Hautajärvi

Oltiin taas. Syksylle on kovasti suunniteltu, että pitäisi ottaa kaksi viikkoa ja kipaista Salla-Kemihaara-väli. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että ensin hankkii itsensä Sallaan. Pikaiset laskutoimitukset sanoivat, että Hautajärvelle olisi pakko päästä ja jos pääsee Sallaan, niin sitten on jo asiat hyvin. Ensimmäinen reissu sukset jalassa ja ahkiota vetäen, joten aika monta suunnitelmaa ja varasuunnitelmaa oli, että jos asiat eivät mene ihan just niin kuin on laskettu. Ihan hyvä olikin, koska oli laskettu aika persiilleen. Eikä ollut ihan ainoa asia, mikä katsottiin vähän pieleen. Molemmat olivat värkänneet Expedition Sledeistä itselleen ahkiot ja kirppikseltä haettiin metsäsukset. Ahkiot hoitivat hommansa hyvin, suksien kanssa ei mennyt ihan niin hyvin. Kävi nimittäin niin, että hain kahdet samannäköiset sukset ja tarkastin sitten vain toisista, että minkäsorttiset pohjat löytyy. Pohjissa oli ihan asiallinen suomustus, joten homma näytti hyvältä. Oltiin jo muutama kilometri hiihdetty, kun ihmeteltiin, että kuinka toiset luistaa niin paljon paremmin ja toiset taas pitää. No, eipä niitä suomuja ollut kuin siinä toisessa. Hienosti meni.

1. päivä

Oltiin suhailtu itsemme Lahtelan kodalle yöpymään, että päästäisiin kohtuullisen sutjakaasti liikkeelle. Soveliasta lähtöpaikkaa katsoessa hoksattiin, että Talvijärven rannassa Rukan juurella on parkkis ja ladut lähtevät siitä ja edellisellä keikalla oltiin kävelty ihan vierestä, joten käveltiin se muutaman kymmenen metrin matka, purettiin auto, lastattiin ahkiot ja lähdettiin suhailemaan hiihtolatua kohti pohjoista. Keli ei olisi oikein parempi voinut olla. Aurinkoa ja yöllä pakkasta, joten hankikanto oli kohdillaan ja muutenkin ongelmana lähinnä liiallinen aurinko. Hiihtäjiä oli aika paljon ja ahkiot herättivät paljon mielenkiintoa. Suhtaituivat myös erittäin hyvin vaikka ei oltukaan ihan näppärimpiä siinä uralla. Vähän testailin hiihdellä ihan hangelllakin, eikä siinäkään mitään ongelmaa ollut, kun kanto oli niin hyvä. Vähän ihmeteltiin Matin parempaa luistoa ja jännää ääntä, joka tuli mun suksista ja sitä, kuinka paljon paremmin minä pääsin mäessä. Ihmettely loppui Viipusjärven kodan luona, kun syötiin makkaraa ja juotiin kahvia. Sukset olivat telineessä pohjat ylöspäin ja siinä osui silmään, että eihän nuo pohjat olekaan samanlaiset, vaan vain toisessa on suomut. Mysteeri ratkaistu. Eipä siinä kuitenkaan oikein muuta voinut kuin jatkaa matkaa. Pidottomat sukset yhdistettynä erittäin käveltävään pohjaan johtivat kuitenkin aika pian siihen, että sukset laitettiin ahkion päälle ja matka jatkui kävellen. Kyllähän se matka taittui huomattavasti helpommin ja nopeammin niin niissä oloissa. Senttiäkään ei tosin voinut uralta astua ohi, koska muuten oli saman tien nivusia myöten hangessa. Tavoitteeksi otettiin Käylän kota, vaikka elättelin aika pitkäänkin suuruudenhulluja haaveita yöpymisestä Ristikallion tuvassa. Kota oli vähän ottanut osumaa, mutta oli ihan nukuttavassa kuosissa. Ainoa enemmän harmittanut asia oli sisäänkäynnin yläpuolella ollut lippa, jonka päälle oli kertynyt aikamoinen lumilippa, joka sulaessaan teki pisaroi oven eteen ja teki siihen lammikon. No, pieniä murheita. Paikalla oli huussikin, joten yöpymäpaikaksi oikein kelpo.

2. päivä

Päivä lähti muuten mukavasti liikkeelle, mutta Matin jalka antoi hiukan uhkaavia merkkejä, joten sovittiin, että lähdetään liikkeelle niin, että minä vedän molempia ahkioita ja jos se osoittautuu ongelmaksi, niin sitten mietitään muita ratkaisuja. Suurin osa matkasta oli hyvin tasaista, joten eipä se toinen ahkio perässä paljoa lisärasitetta tuonut. Ylämäissä oli sitten enemmänkin kiskomista, mutta kun olosuhteet olivat käytännössä parhaat mahdolliset, niin ei se kovin iso rasti ollut. Käylän jälkeen saatiin myös iso kontribuutio lähimmäiseltä. Liki kaikki ylitettävät tiet olivat sulia, mikä ei ollut ongelma, ahkioiden nostossa ei paljoa aikaa mennyt. Käylän kohdalla oli kuitenkin kaksi siltaa ja niiden välinen reilu 100 metriä tietä, joten kantamista olisi ollut tulossa koko se matka. Kuitenkin jo homman alkussa ohiajava mies avolavalla tarjosi kuljetusapua ja vei ahkiot yli, säästäen meiltä paljon roudaamista ja aikaa. Käveltiin sitten vain itse se matka, kiiteltiin isosti ja jatkettiin matkaa. Keli säilyi samana, eli sellaisena, että parempaa on vaikea keksiä.

Suunnitelmana oli kulkea siihen kohtaan, mistä karhunkierros alkaa ja katsoa, että näyttääkö maasto siltä, että lähdetään koittamaan kohti Ristikalliota. Aika mukavia metsä-ja suomaisemia oli ja kasvatti kyllä ajatusta siitä, että talvinen hiihtovaellus jossain suoympäristössä olisi aika hieno kokemus varmasti. Ainakin hyvässä kelissä. Moottorikelkkoja meni ohi hyvin harvakseltaan, mutta hiukan ennen Ollilanjärveä yksi tuli takaapäin selkeästi kohti ja juttelemaan. Saman kaveri, joka oli auttanut meidät sillan yli oli kelkkalenkillä ja ajeli katsomaan miten maillä sujuu. Jutusteltuun mukavia jonkun aikaa ja jatkettiin matkaa. Hyvä tyyppi. Arveltiin, ettei oltu ehkä niin vakuuttavia reissaajia siellä sillalla, että oli tullut olo, että vähän voi olla hyvä katsoa perään. Ja onhan se hyvä, että paikalliset koittaa katsoa perään, varmasti on monta kertaa säästytty harmeilta siellä.

Juteltiin toistenkin kelkkailijoitten kanssa, olivat lähteneet 300 km reissulle ja nyt oli loppupäässä ja ainakin toisen kuskin intokin oli aika loppupäässä. Melkoista hyppyytystä nuo kelkkareitit on. Ristikallion lähtöpaikalla todettiin, että todellakaan ei olla lähdössä siihen suuntaan, maasto oli sellaista, ettei mitään saumaa. Päätös tarkoitti samalla, että seuraava yö olisi teltassa. Jatkettiin matkaa ja katseltiin samalla sopivia telttapaikkoja. Toiveissa oli, että löydettäisiin joku kohta, jossa olisi kohtuu vähän lunta, ettei tarvitsisi lapiohommia tehä niin paljon. Rupesi jo pikkuhiljaa tulemaan pakko vastaan, kun uralle tuli risteävä reitti, jota ei ollut viimeaikoina juuri käytetty, mutta joka kantoi kuitenkin hyvin. Siihen sai näppärästi teltan ja lumeen oli aika hauska kaivella hyvä paikka keittiölle. Ylipäätään leiriytyminen on hyvässä talvikelissä aika hauskaa puuhaa.

3. päivä

Kolmas päivä oli hyvin samanlainen kuin toinenkin paitsi että nyt vedettiin omia ahkioita. Aurinkoista, tasaista, vauhdikasta ja loppujenlopuksi hyvinkin helppoa menoa ja järjettömän hienoja suomaisemia. Yksi merkittävä merkkipaalukin tuli, kun siirryttiin Sallaan ja sitä myöten tämän reissaamisen puitteissa lopullisesti Lappiin. Kuljettiin Hautajärvelle, oltiin Luontokeskuksen lähellä laavussa yötä ja aamulla Matti meni bussilla hakemaan auton ja sillä kotiin. Lopputulemana voidaan todeta, että reissu oli hieno.

Suunnitelmat eivät perinteisesti pitäneet ollenkaan kutiaan, mutta tällä kertaa varasuunnitelmia oli tehty tarpeeksi, että päästiin järkevään lopputulemaan. Kelit ja maisemat olivat upeat, eikä missään nimessä jäänyt pahaa makua suuhun. Tämän pohjalta voidaan jo suunnitella seuraava hiihtoreissu paljon järkevämmin ja saada ihan oikeakin hiihtovaellus tehtyä. Tämä oli kuitenkin kävely ahkiota vetäen.