Läksin Tuupovaaran takaa... eli Öllölään. Sinne siis kuljettiin. Tavoitteena oli päästä Ilomantsiin asti, mutta inha jännetupentulehdus varpaassa lopetti puuhan päivää aikaisemmin, mutta ehkä parempi niin, mistä lisää myöhemmin. Ajatus alussa oli, että kun on neljä päivää kävellä, niin mennään kaksi ensimmäistä kovaa, että päästään pois isoilta teiltä ja on sitten mukavammissa ympäristöissä aikaa Kuvia tulee sitten kun Matti saa laitettua.
Ensimmäisenä päivänä päästiin joskus kolmen jälkeen kävelemään ja käveltiin lähinnä kutostien vartta, välillä jollekin sivutielle tai polulle poiketen, päivän teemana oli kovaa Kiteelle pois kutostieltä. 30 km kuljettiin ja tavoite saavutettiinkin. Leiripaikkaa hakiessa meni useampikin kilometri, kun paikalliset metsät olivat kovin risukkoisia lehtoja. Ruokaa saatiin ravintoloista.
Toisen päivän etappijako oli selkeä. Kiteelle lounaalle, Tohmajärvelle päivälliselle ja yöksi laavulle Saarioon aika lähelle voimalaitosmuseota, jossa ei käyty. Vauhti oli kohtuu kova ja tuskakin välillä melkoinen. Viimeinen 10 km Tohmajärveltä laavulle tuotti aika monta kommenttia siitä, että hauskaahan täällä ollaam pitämässä. Laavu oli hyvä ja todettiin, että nuotiolle ja hienolle laavulle pääseminen nostaa mielialaa erinomaisen hyvin. 40 km kävelyä kovaa oli kyllä ottanut melkoisesti veroa.
Kolmas päivä oli ensimmäinen rauhallinen ja aika nopeasti todettiin, että kyllä se paikkansa pitää, ettei se ole matka mikä tappaa vaan vauhti. Kulkunopeus putosi hiukan ja reissumukavuus kasvoi äärettömästi. Syötiin myös pitkästä aikaa yhdet pussisafkat, mikä oli ihan hyvä, koska alkavat mennä vanhoiksi. Ei varmaan monella ole näin montaa kertaa metsässä käynyttä ruokaa. Matkaa ei ollut muutenkaan kuin 25 km, joten seuraavalla laavulla oltiin muuten hyvissä fiiliksissä ja hapessa paitsi että omat jalat antoivat varoitusmerkkejä. Olihan se mukava istuskella rauhassa katsella nuotiota. Laavu oli osa luontopolkua, jossa esiteltiin ansoja, ei tosin kävelty sitä kuin laavulle asti. Aamulla sitten totesin, että varpaassa on jännetupin tulehdus ja käveleminen oli pakko lopettaa siihen. Olin kyllä buranoita vedellyt reissun ajan nimenomaan koipien tulehtumisen estämiseksi, mutta en vissiin tarpeeksi. Käytiin sitten etsimässä yksi geokätkö, paikallisessa mylli- ja kievarimuseossa kahvilla ja lähdettiin taksilla Tuupovaaraan, josta bussilla Joensuuhun ja junalla kotiin. Saa nähdä, että miten mennään takaisin.
Opittua tuli ainakin se, että jos mennään kovaa, niin buranaa vedetään säännöllisesti eikä vaan aina silloin kun sattuu muistamaan. Noin muuten nyt on siitä hyvä tilanne, että kovan vauhdin tarvetta ei pitäisi olla enää, koska jatkossa ei tarvitse isoja teitä kävellä. Päätettiinkin jo, ettei mennä Ilomantsiin ollenkaan vaan kuljeskellaan kauempana isoista teistä, koska matkustamista tulee jo niin paljon, että lyhyitä reissuja ei vaan ole mitään järkeä tehdä. Ollaan siis päästy siihen vaiheeseen, että touhusta tulee vaeltamista. Melkein viisi vuotta meni.
Mistä päästäänkin kätevästi jatkosuunnitelmiin. Laskettiin, että kerran pitää vielä käydä ja sitten päästään itäpisteelle. Vastaan tulee se, että Herramme vuonna 2009, toukokuussa 14. päivänä tapahtui tämän projektin liikkeelle lähtö. Kohtuullisen voimakkaana esiintyy siis ajatus, että ennen vastaavaa päivämäärää vuonna 2014 olisi itäpisteellä oltava. Kaksi pidempää rykäystä pitäisi siis saada neuvoteltua ja lisäksi rajavartiolaitokselta lupa käydä siellä saaressa, missä se itäpiste oikeasti on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti