Koppelokangas, Nurmes

Hipsittiin taas. Tätä keikkaa jos kuvaisi yhdellä sanalla, niin se olisi perillä. Nyt aletaan olla siellä missä piti. Oikeasti kyllä käytiin jo kuukausi sitten, mutta ei saanut aikaan kirjoitella. Oikeastaan ainoa välinetesti oli Joylent, joka löysikin loistavasti paikkansa välinepaletissa.

Mentiin ensin Matin autolla Lieksaan ja sieltä taksilla lähtöpaikkaan. Suunnitelma oli olla viikko ja koittaa siinä ajassa päästä mahdollisimman lähelle Sotkamoa. Perinteinen riuhtomissuunnitelma siis. Lähtö oli muutenkin sikäli poikkeuksellisen tuntuinen, että kaikki meni niinkuin oli suunniteltu. Kävelemään päästiin puoli yhdeksän maissa ja suunnitelmana oli kulkea kymmenen kilometriä Ruunaaseen, jossa yövyttäisiin. Se toteutuikin ja samalla saatiin ihailla tähtitaivasta, sillä yö oli kirkas ja kaupunkilaiselle tähtitaivas todella upea. Opettelin taannoin löytämään Pohjantähden ja nyt sai vähän lisähupia siitä, kun seurasi kulkusuuntaa suhteessa pohjoiseen. Parin tunnin perästä päästiin Ruunaan luontotalolle. Vaikutti siltä, että joskus oli kovalla draivilla lähdetty tekemään, mutta paikka ei ollut kuitenkaan lähtenyt lentoon. Hienot rakennukset ja porteissa laput että myynnissä. Nukuttiin jossain näyttelykatoksessa, paikka oli sikäli hiljainen, että ei uskottu häiritsevämme ketään. Päästiin siis myös järkevään aikaan nukkumaan. Sitä myös ihmeteltiin.

Aamulla paikallisella nuotiopaikalla keiteltiin aamusafkat ja ihmeteltiin sitä, että oltiin hyvissä ajoin liikkeellä, joten valoisa aika tulisi käytettyä kätevästi kulkemiseen eikä esimerkiksi nukkumiseen kuten aikaisemmin on ollut tapana. Kulkeminen oli mukavaa ja eteni mukavasti aikataulussa, taukojakin pidettiin ja meininki oli hyvä. Sitten tultiin Piilosen laavulle lounastamaan. Siellä oli paikallisia koiravaljakkoyrittäjiä pitämässä taukoa ja jutusteltiin mukavia ja paisteltiin makkaraa. Yöpymistavoite oli asetettu kodalle Änäkäiselle. Siinä kun istuskeltiin ja aurinko alkoi pikkuhiljaa tekemään laskua, ruvettiin taas miettimään, että mikä on koko touhun idea. Vaihtoehdot nimittäin olivat joko jatkaa matkaa ja kulkea muutama tunti pimeässä metsässä, että päästään pimeään kotaan olemaan ihan rikki tai sitten voisimme jäädä nauttimaan hienosta auringonlaskusta ja hyvästä seurasta ja ottaa muutenkin iisisti. Aikaisemmin kova vauhti on sikäli ollut perusteltua, että ollaan enimmäkseen oltu korkeintaan puoliksi luonnossa, kuljeskeltu teitä pitkin ja muuta sellaista. Koko touhussa on hiukan ollut sitä meininkiä, että kuljetaan kilometrejä pois että päästään niille hienoille paikoille. Nyt vaan tuli vastaan se, että olemme perillä, niillä hienoilla paikoilla, mitä kohti on yli viisi vuotta kuljettu. Istuskeltiin iltaa, juteltiin elämästä, parin asteen pakkasessa nautittiin nuotion lämmöstä ja elämä oli muutenkin mukavaa. Samalla tehtiin vähän suunnitelmia tulevasta ja todettiin, että reissun pituus putoaa puoleen. Kotopuolessa asia otettiin ilmeisen positiivisesti vastaan.

Seuraavana päivänä lähdettiin taas kohtuu järkevään aikaan liikeelle ja todettiin, että kävelytahti pidetään kuitenkin rivakkana, ei se tiikeri täplistään niin irti pääse. Pidetään vaan tauot ajallaan ja hengataan sitten perillä. Paikallinen kyltti kehui, että kodalle oli 13 km, joten rentoa päivää odotettiin. Edellisen päivän juttukaverit kertoivat myös, että noin viiden kilometrin päässä olisi laavu. Suunniteltiin siis lounas sinne. Välimatkat olivat kuitenkin odotettua pidempiä ja tuulenkaatojakin oli matkalla reppaahkosti paikoitellen, joten ruokarytmi uhkasi mennä taas perinteisellä tavalla päin prinkkalaa. Vaan tässä kohtaa Joylent näytti voimansa. Vedettiin lounaat viiden minuutin tauolla ja lepäiltiin sitten laavulla ja juotiin kuumaa, kun päästiin. Ruokarytmi pysyi kasassa ja mieliala korkealla. Noin muuten paikallisissa metsissä oli ollut hakkuita reippaahkosti, aukkoja oli säännöllisin väliajoin. Lounastus meni muutenkin hauskasti, kun lounaspaikaksi oli katsottu nuotiopaikka, mutta sitä ennen oli joku erittäin epävirallinen nuotiopaikka. Joku oli ystävällisesti yrittänyt laittaa siihen kyltin, että oikea nuotiopaikka on kauempana, mutta se kyltti oli kyllä sijoitettu niin, että viesti oli vähintäänkin epäselvä. Mutta jos Kellyllä keittää pikaisesti vedet Joylenttiin kourallisella sytytyspaloja, niin eipä siinä paljoa fasiliteetteja tarvitse. Samalla todettiin, että Kelly on sytytyspaloilla käytettynä varmaan nopeampi kuin vedenkeitin. Ja kun mun sytytyspalat on aika huonoja, niin tämä oli niille ehkä parasta käyttöä. Matkan varrella ihailtiin pnssariesteitä ja juoksuhautoja ja käytiin katsomassa paikallista luolaa, mutta romahtanut taisi olla se. Ainakin paikalla oli esteet ja kyltit, jotka sanoivat, että oli kiellettyä mennä eteenpäin ja niin paljon puurojua tiellä, ettei sinne olisi päässytkään. Kota saaavutettiin ihan järkevään aikaan, mutta matka oli laitteitten mukaan 18 kilometriä eikä 13. Tiedä sitten, että mitä ei täsmännyt, mutta jokin kyllä ei. Kodalla oli hemmo lankomiehineen, kalastamaan tulleet. Istuskeltiin iltaa jonkun aikaa ja todettiin, että kaverit pitivät sen verran railakasta tulta, ettei ainakaan sen puolesta tarvinnut omaa puidenkäyttöä liikaa murehtia. Mutta mukavasti meni sekin yö.

Seuraavana päivänä todettiin, että ainoa lähellä oleva isompi tie on reitistä riippuen reippaan 20 km:n päässä, eli jos riuhdotaan hulluna, niin päästään lounaalle Lieksaan. Lähdettiinkin sitten ihan vanhaan malliin liikkeelle ja vähän oiottiin metsäteitä pitkin ja kuljettiin reppaahkolla raivolla. Etenemistä helpotti myös vastaantullut viivasuora ja täysin tasainen polku. Mikäköhän tie siinä lie joskus mennyt. Neljä tuntia ja hulppeat 22 kilometriä myöhemmin vartoilimme taksia tien varressa. Yksi mutka saatiin vielä matkaan, kun oli jätetty autoon sisävalo päälle, joten piti ruveta etsimään virtaa. Parilta ihmiseltä kyseltiin, mutta nykyautot eivät halua, että annetaan virtaa, niin jonkun aikaa meni ennen kuin löytyi tarpeeksi vanha auto. Paikalliset olivat kyllä mukavia ja auttavaisia. Mutta ihan onnellisesti päästiin vielä siis järkevään aikaan kotiin. Ja järkevässä kunnossakin, ei mitään suurempia vaurioita edes tullut.

Varusteista testissä oli tällä kertaa Joylent, joka todettiin äärimmäisen toimivaksi safkaksi. Jos vaikka yksi ateria on päivässä tuota, niin loput on jo paljon helpompi järjestää. Itsellä olikin mukana pelkästään pikapuuroa(vadelma) joylenttia ja voi-jälkiuunileipä-metu-komboa, joten ruuan energiatiheys suhteessa painoon oli kyllä kohdallaan. Makkaraa ostettiin kyllä matkalta umkaan, että ihan liioitteluksi ei mennyt. "Testissä" olivat myös perusnokialaiset, kun ei oikein ollut muitakaan keliin sopivia kenkiä ollut. Hengenvaarallisen liukkaat eivätkä muutenkaan mitenkään erinomaiset. Ei jatkoon. Oleellista reissussa oli kuitenkin se fiilis, että ollaan perillä. Toki tiesiirtymää edelleen tulee, mutta yritetään pitää se suorittamisasenne nyt poissa, koska ollaan siellä, minne on yritettykin.