisi olla päivätupana. Kyllä siellä kelpaa yöpyä.

Päästiin metsähallituksen facebookkiinkin, kun edustaja pyysi kuvaa ja jututti vähän muutenkin. Ruuan jälkeen jatkettiin Luulammen suuntaan. On kyllä ihan mielettömän hienoa tunturiylänköä ja ruska oli tosiaan parhaimmillaan. Hiukan joutui polulla olemaan tarkkana, koska pyöräilijöitä tuli jonkun verran vastaan. Huomaavaisesti tulivat, mutta sen verran on kuitenkin mutkaa ja möykkyä ja pöheikköä, että sieltä voi tulla aika yhtäkkiä vastaan. Luulammen luona puroa ylittäessä saatiin matkan kunnollinen haveri, kun Hannu liukastui ja löi kätensä. Käsi otti kohtuullisesti osumaa, mutta saivat sen sellaiseen pakettiin, että pois päästiin eikä tarvinnut keskeyttää. Yöksi mentiin Rumakurun vanhan kämpän luokse. Siellä oli parikin porukkaa, joku seurakuntanuoriporukka jotka nekin ihmettelivät meidän meininkiä ja tyttöporukka, joista ainakin osa nukkui kämpässä, kun heidän toisesta teltasta oli jäänyt kaaret kotiin. Kohtuu hyvin meni siis, kun alkoi joka yöpymispaikalla tulemaan ihmettelyä meidän retkeilyasenteesta. Mikko vetäisi myös todellisen kanin hatusta ja valmisti meille lihapiirakkaa. Oli hiukkasen huvittavaa, kun kaveri viikon metsäkeikkailun jälkeen toteaa, että mulla olis tässä aineet lihapiirakkaan, mites maistuis? Hyvältä maistui. Reissun viimeinen maastoyö ja siinä pohdiskeltiin, että safkat oli sen verran hyvät, että normaalia poistumiskiirettä ei ollut eikä pitsahinkua. Jatkossakin kannattanee kävellä vähän vähemmän ja syödä kunnolla. Viimeinen yö palkitsi myös revontulilla. On se aina hienoa.

Loppu ja loppujorinat

Kävelyä Saariselälle, Bussilla Ivaloon hotelliin saunomaan ja sänky-yön jälkeen kotiin. Pakolliset pitsatkin haettiin, mutta kuten todettua, merkittävästi vähemmän oli mättöhimoa kuin aikaisemmilla reissuilla. Jatkossakin pitää panostaa rauhallisempaan kulkemiseen ja hyvään safkaan. Toki kun rinkka painaa reilu 30 kg, niin kuljettu matka lyhenee kohtuu itsestään. Tämä oli myös pisin reissu, minkä olen tehnyt ja ne pari lisäpäivää olivat kyllä hyvä juttu, koska reissua oli mahdollista säätää tilanteen mukaan.

Livojoen Mustakoski, Posio, Hellehyttyskeikka

Taas vietiin kulkua hetkenmatkaa eteenpäin. Edellisestä olikin ehtinyt jo vierähtää pari vuotta. Heinäkuun alku ja lämpöäkin luvattu hyvinkin 30 astetta, joten reissun teemaksi otettiin, että "tänne ei ole tultu hauskaa pitämään". Ei olla koskaan oltu kunnon hyttysaikaan liikkeellä eikä myöskään kuumassa, joten oletus oli, että aina välillä tuntuu pahalta. Pyrittiin mahdollisimman kevyisiin kantamuksiin ja varsin kevyet niistä tulikin. Pyrkimys oli myös, ettei kujettaisi holtittoman pitkiä matkoja, mutta se pyrkimys on ollut jo aika pitkään. Pieni kriisi tuli kyllä heti alkuun, koska lähtöä edeltävänä iltana ilmeni, että hyttysverkkoni on muuton jäljiltä jossain. Pikaisesti Prismasta riippumatoille tarkoitettu hyttysverkko mukaan, kun ei ilman viitsi lähteä, melkein kilo tuli heti lisää painoa. Muuten varustus oli aika normi, jalkaan tosin otin Prisman halpislenkkarit, jotka oli ilmeisesti muodikkaan ultrakevyet tai jotain. Ultraheppoisesta pohjasta oli joka tapauksessa parikin reikää läpi jo ennen lähtöä, kun hiekoitussepeli oli kaivanut tiensä läpi kengistä. Toinen eritysvarustautuminen oli se, että vanhan kauluspaidan auringolta ja hyttysiltä suojaamaan. Tiesin, että oikeat eräihmiset tekee niin, joten kun nahka kestää huonosti aurinkoa, niin kokeiluun piti ottaa. Hämmästyttävän hyvin toimi. Matilla oli mukana myös varsin näppärä vedensuodatin, jota käytettiin niin kauan kuin oltiin Syötteen alapuolella.

1.päivä

Ensimmäisen päivän kuljin t-paita ja shortsit kombolla ja kyllä sekin ihan toimi. Alkuun kulkiessa vaikeuksia kuumuuteen tottumisessa, rupesi ylämäessä olemaan usvainen tunnelma, mutta onneksi säännöllisesti osui tuuli kohdalle. Puuskista pysähdyttiin ottamaan ilo irti. Alkuun kuljettiin metsäautoteitä, mutta reitti vei myös todella hienonnäköisen sulasuon läpi ja siellä polku oli vetistä lätsyttelyä. Siellä päästiin myös toteamaan, että hyttysiä todellakin löytyy. Vauhti pysyi kiitettävänä, kun melkoinen ötöparvi seurasi perässä. Havaittiin myös, että Offit tosiaan tehoavat hyttysiin aika hyvin. Polku oli Sulasuon jälkeenkin aika märkä ja vähän kuljettu ja Naamanganjoen vartta ötökköpilvessä tarpoessa kasvoivat pelot siitä, että minkälainen ötökköhelvetti Taimenmutkan autiotuvalla odottaakaan. Yllätys oli melkoinen, kun jokivarresta käveli sen parikymmentä metriä ylämäkeen autiotuvan pihaan ja suurin osa hyttysistä häipyi saman tien. Tehtiin pieni hyttyssavutuli, niin lähtivät loputkin. Oltiin vähän pettyneitä, kun oli niin mukavaa vaikka piti olla huono reissu.

2.päivä

Toisena päivänä otettiin testiin pitkät vaatteet, itsellä siis tuulipuvunhousut ja puuvillainen kauluspaita. Alkuun tuntui siltä, että kuolema korjaa kohta, mutta aika äkkiä sekin olo meni ohi ja kulkeminen tuntui ihan samalta kuin kevyemmilläkin vaatteilla. Päättelin, että pitkät vaatteet on varmaan jatkossakin hyvä ratkaisu. Riittävän juomisen ratkaisin pitämällä koko ajan vesipulloa kädessä. Se toimi aika hyvin myös jonkinlaisena mielialannostattajana, jos rupesi tuntumaan pahalta. Yllättävästi hörppy vettäkin piristää. Reitti jatkui lähinnä hiekkateitä pitkin kohti reilun kymmenen kilometrin päässä olevaa Naamankajärveä, jonka rannalla piti olla jonkunsortin laavu. Siellä syötäisiin. Matkalla ohitettiin Mustarinnan laavu, joka oli selkeästi hiihtäjille suunniteltu, koska lähellä ei ollut vettä. Matkalla saatiin niskaan myös kunnon sadekuuro. Sen verran rajusti tipautteli vettä, että laitoin sadeviitankin hetkeksi, kun ajattelin, että jos vähän rajoittaa kastumista, niin ei tule niin helposti hiertymiä, mutta niissä lämmöissä se oli silti virhe. Matti seisoi vähän aikaa puun alla ja se oli kyllä fiksumpi ratkaisu. Naamankajärven uimarannalle päästiin ihan sujuvasti, mutta todettiin, että jos siellä oli joskus laavu ollut, niin ei ainakaan ollut enää. Kioskikin oli harmillisesti auki vain viikonloppuisin. Tehtiin sitten safkat rannassa olleen katoksen suojissa. Samalla päästiin toteamaan hauskaa tapahtumasarjaa, kun tullessamme nainen lähti koiran kanssa veneellä mökille. Jonkun ajan päästä hyvin samannäköinen koira tuli metsästä ihan toisesta suunnasta vähän uineen näköisenä ja juoksenteli tutkiskelemassa paikkoja. Sitten alkoi jonkun ajan päästä kuulua kutsuhuutoja ja koira jatkoi matkaansa siihen suuntaan ja ilmeisesti pääsikin onnelliesti perille, vaikka välissä oli vähän uitavaakin. Selkeästi koiralla oli aika isot vapaudet.

Matkaa jatkettiin Syötteen keskusta kohti tietä pitkin haaveissa joku paikka, missä voisi istahtaa hetkeksi juoman kanssa ja pienen hakemisen jälkeen sellainen löytyikin. Siinä vierähti tovi istuskellessa. Suunnitelmana oli etsiä nukkumapaikka syötteen toisella puolella olevien päivätupien haminoilta, mutta kostea maa ja hyttysiä täynnä oleva ympäristö eivät houkutelleet jäämään ensimmäiselle paikalle Annintuvalle ja toisella paikalla todettiin, että sieltä oli enää kolmisen kilometriä Ahmatuvalle, joten jatkettiin sinne. Toraslammen autiotuvallekin olisi voinut jatkaa, mutta valittiin Ahmatupa, koska se oli selkeästi korkeammalla, joten toiveissa oli vähemmän hyttysiä. Perillä oltiin jo sen verran hyytyneitä, että hetkeksi kuviteltiin paikallaolevaa kotaa autiotuvaksi. Käytiin onneksi katsomassa, että mitä löytyy puron toisella puolella olevien portaiden yläpäästä ja sieltä löytyi suorastaan hulppea autio- ja varaustupa, jossa oli tyynyt ja kaikki. Kyllä kelpasi. Todettiin, että harvoin on mieliala muuttunut niin jyrkästi niin nopeasti. Matkaa tuli päivälle se kolmisenkymmentä kilometriä, mitä ei pitänyt taaskaan tulla, mutta tuli kuitenkin.

3.päivä

Seuraavana aamuna oli niin mukavaa, että käytiin keskustelua siitäkin, että pitäisikö pitää rokulipäivä. Todettiin, että sen verran tulee sitten kulkemista muina päivinä, että parempi jatka matkaa. Riskinä alkoi tulla vastaan se, että kun jalat pikkuisen turpoaa, niin kengät osoittautuivat hiukan pieniksi. Ahmatuvan kautta kulkeminen osoittautui näköalojen kannalta hyväksi valinnaksi, varsinkin, kun Ahmakallion päällä oli näkötorni. Jonkunsorting geologisena polkuna esittäytyvä reitti oli muuten hiukan riskaabeli kuljettava, koska parissa kohdassa oli laitettu reitti menemään paikoista, joissa tarvittiin portaita, mutta portaat olivat kyllä siinä kunnossa, että mieluummin jätti astumatta jos sen vain voi välttää. Noin muuten kulkeminen oli ihan mukavaa, varsinkin Lomaojan laavulla pidetystä tauosta saatiin paljon iloa.

Taas ihmeteltiin sitä, että kuinka pian ötökät häipyvät, kun laittaa pienen häiriötulen. Kulkemisasenne oli muutenkin kiitettävän rento, vaikka tiedossa oli, että varmaan tulee pitkä päivä, koska tavoitteena oli Lomaojan autiotupa, joten päivämatkasta tulisi taas se 30 km. Alkuperäinen ajatus oli yöpyä Rytivaarassa, mutta se oli lampurien käytössä. Jos päästii taukoilemaan ötökättömästi, niin siitä otettiin ilo irti. Seuraavalla laavulle Peuronlammella tulikin sitten vastaan ehkä reissun suurin yllätys eli toinen vastaavassa hommassa oleva kulkija. Hämmästyneisyys oli molemminpuoleista. Kaveri oli kyllä selvästi meitä järkevämpi, reissua tehtiin fiiliksen mukaan ja vaikutti siltä, että suurta vaaraa ei ollut yli 10 km päivistä. Ehkä mekin vielä joskus opitaan. Jatkettiin matkaa kohti Rytivaara ja mukavat laavut herättelivät hiukan arvuuttelemaan, että pitäisikö mennä kuitenkin Kouvan laavulle yöksi.

Rytivaarassa oli ihan mielenkiintoista historiatietoa ja vähän aikaisemmin oli pieni entinen sauna, jossa pidettiin hämärässä ja viileässä taas taukoa. Rytivaaraan asti kuolonmarssiasenne oli kasvanut pikkuhiljaa, sen jälkeen se olikin sitten jo täysillä voimissaan. Isona osana tosin oli sekin, että Matin jalat alkoivat olla aika paskana. Päätettiin kiertää Kouvanjärvi idän puolelta tietä pitkin eikä lännestä polkua, koska laskettiin, että laavulle ei jäädä jo ihan siitäkin syystä, että jos jalat eivät ole kulkukelpoiset seuraavana päivänä, niin on paljon helpompi ratkoa asiaa autiotuvalla kuin laavulla. Viimeinen 15 km olikin lähinnä kulkemista, paikallisen isännän kanssa päädyttiin hetkeksi jutuille. Vinkkasi, että kaverilla on yösija vuokrata lähempää, jos ei kulkeminen maita, mutta päätettiin kuitenkin pysyä suunnassa. Samalla huomasi, että pikkuhiljaa käyvät koko ajan polut kapoisemmiksi, paljon ei niillä hoodeilla ilmeisesti kulkua ole.

Hiukan ennen Lomavaaran autiotupaa päästiin myös hyvin juhlallisesti saapumaan Lappiin. Isoja juhlia ei kyllä pidetty, mutta kuvat sentään otettiin. Autiotupa oli selvästi vanhempaa vuosikertaa kuin muut, mutta hyvä, viileä ja ötökätön, joten hyvinkin tyytyväisenä otettiin se vastaan. Vettä saadakseen piti kyllä kulkea jokunen kymmenen metriä kohtuu märkää suota, mutta jalat olivat sikäli märät jo valmiiksi, että ei se iso ongelma ollut. Kaikesta kuitenkin näki, että enemmän hiihtäjäorientoitunut paikka. Näki sen kyllä polustakin, ladulle oli tilaa tehty, mutta kovin isoa polkua siihen pohjaan ei kesäkulkijoista ollut tullut. Huussejakaan ei ollut ihan hetkeen tyhjennetty. Vielä kyllä mahtui, mutta kovin moni kulkija ei voi asioitaan tehdä ilman vaihtoa.

4.päivä

Kahden 30 kilometrin päivän jälkeen oli edessä selkeästi rennompi päivä, kymmenen kilometrin siirtymä Hoikkalammen autiotuvalle. Rentous olikin tarpeeseen, koska rankat päivät eivät olleet jaloille eivätkä muutenkaan kovin ystävälliset. Sää oli hieno ja ötököitä yllättävän vähän. Reitti tarjosi kaksi vaihtoehtoa, joko polun tai hiekkatien, joista valittiin jalkojen säästämiseksi hiekkatie. Rento, suorastaan laiska kulkeminen oli aika mukavaa ja taukoja tuli aika tiheään ja ne venyivät, kun kiirus ei mihinkään ollut. Varmaan rennointa meininkiä, mitä meillä on ollut. Omasta puolesta todella mukavaa meininkiä, Matin varpaat olivat jo aika paksussa teipissä ja meno siksi tuskaista. Jos tätä meininkiä saisi menoon muutenkin kuin rampuuden aiheuttamana, niin olisi aika hienoa. Autiotupa oli mukava ja uudehko, huussi oli täällä tosin vielä täydempi ja vaati pöyhimistä klapilla, että mahtui oma tavara sekaan. Edelleen jaksoi hämmästyttää, että aika lyhyt välimatka kosteikkoon ja pieni tuli riittää häätämään käytännössä kaikki ötökät pois.

5.päivä ja poistuminen

Viimeinen kulkupäivä. Pohdiskeltiin monenlaisia kenkävaihtoehtoja, muunmuassa sitä, että antaisin omat Matille ja kävelisin Crocseilla. Samalla todettiin, että mun lenkkareissa ei ollut kovin paljoa pohjaa enää jäljellä. Suuntana oli Mustakoski, jossa olisi silta Livojoen yli. Matkaa n. 16 kilometriä, josta alkupuoli ihan virallista reittiä ja loppupätkä sitten teitä ja jotain, mikä joskus on ollut UKK-reitti Posiolla. Alkupätkä oli sinänsä ihan hyvin merkitty, kun oppi ottamaan huomioon sen, että polkua ei vaan ole. Jos olisi vaan alussa hyväksynyt, että sitä polkua ei ole ja mennyt kompassisuunnalla, niin olisi luultavasti mennyt nopeammin, sen verran käytettiin välillä aikaa seuraavan merkityn puun etsimiseen. Onneksi niissä oli usein leima molemmilla puolilla, niin voi katsoa toisen puolen leiman suunnasta, että mistäpäin kannattaa katsella. En tiedä hiihdetäänkö sitä reittiä, mutta moni sitä ei kyllä kävele. Maasto oli niin helppokulkuista, että eipä sillä suurta väliä ollut. Eli väittäisin, että jos haluaa kuljeskella autiotuvissa rauhassa, niin tämä ei ole huonoa maastoa.

Tielle kun päästiin, niin haaveiltiin, että hyvällä tuurilla loppumatka voisi olla vähintäänkin kunnollista polkua ja olisi varmaan ollutkin, mutta metsää oli harvennettu ja polku joiltain osin hukassa. Iso osa päästiin kuitenkin tietä tai jonkunlaista polkua, joten ei se paha ollut. Huvitti kyllä, kun aina välillä löysi jotain muovinpaloja, jotka aikanaan vissiin on olleet UKK-reitin merkkejä. Ihan hetkeen ei merkintää ole tehty. Toki eipä sitä kummempaa merkintää tarvitsekaan tehdä, kun joen vartta kävelee. Joki menee vielä sen verran syvällä laaksossa, että aina välillä oli ihan hienot maisemat. Silta oli sellainen, että aika varovaisesti olisin itse autolla siitä ajamassa, mutta hienolla paikalla. Päästiin myös koeajamaan hyttysverkot, vaikka aikamoinen insinööriprojekti sen riippumattoverkon pystyttäminen olikin. Saatiin kuintenkin ihan hyvät illanistujaiset ja unet, varsin tunnelmallinen paikka. Aamusta sitten pikkuhiljaa ruvettiin kävelemään Posion suuntaan ja soittamaan taksia ja saatiinkin ihan mielenkiintoinen saaga siitäkin, kun ensimmäinen soitettu taksi oli sitä mieltä, että oltiin ihan liian pienellä tiellä ja 10 kilomtriä pitää isommalle tielle kävellä. Eipä siinä kuin seuraavaa taksia listasta kehiin, joka haki kyllä ihan mielellään. Huvittavaksi tarinan teki se, että soitellessa käveltiin samalla eteenpäin ja siinä vaiheessa, kun toinen taksi saatiin puhelimeen, niin käveltiin jo asvalttitietä, eikä se edeltävä hiekkatiekään nyt mikään huono ollut. No, jotain oli, mutta onnellisesti päästiin Posiolle syömään ja hankkiutumaan kotiin.

Opittua

Loppuyhteenvetona, piti tulla vittumainen keikka, ei tullut. Paitsi Matin varpaille. Toki tässäkin plussana se, että katsoin hiukan myöhemmin leffan nimeltä Wild, jossa nainen on pitkällä vaelluksella liian pienten kenkien kanssa. Sitä draamaa arvosti vähän enemmän. Noin muuten tuli todettua, että kyllä kuumassa pärjää, kunhan on vettä. Tankkaustaktisesti oli mukana myös sipsejä ja ottaen huomioon, että itseltä meni päälle 5 litraa vettä päivässä, niin voisin kuvitella, että suolatankkaus oli ihan paikallaan. Hyttysen- ja auringonpitävät vaatteet olivat myös toimivat, varsinkin aurinkoa vastaan. Aurinko oli nimittäin se enemmän pelkäämäni asia, kun iho ei sitä kestä, mutta kun pitkillä vaatteilla pärjäsi ihan jees, niin eipä se polttanut. Jos vielä menee, niin ötökänpitävät sukat olisi hyvät, nilkat tuli aika syödyiksi. Pari 30 km päivää tuli läinnä vahingossa, mutta lopun rauhallinen lonniminen muistutti siitä, ettei se pahaa tekisi, vaikka sitä tahtia kulkisi koko reissunkin. Saapuminen Lappiin vahvisti myös päätöstä siitä, että suunnitellaan vaan sen verran lyhyempiä keikkoja, että matkat jää lyhyiksi. Vielä on vähän opettelemista siinä asenteessa, että perillä ollaan reissun alkupisteessä, ei loppupisteessä.

Kanootilla Kolilla

Koli on ollut perheen suunnitelmissa jo jonkun aikaa, joten kun Korona teki matkailusuunnitelmat haastaviksi, niin todettiin, että kansallismaisemat ovat sen verran lähellä, että sinne lähtee vielä omalla autolla. Ensin oli suunnitelmissa mennä Herajärven kierros, mutta kun lämpöä luvattiin päälle kolmenkymmenen, niin tehtiin pikainen suunnitelmanmuutos ja vuokrattiin kaksi kanoottia. Pikaisesti hommattiin pari kuivasäkkiä ja pakkailtiin kamat mukaan ja liikkeelle. Matkalla poikettiin Savonlinnassa tsekkaamalla Olavinlinna. Kanootteja nuodettaessa vuokraaja itse ei ollut paikalla vaan paikallinen ravintojatyöntekijä antoi ne meille, mikä vähän harmitti, koska oltiin ajateltu, että saadaan vähän vinkkejä kun sitä kokemusta ei tosiaan ollut, mikä tuottikin sitten myöhemmin vähän ongelmia. Mutta kanootit olivat vakaita ja melominen sujui hyvin.

Ensimmäinen yö oltiin Hiekkasaarten nuotiopaikan ympäristössä. Saarella oli muitekin talttoja, mutta muut olivat laittaneet telttansa selkeästi tuulisuus edellä oletettavasti hyttysten ja ilmanvaihdon vuoksi. Ihan mukava saari, hyttysiä tosin oli aika reilusti. Pidettiin pientä hyttysenkarkoitusnuotiota, hengattiin saarella ja uitiin. Samalla pääsi testiin myös uusi teltta, vanha kun alkoi olla sen verran kasaanteipattu, ettei enää lasten kanssa uskaltanut sillä lähteä. Uusi myös painaa puolet siitä mitä vanha, mikä on ihan mukavaa. Nukkumaan mentäessä huomattiin myös, että yksi aika railakas juuri oli jäänyt huomaamatta ja oli aika keskellä telttaa. Onneksi lapset ovat vielä sen verran pieniä, että ne voi asetella tilanteen mukaan telttaan.

Aamulla mentiin ensin tutkimaan naapurisaarta, jossa olikin mainio ja tuulinen hiekkaranta, joten viileys ja hyttyset pysyivät aisoissa. Päivän suunnitelmana oli hengata ja jossain vaiheessa suorittaa siirtymä parin kilometrin päähän Iso-Korpin telttailualueelle. Tässä kohtaa opittiin, että kanootti ja tuuli on aika tekemätön yhdistelmä. Saarten suojassa meni mukavasti, mutta jo kaukaa näki, että vesi aaltoili aika levottomasti tuulensuojan ulkopuolella. Sitten kun tuuli osui, niin kanootti kääntyi saman tien tuulen mukaan, joten käännyttiin takaisin. Onneksi oltiin suhtauduttu tilanteeseen aika varovasti, joten käännyttiin saman tien takaisin yrittämättä mitään sankaritekoja. Tuuleen jäädessä olisi helposti löytänyt itsensä Pielisen vastarannalta. No eipä muuta kuin takaisin uimaan ja hengaamaan ja teltta samaan paikkaan kuin edellisyöksi. Onneksi oli hyvät paikat.

Aamulla herätessä huomattiin, että kun nyt oltiin ainoa teltta saaressa ja toista yötä samassa paikassa, niin noin saaren jokainen hyttynen oli tullut pörräämään teltan ympärille. Ratkaistiin asia niin, että pakattiin kaikki muuta tavarat paitsi teltta ja mentiin naapurisaareen aamupalalle. Palasin sen jälkeen hakemaan teltan, mutta koska oli täysin tyyntä, niin eivät ne hyttyset sieltä olleet mihinkään hävinneet, joten melkoisessa hyttyspilvessä meloin takaisin. Todettiin myös, että oikein muuta järkevää tekemistä ei ole jäljellä kuin meloa pois, koska muut telttapaikat olivat käytännössä saavuttamattomissa. Tyvenessä oli mukava meloa, mutta pikkuhiljaa alkoi tuuli nousta ja satamaan päästäkseen piti pari niemenkärkeä kiertää. Lopulta jouduttiin menemään rantaan miettimään tilannetta, kun tuuli painoi niin kovaa, ettei vastaan oikein saanut laitettua.

Siinä samalla pidettiin evästaukoa ja pohdiskeltiin ja päädyttiin siihen, että uitetaan kanootit niemennokan ympäri ja kokeillaan, että jos sille seuraavalle pääsisi kuitenkin, kun se oli hiukan paremmassa suunnassa ja hyvällä tuurilla Kolikin alkaisi suojata. Kanootin uittelu rantavesissä oli yllättävän helppoa, kun olivat sen verran vakaita, ettei niitä olisi saanut nurin kuin erityisen voimakkaasti yrittämällä. Jonkun ajan kuluttua molemmat kanootit olivat niemen oikealla puolella ja tuuliki tyyntyi hetkeksi, niin kokeiltiin, että josko seuraava siirtymä onnistuisi. Puoleen väliin lahtea oli tyyntä, mutta sitten tuuli nousi taas ja painoi meidät syvälle lahden perukoille. Siellä oli onneksi mökkejä ja laituri lähellä, joten pienen uiton jälkeen istuskeltiin laiturilla ja pohdiskeltiin, että mitäs nyt tehdään, kun kanoottiyrittäjä ei vastaa puhelimeen eikä päästä pois. Onneksi yrittäjä oli vain hetkellisesti kännykän tavoittamattomissa, joten pääsin sitten vesijetin kyydissä pois ja hain muut autolla. Saatiin hyvä seikkailu tästäkin. Lapset eivät onneksi hätääntyneet missään vaiheessa, joten homma pysyi hanskassa. Yrittäjä ei nyt suoraan sanonut, mutta nähtyään, että minkälainen porukka meitä oli, niin antoi ymmärtää, että oli aika tyytyväinen, kun ei tarvinnut kuin sen yhden kilometrin päästä hakea. Ja mekin oltiin tyytyväisiä, vesiretkeily oli tosi kivaa ja opittiin myös kunnioittamaan tuulta hyvinkin muistettavasti mutta aika turvallisesti.

Sen verran oli raakaa taistelu, että vuokrattiin mökki, jossa oltiin yötä. Ilmastoitu mökki paransi olotilaa aika paljon. Seuraavana päivänä käytiin katsomassa Kolin huiput, maisemat olivat kyllä juuri niin hienot kuin pitikin. Siitä suhailtiin kotiin ja samalla tsekattiin Punkaharju ja pidettiin pieni tauko Imatralla, jossa melkein missattiin koski, koska ajateltiin, ettei siinä arkena vettä mene. Olikin voimalaitos rempassa ja vesi meni koskessa koko ajan. Oli varsin vaikuttava.

Lopputulemana voi sanoa, että kun helteet on kolmessakympissä, niin vesiretkeily on aika hyvä valinta. Pielinen ainakin oli vielä sen verran viileä, että kuuma ei haitannut ollenkaan niin paljon kuin olisi voinut. Auringolta toki piti suojautua ja rasvaa menikin aika merkittäviä määriä. Noin muuten melominen sujui hyvin, mutta Pielinen oli aika iso vesi, joku vähän kapeampi paikka olisi ollut kyllä turvallisempi, tuolla voi tuulessa päätyä kauas. Tosin siellä oltiinkin lähinnä tarkastamassa kansallismaisema, kaikki muu oli plussaa jota sitten tulikin aika paljon. Varusteina oli kaksi isoa kuivasäkkiä ja rinkka, johon oli laitettu vettäkestävämpää kamaa. Jako oli ihan toimiva, kuivasäkit sisältsivät lähinnä kamaa, joka meni telttaan, rinkassa oli ruoanlaittokamat ja muuta sekalaista sälää, mitä tarvittiin leirissä muuten. Hyvä keikka ja innoitti perehtymään vesitouhuun muutenkin.