Toinen päivä alkoi taas reittipohdinnalla. Tavoitteenmukainen eteneminen nimittäin olisi vaatinut reteähköä 55 km päivää, josta osa olisi mennyt lupaavasti sen näköisillä teillä, että aurausta ei voinut ainakaan itsestäänselvyytenä pitää. Koska päätöstä ei äkkiä tarvinnut tehdä, se jätettiin hautumaan. Päivä alkoi mielenkiintoisesti, pienestä suojoesta oli otettu silta pois. Pienen kaartelun jälkeen todettiin, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä kahlaamalla yli. Eipä se kahlaaminen ollenkaan niin paha ollut kuin kahlaamisen ajatteleminen, paitsi että vaatteita vaihtaessa pitää lumessa olla tarkempana. Lähtiessä oli naureskeltu, että mihinköhän meinattiin näitä käyttää, kun molemmilla oli crocsit mukana, mutta niin se on ihminen viisaampi kuin tietää joskus.
Kohtuu pian päästiin sitten ihan kunnolliselle tielle. Oli semmoinen mukava tie, ettei ollut mitään suoloja tai kiviä heitelty vaan hyvä aurattu tie, jossa oli kiva vedellä pulkkaa. Hetki kuljettuamme pysähtyi takaa tuleva auto kohdalle ja kyseli, että onko teidän ja ojensi mun makuualustaa. Oli niitä tosin sen verran mukana, että ei se ihan loputon kriisi olisi ollut, että olisi hukkunut, mutta erittäin mukavasti tehty. Siinä hetki juteltiin siitä, että mitä ollaan tekemässä ja auto jatkoi matkaa. Vähän aikaa kului ja tuli edestäpäin auto, joka pysähtyi kohdalle. Sama mies kysyi hiukan varvaisesti, että maistuuko miehille olut. Todettiin se maistuvaksi ja saatiin kaksi tölkkiä per naama. Nimekseen sanoi Jouni Hiltunen. Ainakin muisteltiin jälkeenpäin, että nimi oli tuo. Jos ei ollut, niin on kohtuu noloa.
Möhkössä syötiin pussiruokaa ja arvottiin, että ensinnäkään ei lähdetä kulkemaan susitaivalta pitkin, koska jos haaveillaan edes itäpisteelle pääsemisestä, niin eteenpäin täytyy hipsiä kohtuullisen hopihopi. Lähdettiin sitten teitä pitkin kohti Särkkäjärven autiotupaa, koska en ollut vakuuttunut siitä, että homma etenisi ihan haaveillulla tavalla, jos väliin sattuukin kymmenisen kilometriä auraamatonta tietä. Tuvalle päästiin kohtuullisen euforisissa tunnelmissa jopa ennen puoltayötä. Jotta voi autiotupa olla hieno asia ihmisen elämässä. Kamat saa kuivaksi, on lämmintä, kuinvaa, mukavaa, Jouni Hiltusen oluet ja muutenkin kohtuu hyvä mieli. Oltiin myös aika yksimielisiä siitä, että oli oikea ratkaisu lyhentää päivää, ei sitä virtaa ihan liiaksi ollut. 40 km tuli kuitenkin hiippailtua, mutta aika paljon helpommassa maastossa kuin edellisenä päivänä.
Siinä myös ynnäiltiin, että jos halutaan itäpisteelle, niin matkaa olisi seuraavalle päivälle mukavat 60 km kuljettavana. Oma senhetkinen kunto huomioonottaen todettiin, että ei tule tapahtumaan. Joten seuraavan päivän tavoitteeksi jäi sopivan pätkän kulkeminen, että päästään kotiin. Samalla jäi aamulla lähtöön tarpeeksi aikaa sen todistamiseen, että sen autiotuvan kamiinan levyllä voi keittää lumesta itselleen vettä. Se keittäminen vaan vie uskomattomasti aikaa. No, lopulta kuitenkin taksi haki meidät bussipysäkiltä osoitteesta Hatuntie 247.
Loppuanalyyseissä todettiin, että itäpiste jäi saavuttamatta reittivalinnan takia. Jos ensimmäisenä päivänä oltaisiin lähdetty kulkemaan isoa tietä pitkin, niin oltaisiin kuljettu sen verran eri vauhtia se päivä, että isommat rykäisyt olisivat olleet mahdollisia myöhemmin. Ei silti suostuttu myöntämään, että olisi tehty virhe, koska se reitti oli paljon mielenkiintoisempi kulkea ja on tässä jo teitä kävelty. Mutta seuraavaan kertaan jäi itäpisteelle meno. Kirjuutan vielä joskus havaintoja välineistä ja varustuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti