Koppelokangas, Nurmes

Hipsittiin taas. Tätä keikkaa jos kuvaisi yhdellä sanalla, niin se olisi perillä. Nyt aletaan olla siellä missä piti. Oikeasti kyllä käytiin jo kuukausi sitten, mutta ei saanut aikaan kirjoitella. Oikeastaan ainoa välinetesti oli Joylent, joka löysikin loistavasti paikkansa välinepaletissa.

Mentiin ensin Matin autolla Lieksaan ja sieltä taksilla lähtöpaikkaan. Suunnitelma oli olla viikko ja koittaa siinä ajassa päästä mahdollisimman lähelle Sotkamoa. Perinteinen riuhtomissuunnitelma siis. Lähtö oli muutenkin sikäli poikkeuksellisen tuntuinen, että kaikki meni niinkuin oli suunniteltu. Kävelemään päästiin puoli yhdeksän maissa ja suunnitelmana oli kulkea kymmenen kilometriä Ruunaaseen, jossa yövyttäisiin. Se toteutuikin ja samalla saatiin ihailla tähtitaivasta, sillä yö oli kirkas ja kaupunkilaiselle tähtitaivas todella upea. Opettelin taannoin löytämään Pohjantähden ja nyt sai vähän lisähupia siitä, kun seurasi kulkusuuntaa suhteessa pohjoiseen. Parin tunnin perästä päästiin Ruunaan luontotalolle. Vaikutti siltä, että joskus oli kovalla draivilla lähdetty tekemään, mutta paikka ei ollut kuitenkaan lähtenyt lentoon. Hienot rakennukset ja porteissa laput että myynnissä. Nukuttiin jossain näyttelykatoksessa, paikka oli sikäli hiljainen, että ei uskottu häiritsevämme ketään. Päästiin siis myös järkevään aikaan nukkumaan. Sitä myös ihmeteltiin.

Aamulla paikallisella nuotiopaikalla keiteltiin aamusafkat ja ihmeteltiin sitä, että oltiin hyvissä ajoin liikkeellä, joten valoisa aika tulisi käytettyä kätevästi kulkemiseen eikä esimerkiksi nukkumiseen kuten aikaisemmin on ollut tapana. Kulkeminen oli mukavaa ja eteni mukavasti aikataulussa, taukojakin pidettiin ja meininki oli hyvä. Sitten tultiin Piilosen laavulle lounastamaan. Siellä oli paikallisia koiravaljakkoyrittäjiä pitämässä taukoa ja jutusteltiin mukavia ja paisteltiin makkaraa. Yöpymistavoite oli asetettu kodalle Änäkäiselle. Siinä kun istuskeltiin ja aurinko alkoi pikkuhiljaa tekemään laskua, ruvettiin taas miettimään, että mikä on koko touhun idea. Vaihtoehdot nimittäin olivat joko jatkaa matkaa ja kulkea muutama tunti pimeässä metsässä, että päästään pimeään kotaan olemaan ihan rikki tai sitten voisimme jäädä nauttimaan hienosta auringonlaskusta ja hyvästä seurasta ja ottaa muutenkin iisisti. Aikaisemmin kova vauhti on sikäli ollut perusteltua, että ollaan enimmäkseen oltu korkeintaan puoliksi luonnossa, kuljeskeltu teitä pitkin ja muuta sellaista. Koko touhussa on hiukan ollut sitä meininkiä, että kuljetaan kilometrejä pois että päästään niille hienoille paikoille. Nyt vaan tuli vastaan se, että olemme perillä, niillä hienoilla paikoilla, mitä kohti on yli viisi vuotta kuljettu. Istuskeltiin iltaa, juteltiin elämästä, parin asteen pakkasessa nautittiin nuotion lämmöstä ja elämä oli muutenkin mukavaa. Samalla tehtiin vähän suunnitelmia tulevasta ja todettiin, että reissun pituus putoaa puoleen. Kotopuolessa asia otettiin ilmeisen positiivisesti vastaan.

Seuraavana päivänä lähdettiin taas kohtuu järkevään aikaan liikeelle ja todettiin, että kävelytahti pidetään kuitenkin rivakkana, ei se tiikeri täplistään niin irti pääse. Pidetään vaan tauot ajallaan ja hengataan sitten perillä. Paikallinen kyltti kehui, että kodalle oli 13 km, joten rentoa päivää odotettiin. Edellisen päivän juttukaverit kertoivat myös, että noin viiden kilometrin päässä olisi laavu. Suunniteltiin siis lounas sinne. Välimatkat olivat kuitenkin odotettua pidempiä ja tuulenkaatojakin oli matkalla reppaahkosti paikoitellen, joten ruokarytmi uhkasi mennä taas perinteisellä tavalla päin prinkkalaa. Vaan tässä kohtaa Joylent näytti voimansa. Vedettiin lounaat viiden minuutin tauolla ja lepäiltiin sitten laavulla ja juotiin kuumaa, kun päästiin. Ruokarytmi pysyi kasassa ja mieliala korkealla. Noin muuten paikallisissa metsissä oli ollut hakkuita reippaahkosti, aukkoja oli säännöllisin väliajoin. Lounastus meni muutenkin hauskasti, kun lounaspaikaksi oli katsottu nuotiopaikka, mutta sitä ennen oli joku erittäin epävirallinen nuotiopaikka. Joku oli ystävällisesti yrittänyt laittaa siihen kyltin, että oikea nuotiopaikka on kauempana, mutta se kyltti oli kyllä sijoitettu niin, että viesti oli vähintäänkin epäselvä. Mutta jos Kellyllä keittää pikaisesti vedet Joylenttiin kourallisella sytytyspaloja, niin eipä siinä paljoa fasiliteetteja tarvitse. Samalla todettiin, että Kelly on sytytyspaloilla käytettynä varmaan nopeampi kuin vedenkeitin. Ja kun mun sytytyspalat on aika huonoja, niin tämä oli niille ehkä parasta käyttöä. Matkan varrella ihailtiin pnssariesteitä ja juoksuhautoja ja käytiin katsomassa paikallista luolaa, mutta romahtanut taisi olla se. Ainakin paikalla oli esteet ja kyltit, jotka sanoivat, että oli kiellettyä mennä eteenpäin ja niin paljon puurojua tiellä, ettei sinne olisi päässytkään. Kota saaavutettiin ihan järkevään aikaan, mutta matka oli laitteitten mukaan 18 kilometriä eikä 13. Tiedä sitten, että mitä ei täsmännyt, mutta jokin kyllä ei. Kodalla oli hemmo lankomiehineen, kalastamaan tulleet. Istuskeltiin iltaa jonkun aikaa ja todettiin, että kaverit pitivät sen verran railakasta tulta, ettei ainakaan sen puolesta tarvinnut omaa puidenkäyttöä liikaa murehtia. Mutta mukavasti meni sekin yö.

Seuraavana päivänä todettiin, että ainoa lähellä oleva isompi tie on reitistä riippuen reippaan 20 km:n päässä, eli jos riuhdotaan hulluna, niin päästään lounaalle Lieksaan. Lähdettiinkin sitten ihan vanhaan malliin liikkeelle ja vähän oiottiin metsäteitä pitkin ja kuljettiin reppaahkolla raivolla. Etenemistä helpotti myös vastaantullut viivasuora ja täysin tasainen polku. Mikäköhän tie siinä lie joskus mennyt. Neljä tuntia ja hulppeat 22 kilometriä myöhemmin vartoilimme taksia tien varressa. Yksi mutka saatiin vielä matkaan, kun oli jätetty autoon sisävalo päälle, joten piti ruveta etsimään virtaa. Parilta ihmiseltä kyseltiin, mutta nykyautot eivät halua, että annetaan virtaa, niin jonkun aikaa meni ennen kuin löytyi tarpeeksi vanha auto. Paikalliset olivat kyllä mukavia ja auttavaisia. Mutta ihan onnellisesti päästiin vielä siis järkevään aikaan kotiin. Ja järkevässä kunnossakin, ei mitään suurempia vaurioita edes tullut.

Varusteista testissä oli tällä kertaa Joylent, joka todettiin äärimmäisen toimivaksi safkaksi. Jos vaikka yksi ateria on päivässä tuota, niin loput on jo paljon helpompi järjestää. Itsellä olikin mukana pelkästään pikapuuroa(vadelma) joylenttia ja voi-jälkiuunileipä-metu-komboa, joten ruuan energiatiheys suhteessa painoon oli kyllä kohdallaan. Makkaraa ostettiin kyllä matkalta umkaan, että ihan liioitteluksi ei mennyt. "Testissä" olivat myös perusnokialaiset, kun ei oikein ollut muitakaan keliin sopivia kenkiä ollut. Hengenvaarallisen liukkaat eivätkä muutenkaan mitenkään erinomaiset. Ei jatkoon. Oleellista reissussa oli kuitenkin se fiilis, että ollaan perillä. Toki tiesiirtymää edelleen tulee, mutta yritetään pitää se suorittamisasenne nyt poissa, koska ollaan siellä, minne on yritettykin.

Lieksa

Hipsittiin Lieksan lähistölle. Tällä kertaa teemana oli hiihtämisen ja ahkion käyttämisen testaileminen. Ja se, että 50% valmistautuminen toi kohtuullisen suorituksen ja mielenkiintoisia tilanteita. Kumpikaan ei ollut vetänyt koskaan ahkiota suksilla sen enempää ja Matille saatiin suksetkin vasta pari tuntia ennen lähtöä, joten aika avoimella suunnitelmalla mentiin. Onneksi reitti oli sellainen, että siinä pystyi helpohkosti pidentämään tai lyhentämään päivää sen mukaan, miten homma etenee.

Homma alkoi siitä, että ajettiin Louhivaaran laavulle. Tällä kertaa oli hommattu auto käyttöön, koska lähtöpaikka oli niin ei missään, että auto säästi kohtuullisen merkittävästi aikaa, vaivaa ja rahaa. Perille tultiin yöllä kahden ja kolmen välillä. Aamulla säädettiin kamat lähtökuntoon ja päästiin joskus kahden maissa liikkeelle. Suunnitelmana oli hiihtoo teitä pitkin ja onneksi ilmeni, että tiet olivat juuri siinä kunnossa kuin oli tarkoituskin, aurattuja, mutta ei juurikaan hiekkaa ja alusta vai harvoissa kohdissa esillä. Matilla oli kunnolliset 2,5 metriset metsäsukset, itse otin tietoisena ja neuvoteltuna riskinä HOKit mukaan testimielessä. Tietä kun hiihdettiin, niin nousukarvat tekivät hiihtämisestä vähän raskaampaa ja niiden täydellinen sivuvakauden puute aika kuluttavaa. Hiihdeltiin kuitenkin 30 km keittokatokselle, joka oli uimarannalla. Siellä oli hyvä pitää nuotiota ja pukuhuoneessa hyvä nukkua. Perille tultiin vasta yhden aikaan yöllä, joten aika myöhään meni. Loppusäädössä ahkiosta irtosi aisa kun kiinnitysmutteri irtosi ja hävisi metsään. Matti veti sen narulla kiinni ja hyvi kesti loppumatkan.

Toisena päivänä oli vaihtoehtoina pyrkiä kodalle, jonne oli 40 km tai sitten laavulle, jolle oli matkaa 20 km. Todettiin jo lähtiessä, että laavulle mennään ja matka sujuikin sutjakasti. Puolessa välissä tultiin hiekoitetummalle tielle ja laitettiin sukset ahkioon ja vedettiin sitä kävellen. Se oli ainakin minulle kevyempääkin kuin hiihtäminen, koska kengät lipsuivat vähemmän sivulle. Homma eteni mukavasti siihen asti, että päästin kohtaan, josta olisi n. 500 metriä laavulle. Laavu tietenkin oli metsässä järven rannalla, mutta parin sadan metrin päähän siitä meni auraamaton tie. Laavulle meni myös retkeilyreitti. Ensin käytiin katsomassa reitin kohtaa ja todettiin, että siinä maastossa ei meidän ahkiolla mennä. Sitten käytiin katsomassa, että päästäisiinkö järven jäälle helposti, mutta maasto tien ja järven välissä oli sellainen ryteikkö, ettei sekään näyttänyt järkevältä. Lähdettiin sitten kamojen kanssa sitä auraamatonta tietä, joka onnellisesti teki siinä muutaman sadan metrin matkalla kunnon nousun ja kunnon laskun. Sitten käytiin tiedustelemassa reittiä itse laavulle siltä tieltä ja todettiin reitin sieltäkin olevan ahkiolle aika tekemätön paikka. Joten lyötiin leiri sen retkeilyreitin auraamattomalle parkkipaikalle. Meillä kun oli mukana pieni teltta varuiksi. Koko metsässä möyrimiseen meni pari tuntia joten saatiin kevyestäkin päivästä sellainen, että sen jälkeen on ihan puhki. Toisaalta tuli myös todistettua, että HOKeilla menee syvemmässäkin lumessa ihan hyvin ja sitten kun aletaan oikeasti säätämään ja kiipeilemään edestakaisin hankalassa maastossa, niin ne ovat kyllä lyömättömät välineet. Ihan kiva, ei niin paljon enää ottanut päähän että lähti niillä.

Yöpyminen meni sikäli hyvin, että saatiin siinä pienessä teltassakin nukuttua ihan hyvin ja taas sikäli huonosti, että koko yön satoi lunta joka suli siihen teltan päälle ja kun sitä ei oltu saatu kunnolla kireälle, niin pussit olivat aamulla märkiä. Ensi kerralla itsekseen seisova teltta mukaan. Muutenkin todettiin, että etenemisvauhti on sen verran heikko, ettei oikein ole sen enempää saavutettavaa joten suunnaksi otettiin Lieksa tai tarkemmin Ruunaan tienristeys muutaman kilometrin päässä Lieksan keskustasta, koska katsottiin, että siihen suuntaan kuitenkin jatketaan seuraavaksi. Matkaa oli jäljellä parikymmentä kilometriä. Ahkio vedettiin puoleenväliin isomman tied varteen ja syötiin siinä lounas. Sitten otettiin yksi kassi mukaaan, missä oli vähän syötävää, lämmintä vettä ja lämpimämpää vaatetta ja käveltiin loppupisteelle ja tilattiin taksi takaisin auton luo. Suunnitelmana oli yöpyä laavulla ja ajaa sitten aamulla vähän tuoreempana kotiin. Tämä suunnitelma muutettiin lennosta taksissa, kun alettiin lämpimässä hyytyä niin pahasti, että yöpyminen märissä makuupusseissa luvatussa parinkymmenen asteen pakkasessa alkoikin tuntua jopa vielä huonommalta idealta kuin ajaa yötä myöten se 600 km kotiin. Haettiin autolla kamat tienpenkasta ja kun pidettiin säännöllisiä taukoja, niin kotiinkin päästiin, eikä tuntunut edes että olisi ollut liian väsynyt ajamaan. Saunaan ja unille joskus viiden aikaan aamusta.

Oppia tuli taas monesta asiasta. Ahkiosta opittiin ainakin sen verran, että jos meinaa mennä hangessa sillä, niin kannattaa pakata se kunnolla eikö ylitäyttää älyttömästi. Ja toisaalta jos sitä vetää tiellä, niin kannattaa ylitäyttää kunnolla ja pakata ihan pelkästään kätevyys edellä, tietä se tulee helposti kuitenkin. Ei vedetty kuin se muutama sata metriä hangessa, joten oikeastaan aika optimaalisesti havaittiin että se kannattaa pakata oikein mutta ei juurikaan kärsitty siitä, että se oli pakattu ihan väärin. Noin muuten oli hyvä värkki se. Suksista opin sen, etten vieläkään oikein oppinut, että onko nuo HOKit järkevät oikeassa menossa. Varmaan jatkan niillä niin kauan, että opin että ne on huonot. Hommasin reissua varten talvisaappaat. Nokian Naalit. Niistä opin sen, että yllättävän vähän haittaa, että painavat tonnin. Ja sen, että oikeasti kannattaisi olla kahdet huopavuoret, toiset kävelemiseen ja toiset leiriin. Hyvät pelit. Lisäksi opittiin, että mukana kannattaa olla noin miljoonasti niitä Elovenan pikapuuropusseja ja syödä melkein joka tauolla yksi. Mieliala pysyy merkittävästi korkeammalla. Eikä se edes hidasta taukoja, kun on kuitenkin kuuma vesi termarissa. Jos vaan mahdollista, niin teltan kannattaa olla selllainen joka seisoo itsekseen, ainakin jos se on vain varateltta, jos suunnitellut laavuyöpymiset kosahtaa jostain syystä. Silloin kun päädytään käyttämään sitä, ei välttämättä olla enää parhaassa hapessa pystyttämään telttaa hyvin.