Raiskio, Ilomantsi, osa 1

Tulee potkä postaus, mutta laitetaan paloissa, niin ei haittaa. Taas kuljeskeltiin ja jonkun verran päästiin eteenpäinkin. Omana teemana reissulle oli testailla vähän talvivaeltamiseen sopivia vermeitä, mistä syystä mukana oli paljon ylimääräistä kamaa, kun olin laskeskellut, että mennään teitä pitkin ja kamat ovat lähinnä pulkassa. Aika aikaisessa vaiheessa tuli todettua, että oli ihan hyvä, että kyseinen arvio piti kutinsa, koska sen rinkan roudaaminen selässä olisi ollut kohtuullinen urakka.

Reissu alkoi reippaasti taksimatkalla Kiteeltä Öllölään, koska sinne ei julkisilla kovin helposti päästä. Takaisin Kiteelle lähti kohtuullisen tyytyväinen taksikuski, tuli ilmeisesti aika reippaasti enemmän rahaa kuin keskivertokeikalta. Öllölän laavu oli edelleen hieno ja siellä yövyttiin, kun yötä päin paikalle tultiin. Samalla päätettiin, että ei mennä isompaa tietä pitkin vaan maantieteellisesti suorempaa reittiä pikkuteitä ja järvien jäitä pitkin sompaillen. Valittu reitti oli selkeästi hitaampi, mutta myös huomattavasti antoisampi kulkea, joten tulimme siihen tulokseen, että valinta oli oikea, vaikka pitkälti siitä syystä emme päässeet itäpisteelle tällä keikalla. Lisäjännitystä elämään toi se, että ihan selvää ei ollut sekään, että pääseekö niistä järvistä ylipäätään yli. Laavulla sentään todettiin, että vaikka viereinen joku olikin auki, oli jää rannassa sikäli paksua, että rantoja uskottiin ainakin pystyvän kulkemaan.

Laitettiin rinkat pulkkaan ja liikkeelle. Itse laitoin vielö HOKit jalkaan, koska arvelin niitten kulkevan siellä mukavammin. Hyötyä niistä olikin, sillä paikallisia teitä ei sen suuremmin oltu aurattu, mikä näin jälkeenpäin ei toki yllätä, ei siellä kukaan asukaan. Hokit olivat useimmiten kohtuu passelit tien avaamiseen. Useimmiten tietä pitkin oli sentään joku ajanut, mikä helpotti kulkemista sentään aika paljon. Ensimmäinen oikaisu järven poikki meni erittäin kätevästi, järven jää oli likimain paras kulkualusta, mitä koko päivänä tuli vastaan. Tästä otettiin se käsitys, että järvet ovat helpohkosti ylitettävissä, mikä oli lähellä tuottaa isoja ongelmia seuraavaksi, kun tiellä oli järvi, joka piti oikeasti ylittää. Siellä todettiin nimittäin se, että järvet olivat ylitettävässä kunnossa, jos rannassa ei ole suota. Hiukan kiharainen fiilis olla ylittänyt järvi, rantaan ehkä 15-20 metriä ja yhtäkkiä huomaa seisovansa lätäkössä. No, ei siinä mitään, kierrettiin sen verran, että vastarannallakaan ei ollut suota, niin hyvin meni. Mutta ei tuntunut, että oli yhtään turhaan otettu naskalit ja köyttä mukaan. Noin muuten ei suuremmin kummia käynytkään, paitsi että kulkeminen vei eritysesti tuon järviepisodin vuoksi reippaahkosti aikaa. Joten perinteiseen tapaan siirreltiin taas ruokailuja. Tosin talvella ruokailun siirtäminen seuraavalle laavulle tai keittokatokselle on kuitenkin kohtuullisen perusteltua. Aika paljon mukavampaa se syöminen. Ja nuotiolla on paljon helpompi paitaa makkaraa ja lihapiirakoita. Ruuistakin huomannee, että oli laskettu, ettei kamoja kauheasti kanneta.

Siltäkin kannalta kävely meni kohtuullisen hyvin, että systeemi oli sellainen, että kävellään muutama tunti ilman taukoja, sitten syödään jotain ja taas kävellään. Tai ainakin ensimmäisenä päivänä taisi taukoja olla tasan ne kaksi ruokataukoa. Perinteiseen tapaan käveltiin myöhään, kohteena olleelle laavulle päästiin hiukan ennen kahta. Onneksi satuttiin tulemaan samaa reittiä, mitä huoltomönkijä kulkee, koska jos oltaisiin jouduttu lopuksi menemään muutama kilometri taas umpihankea, niin ei oltaisi oltu vielä silloinkaan perillä. 45 km tuli päivän saldoksi, että ei ihan pöllömpi päivä kuitenkaan. Mietiskeltiin, että taitaa olla pisimmät päivät tehtynä talvisin, kun ei viitsi notkua tauoilla.