Pieni hilpaisu tehtiin taas. Siikarannasta Nuuksion läpi Härkälään. Märkää ja pimeää oli, mutta mukavaa, kun kaikenlaiset vammat on kunnossa ja projektiakin pääsi viemään taas eteenpäin. Nuuksiosta otettiin kaikki ilo irti, kun ruuaksi oli makkaraa ja porsaanfilettä. Nuotiolla istuttiin Holma-Saarijärvellä, Kattilassa ja Iso-Parikaksessa, jossa myös yövyttiin.
Lähtökohdat eivät ehkä ihan parhaat olleet raskaan työviikon jälkeen, joka näkyi erityisesti varustautumisessa, puutteiksi havaitsin hammasharjan, vessapaperin ja tulitikut. Kaverin muuttaminen aamusta vei myös aika paljon mehuja, joten eteneminen ei äärimmäisen tehokasta ollut. Nuotiolla istuskeltiin kuitenkin tehokkaasti tuntitolkulla, joten reissun tarkoitus tuli täytettyä. Nuotio on kyllä kivempi kuin trangia. Trangian loimussa ei ole niin kiva lämmitellä.
Suurin osa etenemisestä tehtiin enempi vähempi pimeässä ja todettiin, että pimeään vuodenaikaan kannattanee koittaa hyödyntää valoisa aika tarkkaan. Suunnistaminen pimeässä metsässä on epätriviaalia. Onneksi oltiin Nuuksiossa. Spekuloitiin myös vahvempien otsalamppujen käytöllä.
Kokeilin saappaita vaellusvälineinä ja totesin, että aika kovat kävellä, mutta muuten hyvät. Ottaen huomioon, että vettä oli paikoin hyvinkin reilusti, niin oli hyvä, että päätin testata ne. Jatkossa ehkä jotkut lisäpohjalliset tai joitain, koska nyt oli kahdet sukat ja silti jalkapohjat olivat aika hellinä. Lisätestiä varmaan, jos lähdetään märännäköisenä aikana metsään.
Riippumattosysteemeissä todettiin, että luovutaan yrityksestä kääriä eristettä sen ympäri. Tämän kokeilun perusteella tulee niin paljon painoa, ettei kannata. Seuraavaksi kokeillaan makuualustaratkaisuja. Eiköhännäistä vielä hyvät saada.
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Noux
Nuuksioon on jo matkamiesten tie vienyt. Lyhyt pätkä, mutta paljon tuli testattua. Matkattiin siis Siuntion asemalta Kylmälän kautta Siikarantaan. Haapajärven kirkon portailakin taukoiltiin ja pääsin muistelmoimaan häitä. Aika paljon oli mukavaa soratietä, mutta asvalttiakin riitti ja vähän päästiin tekemään omiakin polkuja. Ötökät eivät enää olleet riesana paitsi hirvikärpäset, jotka tuhosivat hermoja kyllä tehokkaasti.
Oleellisimpana tuli testattua polvi, joka kesti kulkemisen. Kovin pitkää päivämatkaa ei tehtykään, ettei tule takaiskuja, mutta oli kiva, että pääsi kivuttomasti perille.
Testattua tuli myös Clas Ohlsonilta ostettu noin kolmen euron sadeviitta, joka pääsee kyllä mukaan jatkossakin, suojasi sateelta tarpeeksi ja hengittää paremmin kuin takki.
Polven testaamiseen liittyen tuli testattua myös kahdet kengät, koska arvo oli, että paljon kävelyä sandaaleilla oli osasyy polviongelmiin. Olen koko kesän käyttänyt Partioaitasta parilla kympillä ostettuja avantosukkia, kun ajattelin testata, että jos ihan toisenlaisilla kengillä kävely hyödyttäisi jalkoja ja nyt otin ne testiin reissussakin, jos vaikka säästäisivät polvia. Polvista en tiedä, mutta jalkapohjat olivat kovilla, kun hiekkatien ja jalkapohjan välissä oli vain pari milliä jotain pehmeää kumia. Ja reissun lopussa ei sitäkään, kun pohjat kuluivat puhki. Hyvin palvelivat kuitenkin. Toiset testatut tossut olivat valkoiset Converset, ei ihan niin kevyet, kuin nuo edelliset, mutta kyllä niistäkin kivet tuntuivat läpi, kun ensin oli jalat noilla toisilla pehmittänyt. Uudet kun olivat, niin rupesivat pikkuvarpaat tulemaan kipeiksi, mutta muuten toimivat hyvin. Kokonaisuudessaan kulkeminen toimi hyvin, kun vaihtoi välillä kenkiä.
Dramaattisin testi oli riippumattotesti, hommattiin kolmenkympin riippumatot ja yövyttiin niissä. Sadesuojat värkättiin starkilta ostetusta muovsta, joka oli alunperin hommattu suojaamaan kämppää maalivaurioilta. Painaa about 25g per neliö, joten kevyttä kamaa. Ei älyttömän kestävää, mutta päätettiin, että nukutaan sen verran syvällä metsässä, ettei tuuli haittaa. Sadesuojan kokoa ja muotoa pitää vähän säätää ja muutenkin majoittautumisen yksityiskohtia kehittää, mutta todettiin, että tähän käyttöön ihan ehdottomat välineet ainakin näillä keleillä. Kokeiltavaksi jää, että kuinka toimii sitten kylmemmällä. Telttaa ei jatkossa oteta mukaan kuin erikoistapauksissa. Ja kylmässä, jos talviyöpyminen ei tuossa toimi. Oli ihan mukava nukkua ja painoa säästyi kilon verran, joten varsin bueno väline. Lisäpinnoja siitä, että pystyttäessä ei tarvitse kökkiä vaan voi seistä suorana.
Tavaramäärä oli jo sen verran pieneksi saatu, että kokeilin ihan periteistä reppua kantolaitteena. Toimi kyllä, mutta kyllä se pieni rinkka taitaa silti tulla jatkossa mukaan. Luulen, että lantiovyö korvaa lisäpainon. Tavaraa oli muutenkin jo alle kymmenen kiloa ainakin ilman vesiä.
Tämmöistä tällä kertaa. Seuraava kerta on ennemmin tai myöhemmin, riippunee paljon siitä, että koska jälkikasvu päättää syntyä.
Oleellisimpana tuli testattua polvi, joka kesti kulkemisen. Kovin pitkää päivämatkaa ei tehtykään, ettei tule takaiskuja, mutta oli kiva, että pääsi kivuttomasti perille.
Testattua tuli myös Clas Ohlsonilta ostettu noin kolmen euron sadeviitta, joka pääsee kyllä mukaan jatkossakin, suojasi sateelta tarpeeksi ja hengittää paremmin kuin takki.
Polven testaamiseen liittyen tuli testattua myös kahdet kengät, koska arvo oli, että paljon kävelyä sandaaleilla oli osasyy polviongelmiin. Olen koko kesän käyttänyt Partioaitasta parilla kympillä ostettuja avantosukkia, kun ajattelin testata, että jos ihan toisenlaisilla kengillä kävely hyödyttäisi jalkoja ja nyt otin ne testiin reissussakin, jos vaikka säästäisivät polvia. Polvista en tiedä, mutta jalkapohjat olivat kovilla, kun hiekkatien ja jalkapohjan välissä oli vain pari milliä jotain pehmeää kumia. Ja reissun lopussa ei sitäkään, kun pohjat kuluivat puhki. Hyvin palvelivat kuitenkin. Toiset testatut tossut olivat valkoiset Converset, ei ihan niin kevyet, kuin nuo edelliset, mutta kyllä niistäkin kivet tuntuivat läpi, kun ensin oli jalat noilla toisilla pehmittänyt. Uudet kun olivat, niin rupesivat pikkuvarpaat tulemaan kipeiksi, mutta muuten toimivat hyvin. Kokonaisuudessaan kulkeminen toimi hyvin, kun vaihtoi välillä kenkiä.
Dramaattisin testi oli riippumattotesti, hommattiin kolmenkympin riippumatot ja yövyttiin niissä. Sadesuojat värkättiin starkilta ostetusta muovsta, joka oli alunperin hommattu suojaamaan kämppää maalivaurioilta. Painaa about 25g per neliö, joten kevyttä kamaa. Ei älyttömän kestävää, mutta päätettiin, että nukutaan sen verran syvällä metsässä, ettei tuuli haittaa. Sadesuojan kokoa ja muotoa pitää vähän säätää ja muutenkin majoittautumisen yksityiskohtia kehittää, mutta todettiin, että tähän käyttöön ihan ehdottomat välineet ainakin näillä keleillä. Kokeiltavaksi jää, että kuinka toimii sitten kylmemmällä. Telttaa ei jatkossa oteta mukaan kuin erikoistapauksissa. Ja kylmässä, jos talviyöpyminen ei tuossa toimi. Oli ihan mukava nukkua ja painoa säästyi kilon verran, joten varsin bueno väline. Lisäpinnoja siitä, että pystyttäessä ei tarvitse kökkiä vaan voi seistä suorana.
Tavaramäärä oli jo sen verran pieneksi saatu, että kokeilin ihan periteistä reppua kantolaitteena. Toimi kyllä, mutta kyllä se pieni rinkka taitaa silti tulla jatkossa mukaan. Luulen, että lantiovyö korvaa lisäpainon. Tavaraa oli muutenkin jo alle kymmenen kiloa ainakin ilman vesiä.
Tämmöistä tällä kertaa. Seuraava kerta on ennemmin tai myöhemmin, riippunee paljon siitä, että koska jälkikasvu päättää syntyä.
tiistai 25. elokuuta 2009
Hifishifishifis ja vastoinkäymisiä
Polvi laukesi, niin tuli taukoa tähänkin toimintaan. Parempaan päin menossa, joten ehkä lähiaikoina pääsee taas vähän eteenpäin.
Mutta hifistely jatkuu. Nyt koitetaankin jo dramaattisempia kevennysmenetelmiä, kun testiin tulevat riippumatot. Jos kaikki menee kuin elokuvissa, niin lyhyille reissuille ei tarvita telttaa eikä makuualustaa, kunhan saa tuohon säädettyä sadesuojan. Pari kiloa tipahtaisi kamojen paino heti.
Tuota voi koittaa hifistää talvikäyttöönkin ja muuta. Hifishifis jatkuu siis teemana tiukasti.
Mutta hifistely jatkuu. Nyt koitetaankin jo dramaattisempia kevennysmenetelmiä, kun testiin tulevat riippumatot. Jos kaikki menee kuin elokuvissa, niin lyhyille reissuille ei tarvita telttaa eikä makuualustaa, kunhan saa tuohon säädettyä sadesuojan. Pari kiloa tipahtaisi kamojen paino heti.
Tuota voi koittaa hifistää talvikäyttöönkin ja muuta. Hifishifis jatkuu siis teemana tiukasti.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Siuntio
Saavutettiin Siuntio. Ensimmäinen päivä meni muuten mukavasti, mutta hidasta kulkemista oli, kun tiet eivät vieneet ihan siihen suuntaan kuin haluttiin ja metsät ja suot eivät olleet kaikkein helppokulkuisimpia. 6 km neljässä tunnissa laskeskeltiin. Ei ehkä reuhdottu muutenkaan ihan apinanraivolla. Alkuperäisenä tavoitteena oli päästä Siuntion kirkonkylään ensimmäisenä iltana, mutta matkanteko oli siinämäärin hidasta, että 15 km jäi matkaa väliin. Ei siis ihan lasketusti mennyt, mutta ei suuresti haitannut. Erikoisia asioita ei paljoa tapahtunut, yhteen Seppo-nimiseen rinkkoja pelkäävään koiraan tutustuttiin.
Teltta lyötiin lähelle satunnaista järveä.
Liialliseen rehkimiseen ei toisenakaan päivänä sorruttu, vaan heräiltiin joskus puoli yhdentoista maissa ja liikkeellä oltiin jo ennen puoli yhtä. Satoi, joten vauhti oli reipasta ja tauot vähissä. Todettiin, että kesäsateissa shortsit ja t-paita on oikea varustus, mutta tauolle tarvitaan vähän lisävaatteita. 15 km Siuntion kirkonkylään meni kolmessa tunnissa, mutta polvi alkoi turvota ja asvaltillakävely verotti muutenkin jalkoja, joten käveltiin Siuntioon ja tultiin pois.
Kevyemmällä rinkalla oli kiva kävellä, ruokasysteemit toimi hyvin ja muutenkin oli kivaa. Sadetta toimintaympäristönä päästiin kokeilemaan pienessä mittakaavassa, ei aiheuttanut merkittävää lisähaastetta. Hiukan varustusta täytyy kyllä säätää jatkossa sateen varalle. Nyt ei oikein ollut taukovarusteita.
Varustuksen optimointi jatkuu muutenkin. Suunnittelin, että seuraavalle kerralle otan makuupussin tilalle lakanan. Ei kahise niin paljoa ja on tarpeeksi lämmin.
Teltta lyötiin lähelle satunnaista järveä.
Liialliseen rehkimiseen ei toisenakaan päivänä sorruttu, vaan heräiltiin joskus puoli yhdentoista maissa ja liikkeellä oltiin jo ennen puoli yhtä. Satoi, joten vauhti oli reipasta ja tauot vähissä. Todettiin, että kesäsateissa shortsit ja t-paita on oikea varustus, mutta tauolle tarvitaan vähän lisävaatteita. 15 km Siuntion kirkonkylään meni kolmessa tunnissa, mutta polvi alkoi turvota ja asvaltillakävely verotti muutenkin jalkoja, joten käveltiin Siuntioon ja tultiin pois.
Kevyemmällä rinkalla oli kiva kävellä, ruokasysteemit toimi hyvin ja muutenkin oli kivaa. Sadetta toimintaympäristönä päästiin kokeilemaan pienessä mittakaavassa, ei aiheuttanut merkittävää lisähaastetta. Hiukan varustusta täytyy kyllä säätää jatkossa sateen varalle. Nyt ei oikein ollut taukovarusteita.
Varustuksen optimointi jatkuu muutenkin. Suunnittelin, että seuraavalle kerralle otan makuupussin tilalle lakanan. Ei kahise niin paljoa ja on tarpeeksi lämmin.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Inkoo saavutettu
Päivällä lähtö tapahtui karjaalta ja viiden tunnin metsässärämpimisen jälkeen saavuimme vihdoin inkooseen. Lounas oli maittava pussilounas. Tätä matkaa varten hankin MSR:n pikkukeittimen ja otin trangian kahvipannun mukaan, joilla lämmitämme vedet ruokaa varten. Yhdistelmä painaa kilon vähemmän kuin trangia ja toimii paremmin, joten siitä tulee jatkossa standardi kesällä.
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Karjaalta eteenpäin
Sunnuntaina 13.7.2009, jos Jumala suo, jatkuu matkamme Karjaalta Nuuksiota kohti. Suunnitelmat ei kauhean tarkkoja ole, mutta tavoitteena tosiaan Nuuksio, että pääsee kavereitten kanssa sitten käyskentelemään siellä. Pääsee vaimokin vähän metsän makuun, niin ei ole niin katkera, kun mies pitää hauskaa ja itse joutuu olemaan raskaana kotona.
Reissun teemana ainakin omalta osaltani tosiaan se grammahifistely. Tavoite saada alle kymmenen kiloa kamaa mukaan. Yhdelle yölle ei pitäisi olla vaikeaa muuten, mutta paha nelikko rinkka + teltta + makuupussi + makuualusta painaa jo 6.5 kg. Päälle tulevat vaatteet painaa vissiin pari kiloa, niin muulle kamalle ei paljoa jää. No eipä sitä kamaa tarvitakaan, että sikäli ei suuresti pitäisi haastaa. Riippuen tietenkin siitä, että mitä makkaraa safkaksi ottaa, mutta noilla kuivasafkoilla päästäneen tavoitteeseen. Tai ainakin lähelle.
Seuraava askel taitaa sitten olla majoituksen keventäminen, jos paljon meinaa kiloja pois. Hifis hifis.
Käveltävää alustavilla arvioilla tulis n. 30 km per päivä, joten hifistely ehkä kannattaakin.
Reissun teemana ainakin omalta osaltani tosiaan se grammahifistely. Tavoite saada alle kymmenen kiloa kamaa mukaan. Yhdelle yölle ei pitäisi olla vaikeaa muuten, mutta paha nelikko rinkka + teltta + makuupussi + makuualusta painaa jo 6.5 kg. Päälle tulevat vaatteet painaa vissiin pari kiloa, niin muulle kamalle ei paljoa jää. No eipä sitä kamaa tarvitakaan, että sikäli ei suuresti pitäisi haastaa. Riippuen tietenkin siitä, että mitä makkaraa safkaksi ottaa, mutta noilla kuivasafkoilla päästäneen tavoitteeseen. Tai ainakin lähelle.
Seuraava askel taitaa sitten olla majoituksen keventäminen, jos paljon meinaa kiloja pois. Hifis hifis.
Käveltävää alustavilla arvioilla tulis n. 30 km per päivä, joten hifistely ehkä kannattaakin.
maanantai 6. heinäkuuta 2009
Satunnaisena sivujuonteena Hetta-Pallas
Käytiinpä hilpasemassa Hetta-Pallas tai tarkemmin Hetta-Jeris. Hyvä reissu oli, vaikka ötökät vähän kiusasivatkin. Avotunturia arvosti normaaliakin enemmän. Onneksi sattui olemaan sellainen reitti, joka kulki paljon korkealla.
Kantapäämenetelmällä tapahtuva oppiminen jatkuu. Tällä kertaa kaverin sormen kautta opittiin, että haavansulkuteippiä mukaan. Täytyy varmaan joskus oikeasti perehtyä siihen, että mitä kaikkea ea-kamoissa pitää olla, koska tuntuu, että niistä tulee kantapääoppimista huomattavan säännöllisesti. Vähän vaikea selittää itselleen, että miksi ei oltu varauduttu hiukan isompiin haavoihin.
Ensiapukursseja voisi olla myös hyvä käydä. Aina ei ehkä ole lääkäriä reissukaverina.
Todettiin myös, että lääkäri on reissukaverina loistava juttu.
Jälleen todettiin myös se, että venyttely pitää tehdä joka ilta. Todettu kyllä kaikkien aikaisempienkin reissujen yhteydessä. Nyt tuli hyvää käytännön vertailuakin, kun alkuun jaksoi venytellä ja sitten ihan lopussa ei. Jalkaongelmat hyökkäsivät aika pian. Sitäpaitsi reisilihakset kuuluu kai voida erottaa luusta muustakin kuin siitä, että reiden pinnalla ei ole luuta.
Pari asiaa tuli testattuakin jatkoa varten.
1) Sandaalit on hyvät vaelluskengät kun kuljetaan polkua. Vaelluskengät eivät tuollaisella reissulla anna painolle vastinetta tarpeeksi ja jalatkin tuntuvat olevan enemmän vaarassa. Ilmeisesti kengässä on kuitenkin sen verran kosteaa. Sateessakin sandaalit toimivat, jalat vaan kannattanee välillä kuivatella.
2) Tehtiin omia lisää vain vesi-safkoja, jotka toimivat teknisesti, mutta reseptit vaativat säätämistä. Annokset olivat myös turhan isoja. Aamupalat tulee ainakin tehtyä jatkossa näin.
3) Vaippaharso on loistava retkipyyhe, kuten monet ovat kertoneet. Nyt se on myös kokeiltu. Kevyt ja kuivuu äkkiä.
Lisää testattavaakin keksittiin.
1) Öljyä messiin ja valmisannokset pienemmiksi. Varmaan olisi ollut selväkin asia, jos olisi pysähtynyt miettimään, mutta reissun päällä sen ainakin tajuaa, että lähes rasvaton ruoka on aika tyhmä asia.
2) Polkuvaelluksille ei vaelluskenkiä. Sandaalit toimii ja jos löytyisi jostain kevyet puolivarrelliset kengät, joita voisi kyllästää hiukan vedenpitäviksi, niin painossa säästyisi ja jaloissakin. Nyt ne vaelluskengät oli rinkassa painona liki koko reissun ja tuntui, että pari kiloa kevyempikin rinkka olisi kelvannut. Jonkunlaiset kengät täytyy kumminkin ottaa mukaan, koska ihan kaikissa risukoissa ei sandaaleilla viitsi mennä.
3) Keittimen minimointi. Jos varustautuisi keittämään vain vettä ja tekisi safkat niin, että ei tosiaan tarvitse kuin keittää vettä.
4) Yleinen grammahifistely. Satakiloisen äijän rinkkakin voi painaa, mutta silti olisi hyvä, että paino tulisi tarpeelliseksi katsotusta tavarasta, eikä siitä, että ei vaan tullut käytettyä järkeä. Liki kilon sai nipistettyä rinkan painosta, kun käytti hetken siviilikamojen valitsemiseen. Neljän hengen porukalla kannettiin metsästä pois toista kiloa leipää ja metua. Ellei kolmattakin.
Kantapäämenetelmällä tapahtuva oppiminen jatkuu. Tällä kertaa kaverin sormen kautta opittiin, että haavansulkuteippiä mukaan. Täytyy varmaan joskus oikeasti perehtyä siihen, että mitä kaikkea ea-kamoissa pitää olla, koska tuntuu, että niistä tulee kantapääoppimista huomattavan säännöllisesti. Vähän vaikea selittää itselleen, että miksi ei oltu varauduttu hiukan isompiin haavoihin.
Ensiapukursseja voisi olla myös hyvä käydä. Aina ei ehkä ole lääkäriä reissukaverina.
Todettiin myös, että lääkäri on reissukaverina loistava juttu.
Jälleen todettiin myös se, että venyttely pitää tehdä joka ilta. Todettu kyllä kaikkien aikaisempienkin reissujen yhteydessä. Nyt tuli hyvää käytännön vertailuakin, kun alkuun jaksoi venytellä ja sitten ihan lopussa ei. Jalkaongelmat hyökkäsivät aika pian. Sitäpaitsi reisilihakset kuuluu kai voida erottaa luusta muustakin kuin siitä, että reiden pinnalla ei ole luuta.
Pari asiaa tuli testattuakin jatkoa varten.
1) Sandaalit on hyvät vaelluskengät kun kuljetaan polkua. Vaelluskengät eivät tuollaisella reissulla anna painolle vastinetta tarpeeksi ja jalatkin tuntuvat olevan enemmän vaarassa. Ilmeisesti kengässä on kuitenkin sen verran kosteaa. Sateessakin sandaalit toimivat, jalat vaan kannattanee välillä kuivatella.
2) Tehtiin omia lisää vain vesi-safkoja, jotka toimivat teknisesti, mutta reseptit vaativat säätämistä. Annokset olivat myös turhan isoja. Aamupalat tulee ainakin tehtyä jatkossa näin.
3) Vaippaharso on loistava retkipyyhe, kuten monet ovat kertoneet. Nyt se on myös kokeiltu. Kevyt ja kuivuu äkkiä.
Lisää testattavaakin keksittiin.
1) Öljyä messiin ja valmisannokset pienemmiksi. Varmaan olisi ollut selväkin asia, jos olisi pysähtynyt miettimään, mutta reissun päällä sen ainakin tajuaa, että lähes rasvaton ruoka on aika tyhmä asia.
2) Polkuvaelluksille ei vaelluskenkiä. Sandaalit toimii ja jos löytyisi jostain kevyet puolivarrelliset kengät, joita voisi kyllästää hiukan vedenpitäviksi, niin painossa säästyisi ja jaloissakin. Nyt ne vaelluskengät oli rinkassa painona liki koko reissun ja tuntui, että pari kiloa kevyempikin rinkka olisi kelvannut. Jonkunlaiset kengät täytyy kumminkin ottaa mukaan, koska ihan kaikissa risukoissa ei sandaaleilla viitsi mennä.
3) Keittimen minimointi. Jos varustautuisi keittämään vain vettä ja tekisi safkat niin, että ei tosiaan tarvitse kuin keittää vettä.
4) Yleinen grammahifistely. Satakiloisen äijän rinkkakin voi painaa, mutta silti olisi hyvä, että paino tulisi tarpeelliseksi katsotusta tavarasta, eikä siitä, että ei vaan tullut käytettyä järkeä. Liki kilon sai nipistettyä rinkan painosta, kun käytti hetken siviilikamojen valitsemiseen. Neljän hengen porukalla kannettiin metsästä pois toista kiloa leipää ja metua. Ellei kolmattakin.
maanantai 18. toukokuuta 2009
Ensimmäinen pätkä takana
Nyt on sitten ensimmäiset kilometrit reissusta takana. Aika paljon tuli opittua retkeilyasenteesta ja kävelystä asvaltilla. Homma lähti alkuun suoritusasenteella ja loppupuolet matkasta sitten veristen jalkojen opettamana paljon rennommalla fiiliksellä. No, mutta matka meni jotenkuten näin.
Torstai 14.5.
Lähtö Helsingistä kampin bussiterminaalista meinasi saada lopun, kun bussiin ei kelvannutkaan minkäänlainen muoviraha. Onneksi kuski ehdotti, että nostetaan rahaa sitten jossain vaiheessa ja maksetaan, joten matka pääsi alkamaan. Hangossa sitten nousimme nostamaan rahaa ja näimme vieressä sataman, joten nousimme sitten saman tien pois kyydistä. Olimme siis aikaisemmin tarkastaneet, että eteläisin piste on satama-alueella. Rinkat selässä sitten hieman paikkoja hakien löysimme paikan, joka oli kompassin mukaisesti eteläisin piste. Otimme votkaryypyt ja iloitsimme matkan varsinaisesta alusta.
Aloimme sitten kävelyn kohti itäistä pistettä, kunnes huomasimme kaupunkikartan, jossa oli punaisella merkitty sijaintimme. Kuvasta sitten näimme, että olimme käyneet väärässä satamassa, emmekä suinkaan eteläisimmässä pisteessä. Totesimme, että alkaa olemaan nälkä ja suuntasimme kotipizzaan. Vähän tankattuamme päätimme sitten ajella taksilla oikeaan satamaan (tämä siis oli vielä sallituissa rajoissa, koska emme vielä olleet saavuttaneet eteläistä pistettä ja siten olleet aloittaneet projektia, myöhemmin taksin käyttö ei enää ole oikein sallittu etenemismuoto). Satama-alueella sitten ei saanutkaan mennä ilman kulkulupaa ihan eteläisimpään pisteeseen, joten päätimme mennä niin etelään kuin pääsimme. Siellä sitten juhlistimme Mikan juuri ostamilla sikareilla matkan alkua. Päätimme, että saatamme myöhemmin yrittää hankkia kulkulupaa satama-alueelle ja vielä tulla kävelemään jäljelle jääneen pienen pätkän.
Pois päin kävellessämme huomasimme, että paikallinen arkkitehtuuri on tuottanut toinen toistaan rumempia ja oudompia taloja.
Ensimmäisenä päivänä ylitimme myös 23:n leveyspiirin, jota juhlistimme tukkipinon päällä huikalla Stolichnayaa.
Päivän päätimme pystyttämällä teltan mäntymetsään ja painuimme nukkumaan. Tässä vaiheessa molemmilla oli vielä hyvä menofiilis päällä ja suunnittelimme, miten voisimme optimoida ilta ja aamutoimia sekä muita päivän mittaan olevia askareita, jotta kävelemiselle jäisi mahdollisimman paljon aikaa ja voisimme suorittaa kilometrejä.
Perjantai 15.5.
Herättyämme laitoimme mukana kantamamme kertakäyttögrillin päälle ja aloimme paistamaan makkaroita. Niistä tuli oikein maukkaita ja päivä lähti iloisesti ja energiaa pursuten käyntiin. Laitoimme teltan kasaan ja lähdimme kulkemaan kohti Täktomia, olimme siis vielä juuri ja juuri Hangon taajaman ulkopuolella. Matkalla aloimme vähän keskustella veden saannista, kun mukaan oli tullut vedenpuhdistin, jolla oli tarkoitus ottaa puroista ja järvistä vettä. Huono puoli oli se, että kaikki vesi, jota näimme, oli merivettä tai todella likaisen näköistä pelloilta virtaavaa vettä. Onneksi veden lähestyessä loppua, Mika rohkaisi itsensä ja kyseli pihalla autoaan pesseeltä mieheltä, että saisiko juomavettä. Saimme pullomme täyteen vettä ja lisäksi vielä mies toi kertakäyttömukit ja kannullisen vettä. Vieraanvaraisuus on jotain vähän toista, mihin Espoossa on tottunut. Vesipullot täynnä jatkoimme matkaa vauhdikkasti ja matka etenikin oikein mukavaa tahtia. Tvärminnessä sitten huomasimme, että kivikovilla kengillä kävey asvaltilla on melko kuluttavaa ja pysähdyimme laittamaan vähän urheiluteippiä jalkoihin. Varsinkin itse huomasin, että jalkojen hikoilukin saa aikaiseksi sen, että jalat ovat koko ajan melko kosteat. No, ei homma vaikuttanut siinä vaiheessa kovin huolestuttavalta, joten päätimme helpottaa asiaa ja kävellä mahdollisimman paljon pientareella ja vähän tien sivussa, jotta alla olisi jokin pehmeämpi materiaali kuin asvaltti.
Tässä vaiheessa aloimme kuulla paikalla olleen sotaharjoituksen ääniä, ilmeisesti rynnäkkökiväärillä ampumista. Lisäksi tien vieressä oli hyvä, armeijan kulkuneuvoja varten tehty ei-päällystetty ura.
Koska vettä ei selkeästikään ollut tuhlattavaksi asti, olimme päättäneet syödä jossakin taajamassa ravintolassa ruoan ja säästää siten vettä. Huomasimme vain, että kello oli jo paljon yli puolenpäivän, eikä mistään taajamasta löytynyt ruokapaikkaa. Aikaisemmin olimme saaneet ohjeen, että Lappvik-nimisestä paikasta löytyy ravintola. Itse emme löytäneet kuin Teboilin ja sielläkin oli vain makkaroita ja lihapiirakoita myytävänä. Päätimme, että niitä emme syö, joten ostimme vain jätskit ja jatkoimme matkaa. Tässä vaiheessa jalkapohjissa tuntui jo matkan rasitus. Vähän metsän puolelle päästyämme söimme sitten lounaan kello 18, jonka teimme Reiterin retkimuonista. Totesimme, että ne ovat erittäin käteviä, kun niiden syönnin jälkeen ei tarvitse tiskata ja päätimme käyttää niitä jatkossakin. Eväidensyöntipaikka oli ihan mukavan oloinen pyörätie, jossa mahtuisi pari autoakin rinnakkain etenemään, joten ei joutunut ihan metsässä kävelemään:)
Jonkin aikaa matkattuamme saavuimme Harparskog -nimiseen kylään ja jäänteitä Harparskog -linjasta, jossa on käyty toisen maailmansodan aikaisia taisteluita. Mika kunnioitti sotiemme veteraaneja sotilaallisella tervehdyksellä
Myöhemmin löysimme myös isoja kivijonoja, joiden päättelimme liittyneen myös sotilaalliseen toimintaan, mahdollisesti tankki-tai muina esteinä.
Tässä vaiheessa käveleminen alkoi olemaan hyvin tuskallista ja tarkastelinkin omien jalkapohjieni kuntoa. Yksi iso rakkula oli jo sisältä helakan punainen.
Päivä alkoi lähestymään loppuaan ja niin myös meidän vesivarantomme. Mika kyseli taas maalaistalosta vettä ja saimmekin taas pullomme täyteen. Tällä kertaa tosin talon isäntä katsoi meitä vähän epäilevästi, mutta ei ilmeisesti kehdannut kieltäytyä, kun pihalla oli mukana ruotsalainen vieraskin. Vieras tosin puhui erinomaista suomea ja keskustelimme ruotsalaisista kävelijöistä, jotka kävelevät eturauhassyövän hoidon puolesta.
Vettä saatuamme päätimme etsiä jostain leiripaikan ja aika saman tien minulla tuntui jalassa kuinka iso vesirakkula puhkesi. Tästä seurasi se, että todellakin menimme ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan etsimään telttapaikkaa. Kun teltta oli saatu pystyyn, aloimme paikkailemaan jalkojamme, missä hommassa menikin melko kauan. Tunnelma ei ollut kovin korkealla ja mietimme jo, pitääkö lähteä seuraavana päivänä kotiin ja soittelimmekin jo varoitukseksi, että kotiinlähtö saattaa olla lähellä. Söimme vähän leipää ja Mikan loistavia kuivattuja lihoja.
Lauantai 16.5.
Aamulla herättyämme ja lisättyämme jalkoihin laastareita, ne tuntuivat vähän paremmilta kuin illalla ja elättelimme jo toivoa, että ehkä reissu ei vielä päätykään tänään. Päätimme kuitenkin tehdä päätöksen vasta kun jonkin verran kävelyä oli takana. Lähtötunnelmaa paransi sekin, että mika sai kävelysauvat seisomaan maahan, eikä niitä tarvinnut rinkka selässä lähteä nostelemaan.
Missään vaiheessa emme kuitenkaan antaneet jalkojen kivun vaikuttaa etenemisvauhtiin, vaan pidimme kirkkaana mielessä sen, että kilometrejä tässä on tultu hakemaan. Siispä etenemisvauhti oli vielä hyvä ja tauotkin pidimme kohtuullisen lyhyinä.
Päivän ensimmäisen välipalan nautimme vähän ennen Tammisaarta kioskin pihalla syöden ostamiamme jäätelöitä. Taas saimme vesivarastomme täytettyä ja lisäksi pahvimukitkin täyteen vettä. Juotuamme vedet pahvimukeista, täytimme ne ostamillamme oluilla ja jatkoimme matkaa. Itse olin vielä säilyttänyt pillinkin, jonka läpi olut maistui erilaiselta.
Saavuttuamme Tammisaareen, josta pääsisimme kätevästi takaisin kotiin, söimme pizzeriassa meat lover -pizzat ja päätimme kivusta huolimatta, että ihan näin nopeasti meitä ei saa reissua lopettmaan, kun ihan konttaamaan asti ei ole tarvinnut ruveta. Jatkoimme matkaa ja yritimme etsiä apteekkia tai muuta paikkaa, mistä saisimme lisää rakkolaastareita, sillä oma kävelyni ei enää näyttänyt kovin terveeltä, vaan joka askeleella piti jo ontua aika pahasti, että pystyi etenemään. Käytyämme lidlissä ostamassa vesipullon saimme selville, että jos halusimme apteekkiin, tulisi meidän kävellä muutamia kilometrejä taaksepäin. Tätä emme kuitenkaan tehneet, koska halusimme kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä tällä reissulla.
Muutama kilometri Tammisaaren keskustan jälkeen pidimme taukoa pyörätiellä, johon paistoi aurinko erittäin mukavasti ja siinä oli jotenkin vain mukava ottaa aurinkoa ja nauttia päivästä. Siinä vähän aikaa lepäiltyämme aloimme keskustelemaan retken tavoitteista ja siitä, mitä täältä oikein ollaan tultu hakemaan. Totesimme, että alunperinkin kun suunnitelma keksittiin, olimme jutelleet, että matkaltamme lähemme hakemaan mukavia fiiliksiä ja kivoja paikkoja, joita voi katsella. Nyt kuitenkin olimme jossain vaiheessa vaihtaneet tavoitteeksemme sen, että pääsemme mahdollisimman nopeasti reitin läpi. Eli into oli voittanut järjen ja mukavuuden tavoittelun. Huomasimme myös, että iloinen rupattelu oli jäänyt jo pitkän aikaa sitten ja vaihtunut apaattiseen etenemiseen. Päätimmekin hyvin yksimielisesti, että muutamme prioriteettejä ja lyhensimme retken senhetkisen tavoitteen puoleen ja totesimme, että pidämme taukoja juuri silloin kun se sattuu kiinnostamaan ja juuri niin pitkiä taukoja kuin sattuu kiinnostamaan. Eli alamme nauttia etenemisestä. Tästä eteenpäin reissusta onkin vain sitten hyviä muistoja, eikä niinkään jalkojen kivun värittämiä muistoja.
Saavutimmekin seuraavaksi 60:n pituuspiirin ja juhlistimme sitä nauttimalla mukaan ottamamme Kukko-oluet ja syömällä makkarat.
Ilta alkoikin jo hämärtymään ja etsimme sopivan paikan pystyttää teltta. Tällä kertaa teltan toisella puolella oli rautatie ja toisella iso tie parin sadan metrin päässä. Vähän pohdimme, haittaavatko ne nukkumista, mutta onneksi näin ei käynyt. Vietimme euroviisu-illan syömällä kuivalihaa, juomalla loput viinat ja kiipeilemällä läheisellä isolla kivellä. Huomasimme, että mukava rupattelu oli palannut ja molemmilla oli hyvä fiilis päällä. Vielä kun tiesi, että seuraavana päivänä jalatkin voivat varmaan paremmin, oli mukava mennä nukkumaan.
Sunnuntai 17.5.
Aamulla heräsimme, nautimme aamupalan, kasasimme teltan ja lähdimme taas jatkamaan retkeä. Jalatkin tuntuivat paremmilta, kun edellisen päivän iltapäivänä olimme pitäneet hyvin taukoja ja edenneet hitaammin. Löysimme mukavia polkuja, joita kävelimme ja saimme taas eräässä maalaistalossa vesipullomme täytettyä. Lounaan nautimme löytämämme järven ääressä uimarannalla, jossa ensimmäistä kertaa siis käytimme vedenpuhdistinta, kun teimme ruokaa. Vietimme ruokapaikalla hyvän tovin, josta suutasimmekin kohti Karjaata, joka oli meidän lopullinen tavoitteemme.
Karjaan asemalla nousimme junaan ja aloitimme matkan kohti kotia. Totesimme vain, että matkan aloittaminen näin yltiöpäisesti kilometrejä hakien oli aika hyvä homma, koska saimme nyt näin ensimmäisellä kerralla jo muistutuksen siitä, että nyt ei olla suorittamassa, vaan nauttimassa luonnosta. Uskon, että muilla reissuilla muistamme tämän erittäin hyvin. Lisäksi viimeinen vuorokausi oli erittäin mukavaa etenemistä rennolla tahdilla.
Nyt vain suunnittelemaan seuraavaa reissua kunhan jalat ovat palautuneet siihen kuntoon, että niillä voi taas kävellä normaalisti:)
Torstai 14.5.
Lähtö Helsingistä kampin bussiterminaalista meinasi saada lopun, kun bussiin ei kelvannutkaan minkäänlainen muoviraha. Onneksi kuski ehdotti, että nostetaan rahaa sitten jossain vaiheessa ja maksetaan, joten matka pääsi alkamaan. Hangossa sitten nousimme nostamaan rahaa ja näimme vieressä sataman, joten nousimme sitten saman tien pois kyydistä. Olimme siis aikaisemmin tarkastaneet, että eteläisin piste on satama-alueella. Rinkat selässä sitten hieman paikkoja hakien löysimme paikan, joka oli kompassin mukaisesti eteläisin piste. Otimme votkaryypyt ja iloitsimme matkan varsinaisesta alusta.
Aloimme sitten kävelyn kohti itäistä pistettä, kunnes huomasimme kaupunkikartan, jossa oli punaisella merkitty sijaintimme. Kuvasta sitten näimme, että olimme käyneet väärässä satamassa, emmekä suinkaan eteläisimmässä pisteessä. Totesimme, että alkaa olemaan nälkä ja suuntasimme kotipizzaan. Vähän tankattuamme päätimme sitten ajella taksilla oikeaan satamaan (tämä siis oli vielä sallituissa rajoissa, koska emme vielä olleet saavuttaneet eteläistä pistettä ja siten olleet aloittaneet projektia, myöhemmin taksin käyttö ei enää ole oikein sallittu etenemismuoto). Satama-alueella sitten ei saanutkaan mennä ilman kulkulupaa ihan eteläisimpään pisteeseen, joten päätimme mennä niin etelään kuin pääsimme. Siellä sitten juhlistimme Mikan juuri ostamilla sikareilla matkan alkua. Päätimme, että saatamme myöhemmin yrittää hankkia kulkulupaa satama-alueelle ja vielä tulla kävelemään jäljelle jääneen pienen pätkän.
Pois päin kävellessämme huomasimme, että paikallinen arkkitehtuuri on tuottanut toinen toistaan rumempia ja oudompia taloja.
Ensimmäisenä päivänä ylitimme myös 23:n leveyspiirin, jota juhlistimme tukkipinon päällä huikalla Stolichnayaa.
Päivän päätimme pystyttämällä teltan mäntymetsään ja painuimme nukkumaan. Tässä vaiheessa molemmilla oli vielä hyvä menofiilis päällä ja suunnittelimme, miten voisimme optimoida ilta ja aamutoimia sekä muita päivän mittaan olevia askareita, jotta kävelemiselle jäisi mahdollisimman paljon aikaa ja voisimme suorittaa kilometrejä.
Perjantai 15.5.
Herättyämme laitoimme mukana kantamamme kertakäyttögrillin päälle ja aloimme paistamaan makkaroita. Niistä tuli oikein maukkaita ja päivä lähti iloisesti ja energiaa pursuten käyntiin. Laitoimme teltan kasaan ja lähdimme kulkemaan kohti Täktomia, olimme siis vielä juuri ja juuri Hangon taajaman ulkopuolella. Matkalla aloimme vähän keskustella veden saannista, kun mukaan oli tullut vedenpuhdistin, jolla oli tarkoitus ottaa puroista ja järvistä vettä. Huono puoli oli se, että kaikki vesi, jota näimme, oli merivettä tai todella likaisen näköistä pelloilta virtaavaa vettä. Onneksi veden lähestyessä loppua, Mika rohkaisi itsensä ja kyseli pihalla autoaan pesseeltä mieheltä, että saisiko juomavettä. Saimme pullomme täyteen vettä ja lisäksi vielä mies toi kertakäyttömukit ja kannullisen vettä. Vieraanvaraisuus on jotain vähän toista, mihin Espoossa on tottunut. Vesipullot täynnä jatkoimme matkaa vauhdikkasti ja matka etenikin oikein mukavaa tahtia. Tvärminnessä sitten huomasimme, että kivikovilla kengillä kävey asvaltilla on melko kuluttavaa ja pysähdyimme laittamaan vähän urheiluteippiä jalkoihin. Varsinkin itse huomasin, että jalkojen hikoilukin saa aikaiseksi sen, että jalat ovat koko ajan melko kosteat. No, ei homma vaikuttanut siinä vaiheessa kovin huolestuttavalta, joten päätimme helpottaa asiaa ja kävellä mahdollisimman paljon pientareella ja vähän tien sivussa, jotta alla olisi jokin pehmeämpi materiaali kuin asvaltti.
Tässä vaiheessa aloimme kuulla paikalla olleen sotaharjoituksen ääniä, ilmeisesti rynnäkkökiväärillä ampumista. Lisäksi tien vieressä oli hyvä, armeijan kulkuneuvoja varten tehty ei-päällystetty ura.
Koska vettä ei selkeästikään ollut tuhlattavaksi asti, olimme päättäneet syödä jossakin taajamassa ravintolassa ruoan ja säästää siten vettä. Huomasimme vain, että kello oli jo paljon yli puolenpäivän, eikä mistään taajamasta löytynyt ruokapaikkaa. Aikaisemmin olimme saaneet ohjeen, että Lappvik-nimisestä paikasta löytyy ravintola. Itse emme löytäneet kuin Teboilin ja sielläkin oli vain makkaroita ja lihapiirakoita myytävänä. Päätimme, että niitä emme syö, joten ostimme vain jätskit ja jatkoimme matkaa. Tässä vaiheessa jalkapohjissa tuntui jo matkan rasitus. Vähän metsän puolelle päästyämme söimme sitten lounaan kello 18, jonka teimme Reiterin retkimuonista. Totesimme, että ne ovat erittäin käteviä, kun niiden syönnin jälkeen ei tarvitse tiskata ja päätimme käyttää niitä jatkossakin. Eväidensyöntipaikka oli ihan mukavan oloinen pyörätie, jossa mahtuisi pari autoakin rinnakkain etenemään, joten ei joutunut ihan metsässä kävelemään:)
Jonkin aikaa matkattuamme saavuimme Harparskog -nimiseen kylään ja jäänteitä Harparskog -linjasta, jossa on käyty toisen maailmansodan aikaisia taisteluita. Mika kunnioitti sotiemme veteraaneja sotilaallisella tervehdyksellä
Myöhemmin löysimme myös isoja kivijonoja, joiden päättelimme liittyneen myös sotilaalliseen toimintaan, mahdollisesti tankki-tai muina esteinä.
Tässä vaiheessa käveleminen alkoi olemaan hyvin tuskallista ja tarkastelinkin omien jalkapohjieni kuntoa. Yksi iso rakkula oli jo sisältä helakan punainen.
Päivä alkoi lähestymään loppuaan ja niin myös meidän vesivarantomme. Mika kyseli taas maalaistalosta vettä ja saimmekin taas pullomme täyteen. Tällä kertaa tosin talon isäntä katsoi meitä vähän epäilevästi, mutta ei ilmeisesti kehdannut kieltäytyä, kun pihalla oli mukana ruotsalainen vieraskin. Vieras tosin puhui erinomaista suomea ja keskustelimme ruotsalaisista kävelijöistä, jotka kävelevät eturauhassyövän hoidon puolesta.
Vettä saatuamme päätimme etsiä jostain leiripaikan ja aika saman tien minulla tuntui jalassa kuinka iso vesirakkula puhkesi. Tästä seurasi se, että todellakin menimme ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan etsimään telttapaikkaa. Kun teltta oli saatu pystyyn, aloimme paikkailemaan jalkojamme, missä hommassa menikin melko kauan. Tunnelma ei ollut kovin korkealla ja mietimme jo, pitääkö lähteä seuraavana päivänä kotiin ja soittelimmekin jo varoitukseksi, että kotiinlähtö saattaa olla lähellä. Söimme vähän leipää ja Mikan loistavia kuivattuja lihoja.
Lauantai 16.5.
Aamulla herättyämme ja lisättyämme jalkoihin laastareita, ne tuntuivat vähän paremmilta kuin illalla ja elättelimme jo toivoa, että ehkä reissu ei vielä päätykään tänään. Päätimme kuitenkin tehdä päätöksen vasta kun jonkin verran kävelyä oli takana. Lähtötunnelmaa paransi sekin, että mika sai kävelysauvat seisomaan maahan, eikä niitä tarvinnut rinkka selässä lähteä nostelemaan.
Missään vaiheessa emme kuitenkaan antaneet jalkojen kivun vaikuttaa etenemisvauhtiin, vaan pidimme kirkkaana mielessä sen, että kilometrejä tässä on tultu hakemaan. Siispä etenemisvauhti oli vielä hyvä ja tauotkin pidimme kohtuullisen lyhyinä.
Päivän ensimmäisen välipalan nautimme vähän ennen Tammisaarta kioskin pihalla syöden ostamiamme jäätelöitä. Taas saimme vesivarastomme täytettyä ja lisäksi pahvimukitkin täyteen vettä. Juotuamme vedet pahvimukeista, täytimme ne ostamillamme oluilla ja jatkoimme matkaa. Itse olin vielä säilyttänyt pillinkin, jonka läpi olut maistui erilaiselta.
Saavuttuamme Tammisaareen, josta pääsisimme kätevästi takaisin kotiin, söimme pizzeriassa meat lover -pizzat ja päätimme kivusta huolimatta, että ihan näin nopeasti meitä ei saa reissua lopettmaan, kun ihan konttaamaan asti ei ole tarvinnut ruveta. Jatkoimme matkaa ja yritimme etsiä apteekkia tai muuta paikkaa, mistä saisimme lisää rakkolaastareita, sillä oma kävelyni ei enää näyttänyt kovin terveeltä, vaan joka askeleella piti jo ontua aika pahasti, että pystyi etenemään. Käytyämme lidlissä ostamassa vesipullon saimme selville, että jos halusimme apteekkiin, tulisi meidän kävellä muutamia kilometrejä taaksepäin. Tätä emme kuitenkaan tehneet, koska halusimme kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä tällä reissulla.
Muutama kilometri Tammisaaren keskustan jälkeen pidimme taukoa pyörätiellä, johon paistoi aurinko erittäin mukavasti ja siinä oli jotenkin vain mukava ottaa aurinkoa ja nauttia päivästä. Siinä vähän aikaa lepäiltyämme aloimme keskustelemaan retken tavoitteista ja siitä, mitä täältä oikein ollaan tultu hakemaan. Totesimme, että alunperinkin kun suunnitelma keksittiin, olimme jutelleet, että matkaltamme lähemme hakemaan mukavia fiiliksiä ja kivoja paikkoja, joita voi katsella. Nyt kuitenkin olimme jossain vaiheessa vaihtaneet tavoitteeksemme sen, että pääsemme mahdollisimman nopeasti reitin läpi. Eli into oli voittanut järjen ja mukavuuden tavoittelun. Huomasimme myös, että iloinen rupattelu oli jäänyt jo pitkän aikaa sitten ja vaihtunut apaattiseen etenemiseen. Päätimmekin hyvin yksimielisesti, että muutamme prioriteettejä ja lyhensimme retken senhetkisen tavoitteen puoleen ja totesimme, että pidämme taukoja juuri silloin kun se sattuu kiinnostamaan ja juuri niin pitkiä taukoja kuin sattuu kiinnostamaan. Eli alamme nauttia etenemisestä. Tästä eteenpäin reissusta onkin vain sitten hyviä muistoja, eikä niinkään jalkojen kivun värittämiä muistoja.
Saavutimmekin seuraavaksi 60:n pituuspiirin ja juhlistimme sitä nauttimalla mukaan ottamamme Kukko-oluet ja syömällä makkarat.
Ilta alkoikin jo hämärtymään ja etsimme sopivan paikan pystyttää teltta. Tällä kertaa teltan toisella puolella oli rautatie ja toisella iso tie parin sadan metrin päässä. Vähän pohdimme, haittaavatko ne nukkumista, mutta onneksi näin ei käynyt. Vietimme euroviisu-illan syömällä kuivalihaa, juomalla loput viinat ja kiipeilemällä läheisellä isolla kivellä. Huomasimme, että mukava rupattelu oli palannut ja molemmilla oli hyvä fiilis päällä. Vielä kun tiesi, että seuraavana päivänä jalatkin voivat varmaan paremmin, oli mukava mennä nukkumaan.
Sunnuntai 17.5.
Aamulla heräsimme, nautimme aamupalan, kasasimme teltan ja lähdimme taas jatkamaan retkeä. Jalatkin tuntuivat paremmilta, kun edellisen päivän iltapäivänä olimme pitäneet hyvin taukoja ja edenneet hitaammin. Löysimme mukavia polkuja, joita kävelimme ja saimme taas eräässä maalaistalossa vesipullomme täytettyä. Lounaan nautimme löytämämme järven ääressä uimarannalla, jossa ensimmäistä kertaa siis käytimme vedenpuhdistinta, kun teimme ruokaa. Vietimme ruokapaikalla hyvän tovin, josta suutasimmekin kohti Karjaata, joka oli meidän lopullinen tavoitteemme.
Karjaan asemalla nousimme junaan ja aloitimme matkan kohti kotia. Totesimme vain, että matkan aloittaminen näin yltiöpäisesti kilometrejä hakien oli aika hyvä homma, koska saimme nyt näin ensimmäisellä kerralla jo muistutuksen siitä, että nyt ei olla suorittamassa, vaan nauttimassa luonnosta. Uskon, että muilla reissuilla muistamme tämän erittäin hyvin. Lisäksi viimeinen vuorokausi oli erittäin mukavaa etenemistä rennolla tahdilla.
Nyt vain suunnittelemaan seuraavaa reissua kunhan jalat ovat palautuneet siihen kuntoon, että niillä voi taas kävellä normaalisti:)
Opettavainen ensimmäinen etappi
Ensimmäinen etappi alkoi Hangosta ja päättyi Karjaalle. Oli hyvä, että lähdettiin semmoisella "katsellaan kuinka käy"-asenteella, koska tosiaankin kävi ja onneksi saatiin katseltuakin, että miten tätä hommaa pitää tehdä.
Ihan ensimmäinen havainto tehtiin kengistä. Suurin osa kävelystä oli kuitenkin asvaltilla ja todettiin, että vaelluskenkiä ei ole suunniteltu semmoiseen. Kipu oli jaloissa pahimmillaan aika kova. Onneksi molemmilla oli leirikengiksi mukana sandaalit, jotka palvelivat erinomaisesti kävelyssäkin loppuajan.
Toinen havainto oli se, että jos jaloissa alkaa tuntua kipua, niin pysähdytään heti ja tehdään asialle jotain, eikä jatketa kävelemistä vielä muutamaa tuntia. Aika itsestäänselvä juttu, mutta piti sekin taas näköjään kirjaimellisesti kantapään kautta oppia. Google maps väittää, että kuutisenkymmentä kilometriä tuli näilläkin eväillä.
Tarkempaakin raporttia tulee vielä, joten hätäily ei ole tarpeen.
Kolmas oli se, että erityisesti jos vettä ei ole hyvin saatavilla, niin semmoiset lisää pussiin vesi ja syö kymmenen minuutin päästä-retkiateriat on ihan loistavia, koska niitä ei tarvitse tiskata. Ja vaikka vettä olisikin saatavilla, niin tiskaamattomuus on aina elämänlaatua parantava asia. Vahva peukku siis näille.
Neljäs juttu olikin sitten olennaisin. Tämän homman on tarkoitus olla hauskaa ja jos vauhti on niin kovaa, että juttu lakkaa luistamasta, niin sitä vauhtia himmataan. Ja jos taukopaikalla paistaa hienosti aurinko, niin siihen voi jäädä köllöttelemään vaikka pidemmäksikin toviksi. Ja jos projekti venyykin kymmenestä vuodesta kahteenkymeneen näillä eväillä, niin ei meillä kiire ole. Hautaan asti aikaa ja jos se ei riitä, niin sitten ei enää kuitenkaan ole mihinkään kiire.
Ihan ensimmäinen havainto tehtiin kengistä. Suurin osa kävelystä oli kuitenkin asvaltilla ja todettiin, että vaelluskenkiä ei ole suunniteltu semmoiseen. Kipu oli jaloissa pahimmillaan aika kova. Onneksi molemmilla oli leirikengiksi mukana sandaalit, jotka palvelivat erinomaisesti kävelyssäkin loppuajan.
Toinen havainto oli se, että jos jaloissa alkaa tuntua kipua, niin pysähdytään heti ja tehdään asialle jotain, eikä jatketa kävelemistä vielä muutamaa tuntia. Aika itsestäänselvä juttu, mutta piti sekin taas näköjään kirjaimellisesti kantapään kautta oppia. Google maps väittää, että kuutisenkymmentä kilometriä tuli näilläkin eväillä.
Tarkempaakin raporttia tulee vielä, joten hätäily ei ole tarpeen.
Kolmas oli se, että erityisesti jos vettä ei ole hyvin saatavilla, niin semmoiset lisää pussiin vesi ja syö kymmenen minuutin päästä-retkiateriat on ihan loistavia, koska niitä ei tarvitse tiskata. Ja vaikka vettä olisikin saatavilla, niin tiskaamattomuus on aina elämänlaatua parantava asia. Vahva peukku siis näille.
Neljäs juttu olikin sitten olennaisin. Tämän homman on tarkoitus olla hauskaa ja jos vauhti on niin kovaa, että juttu lakkaa luistamasta, niin sitä vauhtia himmataan. Ja jos taukopaikalla paistaa hienosti aurinko, niin siihen voi jäädä köllöttelemään vaikka pidemmäksikin toviksi. Ja jos projekti venyykin kymmenestä vuodesta kahteenkymeneen näillä eväillä, niin ei meillä kiire ole. Hautaan asti aikaa ja jos se ei riitä, niin sitten ei enää kuitenkaan ole mihinkään kiire.
torstai 14. toukokuuta 2009
Eteläinen ääripiste huiputettu
Hangossa ollaan ja nyt alkaa matka kohti itäistä ääripistettä Ilomantsissa. Ensin tosin Mäkkäriin syömään...
Tästä on kyse
Projektin tarkoitus on siis kävellä Suomen mantereen ääripisteet läpi. Eteneminen tapahtuu pätkissä. Alussa pitkiä viikonloppuja ja loppuvaiheessa sitten varmaankin viikon pätkiä, kun paikallepääsemiseen menee enemmän aikaa. Viikonloppuja on tavoitteena saada sovitettua vuoteen jokunen ja viikon pätkiä sitten joskus varmaan aika vähän. Nuo hienot viivat kartoissa kertovat idean. Niitä karttoja on nyt kaksi, koska ei olla vielä päätetty, että missä järjestyksessä meinataan kävellä. Ei ole ihan kiire vielä päättää. Yksityiskohtia on muutenkin lyöty lukkoon hyvin vähän. Katsellaan sitten tarkemmin, kun on nähty tämän ensimmäisen keikan sujuminen.Ensimmäinen pätkä lähtee tänään Hangosta ja kulkee siis kohti Ilomantsia siihen asti kuin jaksetaan. Tarkoitus olisi kävellä innostavampia maastoja kuin tienviertä aina kun se on mahdollista.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Tavaralistaa
Laitanpa tähän listaa tavaroista, jotka olen ottamassa mukaan ja vähän semmoisistakin, jotka nyt jäävät pois, mutta jotka jollain toisella kerralla saattavat päätyä mukaankin. Suluissaolevat ovat periaatteessa oleellisia, mutta ei tällä kertaa itselle mukaan tulevia kamoja.
- Makuupussi
- Makuualusta
- (Teltta)
- Tyyny
- Makuupussin sisäpussi
- Rinkka
- Rinkan sadesuojus
- EA kamat
- Jesse + muu satunnaiskorjausväline
- (Trangia)
- (Polttoaine)
- Puukko
- Tulitikut
- (Pyyhe)
- Pesuvälineet
- Astianpesuvälineet
- Ruokailuvälineet
- Taskulamppu + patterit
- Vesipullot
- Vaelluskengät
- Ylityskengät
- Vaihtovaatteet
- Vessapaperi
Päivä ennen lähtöä
Huomenna olisi tarkoitus lähteä Suomen eteläisimmästä pisteestä Hangosta kohti itäisintä pistettä Ilomantsissa. Mukana on varmaan kilon verran karttoja, joilla pitäisi päästä ainakin Lahteen asti. Saa nähdä, pääsemmekö edes Järvenpäähän, joka on ilmeisesti varsinainen tavoite. Tänään lisättiin kartta-arsenaaliin pyöräily GT1-kartta, josta näkisi ainakin merkittävät nähtävyydet ja laavut.
Reissuun lähdetään rohkeasti ilman sadevaatteita, kun sadetta ei ole reissun ajaksi luvattu. Niitä ei oteta, koska ne painavat liikaa. Mukaan tosin lähtee kertakäyttögrilli, jotta saadaan hyvää ruokaa. Niin, ja vähän kaljaa ja votkaa, jotta voidaan juhlistaa leveys tai pituuspiirien ylitystä.
Huomenna pitäisi mennä ensin töihin, josta sitten suoraan bussiin ja Hankoon. Saa nähdä, keräänkö paljon katseita paikallisjunassa, kun menen puku päällä ja rinkka selässä.
Reissuun lähdetään rohkeasti ilman sadevaatteita, kun sadetta ei ole reissun ajaksi luvattu. Niitä ei oteta, koska ne painavat liikaa. Mukaan tosin lähtee kertakäyttögrilli, jotta saadaan hyvää ruokaa. Niin, ja vähän kaljaa ja votkaa, jotta voidaan juhlistaa leveys tai pituuspiirien ylitystä.
Huomenna pitäisi mennä ensin töihin, josta sitten suoraan bussiin ja Hankoon. Saa nähdä, keräänkö paljon katseita paikallisjunassa, kun menen puku päällä ja rinkka selässä.
Aloitusta
Tarkoitus on lähteä etelästä ja käydä kävellen kaikissa Suomen mantereen ääripisteissä ja osassa keskipisteitäkin. Tänne on tarkoitus laittaa suunnitelmia ja matkakertomusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)